sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Suunnitelmia syksylle

Meidän koulussa on tapana aina keväisin istua alas ihan kahdestaan rehtorin kanssa ja summata kulunutta vuotta ja suunnitella uutta. Minun kehityskeskusteluni oli tällä viikolla ja vakava keskustelu olikin. Rehtori on kovasti huolissaan jaksamisestani ja vannotti kertomaan heti, jos voimat ei riitä. Samoin sain sataprosenttisen tuen toiveelleni ensi lukuvuodenkin osa-aikaisesta työstä. Yhdessä täytimme työkykykyselylapun, joka menee työterveyteen. Siihen yksissätuumiin laitoimme jaksamisen edellytykseksi osa-aikaisen työn. Huomenna sitten työterveyslääkärin kanssa jatkamme siitä eteenpäin ja hakemus Kevalle lähtee.

Kehityskeskustelun jälkeen oli ihan pakko istua alas ja miettiä, miten onnekas olenkaan, kun saan työskennellä niin ihanan, kannustavan ja huolehtivan esimiehen alaisena. Hänelle tärkeää ei ole se, mikä on kaupungin tai meidän koulunkaan etu, vaan me opettajat ja meidän hyvinvointi tulee aina ensin. Voisihan tilanne olla aivan toinen ja esimies kieltäytyisi hyväksymästä osa-aikaisuutta tai ylipäätään kyseenalaistaisi vointini. Tässä terveystilanteessa en kyllä sitä jaksaisi.

Terveyteen liittyen, ikävät selkäkivut on nyt selätetty. Luonnollinen syyhän sieltä taustalta löytyi. Olin saanut uuden saliohjelman ja siinä pari liikettä kävi kiertäen selän päälle. Onneksi mies on fysioterapeutti ja tsekkasi ohjelmani läpi ja ehdotti, mitä voisi jättää pois ja siihenhän ne vaivat loppui vat - onneksi!

Tähän loppuun vielä ihana pääsiäiskuva. Kävimme nimittäin ensimmäisellä vierailulla Ähtärin Pandatalolla Pyryä ja Lumia katsomassa. Ovat niin ihania, että ostettiin ihan kausikortit sinne, että saadaan käydä heitä ihailemassa useammankin kerran samalla, kun käydään mökillä.