tag:blogger.com,1999:blog-82263493241841139342024-03-13T13:18:10.069+02:00Matkakumppanina rintasyöpäRintasyöpä tuli matkakumppanikseni ensimmäisen kerran kesällä 2012 47-vuotiaana ja talvella 2014 uudestaan. Syksyllä 2014 tautia pukkasi taas päälle ja yhteinen matka jatkuu edelleenkin. Tässä blogissa kirjoittelen kuulumisia sairauden tiimoilta ja vähän muutakin. Unknownnoreply@blogger.comBlogger195125tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-74643383127071096222023-08-29T22:41:00.001+03:002023-08-29T22:41:57.608+03:00Muisteluita ja päivityksiä<p>Niin vaan taas reilu vuosi vierähti ennen kuin palasin tänne uuden postauksen pariin. Syynä oli tällä kertaa tapaaminen syöpäystäväni kanssa ja yritettiin yhdessä miettiä, miten kauan ollaan tunnettu. Siihen löytyi vastaus tietysti täältä blogista. Olin kirjoittanut meidän ensimmäisestä kahvittelutapaamisesta, josta tulee nyt talvella tasan kymmenen vuotta. ❤️ </p><p>Siispä nyt on hyvä hetki taas päivitellä kuulumisia tänne. Ensinnäkin syöpäasioista sen verran, että keväällä oli viimeinen kontrollikäynti sairaalassa ja enää ei tarvitse mennä, jos ei mitään oireilua tule. Aika ihana juttu!! Jo tässä on yli kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän syövän ehdoilla mennytkin. Sopii oikein hyvin, etten enää syövän merkeissä sairaalassa vieraile. </p><p>Terveystilanne ei toki edelleenkään ole mikään kaksinen, vaikka syövän kanssa onkin rauhallinen tilanne. Selkä/jalka oireilee vieläkin eikä taida siitä enää parantuakaan, mikä ärsyttää tosi paljon. En siis pysty juurikaan kilometriä enempää kävellä ilman, että vasen jalka lähtee alta. En myöskään pysty seisoa pitkiä aikoja, enkä istua paikallaan, nukkuminen on välillä tosi tuskaista. Fysiatrit ovat kovasti tutkineet selkääni ja ihmetelleet, miksi tuo oireilu on niin rajua suhteessa selän kuvissa näkyviin löydöksiin. Mahdollista on, että osa selän oireiluista johtuu myös samoista sytostaateista johtuvista hermo-ongelmista, joita raajatkin edelleen kipuilevat. Eipä taida tähänkään tulla koskaan selvyyttä. Välillä mietin, onko minussa mitään normaalia…</p><p>Työtilanteen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että minulle haettiin keväällä osatyökyvyttömyyseläkettä, minkä Keva myönsikin. En ole pystynyt palaamaan opettajan töihin, vaan jatkan työskentelyä kirjastolla 50%:n työajalla kirjastovirkailijana. Viime lukuvuoden aikana suoritin 60 opintopistettä kirjastoalan opintoja kirjastotyön ohessa eli nyt olen pätevä kirjastovirkailijakin. Kirjastossa työskentely on minulle mieluista, vaikka vähän enemmän haasteita kaipailisinkin. Samalla toki nautin suunnattomasti työn stressittömyydestä. Palaanko vielä kouluun? En tiedä yhtään. Haluaisinko palata? En tiedä sitäkään. Tuntuu, että ammatti-identiteettini on tällä hetkellä ihan hukassa. Yritän mennä vain päivän kerrallaan ja nauttia siitä, että kelpaan vielä edes johonkin työhön. Kokonaan eläkkeelle en vielä haluaisi jäädä. Katsellaan, mihin tämä elämä taas vie. Siitä sitten tekstiä vaikkapa vuoden päästä. ☺️</p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-1021006235078085802022-04-10T22:04:00.000+03:002022-04-10T22:04:43.643+03:00KuulumisiaTaas