Perhe koossa

Tämä vuosi on meidän perheessä ollut poikkeuksellinen, koska vanhin tyttäreni muutti syksyllä Turkuun opiskelemaan. Syksyllä varsinkin oli tosi haikea olo, tuntui ihan kuin itsestäkin olisi ollut pala pois. Enkä tähän vaajaaseen perheeseen tottunut koko vuoden aikana. Siksi tuntuikin niin kovin ihanalta, kun sain hakea hänet eilen Turusta muuttokuormineen takaisin kotiin, joskin vain kesäksi, mutta kumminkin. Seuraavat neljä kuukautta on siis taas perhe koossa. Tai no ei aivan. Nuorempi tytär nääs lähtee huomenaamuna Espanjaan koulun vaihtoon ja on siellä ensi viikon. Taas on täällä äiti sydän syrjällään, kun mietin, mitä kaikkea isossa espanjalaiskaupungissa voikaan tapahtua. Lopeta, sanoo tytär ja minä yritän ja toivotan tietysti hauskaa reissua!

Perhejuttuja on tässä muutenkin mietitty. Miehelle kun tulee kesällä pyöreitä vuosia täyteen ja pitäisi suunnitella juhlia. Mutta miten ihmeessä minä voin suunnitella yhtään mitään, kun ei ole mitään tietoa hoitokuvioista? Tiistaina toki ne selviää, mutta edelleenkään en voi olla varma, mikä vointini tulee olemaan kesällä. Eli kutsuja juhliin ei todellakaan voi lähettää kuin ihan  viime tipassa. Taas tulen siihen tilanteeseen, että sairauteni vaikuttaa muihinkin kuin minuun ja se harmittaa tosi paljon, mutta enpä sille voi mitään.

Vielä tähän loppuun viimeiset synttärikuvat, tyttärien lahjat minulle herkkusuulle. Nuorempi leipoi itse minulle mutakakun marenkikuorrutteella ja vanhempi vei minut Turussa syömään hienosti ja vielä kakkukahveille jälkkäriksi. Että taas on herkuteltu!!