tuli pitkä tauko, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. ☺️ <div>Syöpärintamalla on ainakin toistaiseksi rauhallista, vaikka syksyllä vähän oli huolia silläkin saralla. Perusteellisten tutkimusten jälkeen uskallan taas huokaista ja uskoa, että ei ole syöpä uusinut eikä levinnyt huolimatta kaikenlaisista epämääräisistä uusista oireista. Leikattu rinta ja sen puoleinen käsi kenkkuilivat ja oireilevat edelleenkin, mutta siihen vaan on näköjään totuttava, että täysin oireeton en enää voi olla. Repiviä hermosärkyjä on vähän joka puolella kroppaa. </div><div><br /></div><div>Syksy oli siis henkisesti ja fyysisesti muutenkin rankka ja siihen kun vielä lisättiin toisen jalan toimintakykyyn ja ylipäätään liikuntakykyyn säteilevät selkäongelmat, niin jaksaminen olikin koetuksella. Olin jo pitkään enemmän tai vähemmän sinnitellyt töissä, mutta ennen joulua en vaan enää jaksanut. Onneksi työterveydestä löytyi taas se järjen ääni lääkäriltä ja hoitajalta, jotka saivat minut uskomaan, ettei tarvitse sinnitellä, on ihan ok sanoa, ettei pysty eikä jaksa. </div><div><br /></div><div>Siispä kolmen kuukauden sairausloman aikana oli pakko miettiä, mitä nyt tekisin. Yritänkö palata vielä opettajan töihin vai yritänkö tehdä jotain muuta? Tässä astui kuvioihin kaupungin työterveysasiantuntija, jonka kanssa mietittiin mahdollisuuksia. Kesken lukuvuoden oli mahdotonta muuttaa opettajan työtäni mitenkään. Enkä muutenkaan ole enää ollenkaan varma jaksanko/haluanko tehdä sitä työtä. Mietin tosi kovasti, mikä muu työ voisi olla sellaista, mitä haluaisin tehdä. Eikä se sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin vaikeaa. Olen aina ollut kirjojen suurkuluttaja ja viihtynyt kaikenlaisissa kirjastoissa tosi hyvin. Olen myös hoitanut meidän koulun kirjastoa vuosikaudet ja tehnyt yhteistyötä kirjastotoimen kanssa. Siispä tuumasta toimeen, miten voisin päästä kokeilemaan työskentelyä kirjastossa? Hain ja sain Kevalta oikeuden kolmen kuukauden työkokeiluun ja oma lähikirjastoni suostui ottamaan minut työkokeiluun. Siispä tämä kevät kuluukin kirjastotöissä! Pakko sanoa, että olen viihtynyt enemmän kuin hyvin. Nyt vasta, kun teen jotain muuta, huomaan, miten valtavan kuormittavaa opettajan työ on. Se on sitä aivan terveillekin, saati sitten meikäläiselle, jonka työkykyä on nakerrettu aika tavalla vuosien varrella. Nautin ihan peruskirjastohommista ja siitä, ettei minulla ole vastuuta yhtään kenestäkään pienestä ihmisestä. Saan keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja tauottaa tekemisiäni niin kuin parhaaksi näen. Ja saan pitää ruokatauon ihan yksin tai korkeintaan puhella jonkun työkaverin kanssa. Sekin on luksusta! </div><div><br /></div><div>Mitä tapahtuu ensi syksynä? En ihan oikeasti tiedä. Olen hakenut opiskelemaan kirjastoalaa ja tosi mielellään siirtyisin sinne puolelle tekemään loput työurastani, jos se vain on mahdollista. Toki voi olla, että palaankin syksyllä kouluun en luokanopeksi vaan tuntiopettajan hommiin vieläkin pienemmällä tuntimäärällä kuin mitä minulla on tänä vuonna ollut. Tähän epävarmuuteen ja epäselvyyteen on ollut nyt pakko sopeutua, muutakaan ei voi. Toivottavasti asiat selviää parhain päin ja ylipäätään pystyn jatkamaan edes joitain töitä. Eläkkeelle en kyllä vielä halua. </div><div><br /></div><div>Tässä kaikki tällä kertaa, palaillaan asiaan, kun tiedän mitä seuraavaksi taphtuu. 😀</div><div><br /></div><div><br /></div>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-20951484468314878672020-05-08T09:41:00.002+03:002020-05-08T09:43:34.379+03:00Korona-tunnelmissaVierähtipäs pitkä aika, etten ole saanut kirjoitettua tänne yhtään mitään. Mistäköhän se johtuu, en kyllä osaa sanoa. Ehkä elämäni on vaan ollut niin tylsää, ettei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaa. Nyt varsinkin, kun ei ole matkojakaan tiedossa.<br />
<br />
Terveystilanteeni on edelleen suht ok. Vähän huolia on aiheuttaneet toispuoleiset kasvokivut leuassa, korvassa ja nenänpielessä. Diagnoosi on nyt tällä tietoa kolmoishermosärky ja kovasti pitäisi neurologin mielestä lääkkeitä syödä, että aaltoilevat kivut saisi kokonaan pois. Lääkerumba vaan vie sitten työkyvyn, sen verran kovista myrkyistä on kyse. Toistaiseksi olen pärjännyt Gabrionilla, joka on jo aiemmin määrätty raajojen hermosärkyyn. Mistä näitä vaivoja oikein aina tipahtelee lisää...<br />
<br />
No, joka tapauksessa olen iloinen, kun olen pystynyt olemaan töissä sen 60% työaikani ilman suurempia sairauslomia. Yksi viikon pätkä meni saikulla kasvokipujen kanssa, kun en oikein pystynyt puhumaan, mutta vain viikko!!<br />
<br />
Nyt ollaankin sitten isojen asioiden äärellä. Kohta on kaksi kuukautta etäopetusta takana ja ihan kivasti on sujunut. Toki minun kutosluokkalaiset ovat taitavia koneenkäyttäjiä ja kaikilla on omat Chromet koulun puolesta. Ensi torstaina sitten palaillaan lähiopetukseen ja pakko sanoa, että vähän on kauhunsekaiset tunteet, mitäköhön tästä oikein tulee. Meillä on iso koulu 600 oppilasta, koulupäiviä ei saa lyhentää, ruokalassa ei saa olla kuin yksi luokka kerrallaan, samoin välitunneille mennään ja tullaan vain oman luokan kanssa. Kahden metrin turvaväli luokissa ei järjesty mitenkään eikä ylimääräisiä opetustiloja ole, jos ei siivouskomeroita lasketa 😂. Sääliksi käy rehtoreita, jotka yrittävät jotenkin saada tätä palettia pyörimään. Eikä ole helppoa alkuopettajillakaan, jotka yrittävät saada oppilaat pysymään pois sylistä ja halailemasta. Vähän on sellainen olo, että onko tässä mitään järkeä, kun koulua on jäljellä vain kaksi viikkoa. Sitäpä ei meiltä kysytty, vaan viisaammat sen päättivät näin. Ymmärrän kyllä, että oppilailla on toisiaan ikävä ja vanhemmat väsyvät siihen, että lapset ovat koko aika kotona, mutta silti.<br />
<br />
Omalta osaltani en vielä tiedä yhtään miten tämä loppukevät menee. Työterveydessä miettivät, voinko mennä töihin, olenko riskiryhmään kuuluva vai en. Rehtorin mielestä minun ei pitäisi mennä lähiopetukseen, vaan jatkaisin etänä ja joku muu valvoisi luokkaani. Mutta tämä ei ole rehtorin tai minun itseni päätettävissä, työterveys tekee päätöksen ja sillä mennään. Toisaalta haluaisin kovasti palata kouluun ja tavata vielä oppilaat ennen kesää. Tähän kevääseen päättyy meidän yhteinen neljän vuoden taival ja olisi kurjaa päättää se etänä. Toisaalta taas pelkään ihan kuollakseni. Siitepölyjen vuoksi tällä hetkellä kovasti oireileva astma ja sytojen runtelema kroppa vaivoineen ei ehkä kestäisi enää koronaa. Tai mistäpä minä sen voin tietää. Ehkä kantaisin tautia vain oireettomana ja sairastuttaisin muita ympärilläni tai saisin vain lievän version tai ehkä minun kropassa on jo niin paljon erilaisia myrkkyjä, ettei koronakaan siihen enää tartu. Who knows....<br />
<br />
Tässähän tätä tarinaa tulikin ihan omiksi tarpeiksi. Ehkäpä palailen blogin ääreen seuraavan kerran vähän aiemmin kuin vuoden päästä. Nyt mökkiaskareet kutsuu. Ehkä tänään rapsuttelen vähän kukkapenkkiä kuntoon. Niin ihana tämä perjantain opetukseton päivä!<br />
<br />
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-j6JcadK7QAc/XrT_irV-m4I/AAAAAAAAA6U/s2ixDEKMiHgTedhXLKoaXPryAtMvWKqlgCLcBGAsYHQ/s1600/9FF9F46F-4CBD-46BD-A226-8987C8E35978.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1583" data-original-width="1600" height="316" src="https://1.bp.blogspot.com/-j6JcadK7QAc/XrT_irV-m4I/AAAAAAAAA6U/s2ixDEKMiHgTedhXLKoaXPryAtMvWKqlgCLcBGAsYHQ/s320/9FF9F46F-4CBD-46BD-A226-8987C8E35978.jpeg" width="320" /></a></div>
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-30275610347366481752019-06-17T06:47:00.002+03:002019-06-17T06:53:00.945+03:00Tervehdys Ranskasta! Kaksi viikkoa on kulunut Ranskan lomastani ja vielä kaksi viikkoa jäljellä. Ensimmäiset pari päivää sujuivat pienen hämmennyksen vallassa. Mitä ihmettä olin mennyt tekemään? Kokonainen kuukausi vieraassa maassa enemmän tai vähemmän yksin. Ennen tätä reissua en ollut matkustanut Helsinkiä pidemmälle yksin, saati sitten lentänyt yksin. Aina on ollut joku ystävä tai perheenjäsen mukana. Mutta nyt, olen täällä ihan oman onneni nojassa.<br />
<br />
Ranskan kotini on suomalaisen eläkeläispariskunnan talvikoti. He ovat nyt Suomessa ja asunto minun käytössäni. Sijainti on tosi kiva, Antibesin kaupungin ja Juan les Pinsin rantakohteen välimaastossa. Molempiin on kävelymatka. Nizza on tunnin bussimatkan päässä. Asunto on hauska, vähän boheemi perusranskalainen pienillä suomalaismausteilla höystetty viidennen kerroksen kaksio. Hissiä ei talossa ole, joten päivittäinen pakaratreeni tulee hoidettua rappuja ramppaamalla. :)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-dmoaAJFnV7s/XQcMoyoUiJI/AAAAAAAAA24/uNBC2TbkxDY7Kvpou2t00FbbPj7CpZ5jACEwYBhgL/s1600/92B99FFC-408C-47C8-A60E-29E373795061.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-dmoaAJFnV7s/XQcMoyoUiJI/AAAAAAAAA24/uNBC2TbkxDY7Kvpou2t00FbbPj7CpZ5jACEwYBhgL/s320/92B99FFC-408C-47C8-A60E-29E373795061.jpeg" width="240" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Ensimmäinen viikko meni ympäristöön tutustuessa ja rauhalliseen elämänrytmiin sopeutuessa. Hämmentävää, että aamulla herätessä ei olekaan mitään pakollisia kuvioita, saatoin mennä täysin fiilispohjalta. Aamupala, aamulenkki, lounas, loikoilua rannalla, lukemista, ranskan opiskelua ja ruokailua sopivassa suhteessa. Nopeasti sopeuduin tähän rentoon rytmiin. Erityisesti olen nauttinut kauppojen ja torin ihanista vihannestiskeistä. Nyt kun minulla on aikaa, olen kaikessa rauhassa laittanut myös ruokaa ja siirtynyt pikkuhiljaa kasvispainoitteiseen ruokaan. Kovasti olen nauttinut myös ihanista leipomoista. Aika monta versiota olen jo kokeillut suosikkileivonnaisestani tarte citron marengue. Kaikki yhtä herkullisia!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-EULyUhC7dEY/XQcOjTiHk0I/AAAAAAAAA3I/uX11S73xV1IdXXmkuW9VcHhyEWbklpEYwCLcBGAs/s1600/CF038240-5BE7-453F-955E-03CE96812155.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1588" data-original-width="1600" height="317" src="https://1.bp.blogspot.com/-EULyUhC7dEY/XQcOjTiHk0I/AAAAAAAAA3I/uX11S73xV1IdXXmkuW9VcHhyEWbklpEYwCLcBGAs/s320/CF038240-5BE7-453F-955E-03CE96812155.jpeg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Viime viikko olikin sitten vähän poikkeava. Yksi syy viettää kuukausi Ranskassa oli oppia puhumaan ranskaa paremmin. Siksi ilmoittauduin täällä viikon kielikurssille. Kurssi oli ihan ok, varsinkin yksityistunnit open kanssa. Pakko oli vaan yrittää selvitä ranskalla, kun opettajat ei puhu englantia ollenkaan. Eniten toki kieltä olen oppinut ihan vaan asioimalla kaupoissa ja ravintoloissa. Lisäksi olen tehnyt omia iltaopiskeluja, kun minulla tätä aikaa nyt on.<br />
<br />
Vajaan kahden viikon yksin olon jälkeen tuntui tosi kivalta, kun isäni ja veljeni tulivat viikonlopuksi tänne. Vierailimme Picasso-museossa, ajelimme vuoristossa ja kävimme Nizzassa. Miehet päättivät vierailunsa naisten jalkapallon mm-kisojen Ruotsi-Thaimaa-otteluun. Huomenna tuleekin sitten mieheni tänne reiluksi viikoksi ja ympäristöön tutustuminen jatkuu.<br />
<br />
Summa summarum, hyvin olen pärjännyt ihan yksin, vaikka pakko tunnustaa, että kokonainen kuukausi täällä yksin olisi ollut minulle liian pitkä aika. Niin ihana kuin täällä onkin olla ja nauttia ihanasta Etelä-Ranskan säästä, nyt on ihan kiva nauttia näistä maisemista yhdessä mieheni kanssa.<br />
<br />
A bientot!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/--ThbZ_8IapM/XQcM5NyrujI/AAAAAAAAA28/O4mBg8LSov8j92vUBhDNipDBzUndwd8TQCLcBGAs/s1600/9962FA7B-EDA3-4BAE-AE5E-F14306C4B27C.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/--ThbZ_8IapM/XQcM5NyrujI/AAAAAAAAA28/O4mBg8LSov8j92vUBhDNipDBzUndwd8TQCLcBGAs/s320/9962FA7B-EDA3-4BAE-AE5E-F14306C4B27C.jpeg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-64267351156613525032019-05-24T21:12:00.000+03:002019-05-24T21:12:15.116+03:00Mammografiaaaa....Edellisestä mammografiasta on aikaa kuusi vuotta, koska viime aikoina kontrollit on tehty magneettikuvauksessa. Tämä taas johtuu siitä, että ensimmäinen uusiminen jäi mammografiassa ja ultrassa havaitsematta. Nyt kuitenkin jostain syystä lääkäri halusi, että käyn taas perussetin eli mammografian ja ultran ennen ensi tiistain lääkärissä käyntiä. Tuli hyvä muistutus taas, miten ärsyttävä tutkimus mammografia on, jos nyt ei magneettikaan pitkän kestonsa vuoksi ole ihan lasten leikkiä. Minä kun reagoin kipuun tällä hetkellä tosi herkästi, olin kyllä rinnan liiskauksen kanssa aika kovilla. Jos olisin kehdannut, niin olisin kyllä karjaissut. En sitten kehdannut. Hauska lääkäri kyllä sanoi, että on siellä joku muukin huutanut :)<br />
<br />
Vähän taas piti jännittää, mutta onneksi lääkäri tosi nopsaan sanoi, että ei siellä mitään hälyyttävää ole. Tilanne pitäisi olla siis oikein hyvä. Yritän kovasti uskoa, että niin on. Pieni epäilys kyllä kalvaa, koska tosiaan aina ei ole voinut mammografiaan luottaa. No, tiistaina puhellaan vielä syöpälääkärin kanssa, eiköhän ne epäilykset viimeistään silloin hälvene.<br />
<br />
Enää reilu viikko ja sitten on edessä ihana kuukausi Ranskassa. Odotan sitä niin paljon! Olin jo etukäteen miettinyt, mitä tekisin, jos s-ystävä olisikin taas ilmestynyt seuraani. Olin vakaasti päättänyt, että lähtisin joka tapauksessa ja hoidot saisi odottaa heinäkuulle. En kyllä tiedä, millainen lomafiilis olisi, jos tietäisi joutuvansa leikkauspöydälle reissun jälkeen. Iso osa reissusta siinä kyllä olisi pilalla. Onneksi niin ei käynyt!Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-18385809301569090122019-03-31T17:07:00.000+03:002019-03-31T22:04:08.714+03:00Päivitystä No jopas menikin pitkä pätkä, etten kirjoittanut tänne yhtään mitään! Mistähän se oikein johtuu, en oikein osaa sanoa. Tasaisin väliajoin elämässä ja terveys/sairaustilanteessa on tapahtunut jotain, mistä olen halunnut tänne kirjoittaa. Nyt on elämä ollut ilmeisesti niin tylsän tasaista, ettei ole juolahtanut mieleen blogin kirjoittaminen. Toinen syy on myös siinä, että olen ollut ajoittain taas toooooosi väsynyt ja illat on menneet ihan vaan makoillessa ja telkkaria katsellessa.<br />
<br />
Nyt nämä terveysasiat on olleet taas enemmän mielessä, kun on ollut lääkärikontakteja useammallekin taholle. Pari viikkoa sitten olin työterveyslääkärillä juttelemassa ensi lukuvuoden tilanteesta. Jännitin kovasti lääkärin tapaamista, koska tuttu työterveyslääkäri oli vaihtanut työpaikkaa. Siispä perusmurehtijana ehdin miettiä kaikki kauhuskenaariot jo valmiiksi. Entäs jos lääkäri ei uskokaan vaivojani vaan epäilee minua huijariksi? Entäs jos joudun taas niihin kauheisiin tutkimiksiin neurolle? Entäs jos lääkäri muuten vaan on ihan kamala? Tosiaankin kannatti murehtia!! Vastassa oli ihan valtavan herttainen ja kokenut lääkäri, jonka suurin murhe oli, että joudun liikaa stressaamaan näistä vuotuisista työkuvioiden suunnitteluista. Laittoi siis Kevalle hakemuksen kahden vuoden määräaikaiselle osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeelle. Jos edellinenkin työterveyslääkäri oli perusteellinen ja teki tosi hyvän b-lausunnon, niin tämä uusi pisti ehkä vielä paremmaksi. Hän kyllä oikein kaivamalla kaivoi minusta ulos esimerkkitilanteita jaksamisen haasteista. Mikä siinä onkin, että jotenkin häpeän niitä ihan suoraan sanoa. Aina on sellainen olo, että ei niitä kukaan usko, sen verran outoja ja epämääräisiä ovat minun oireilut. Mutta nyt olikin vastassa ihminen, joka sanoi, että tosi hyvin kuvattu, kun kerroin, että välillä tuntuu, että joku kaivaa lusikan kärjellä sääriäni luun vierestä.... Tai oli sitä mieltä, että ei ole oikein, jos satunnaisten pitkien työpäivien jälkeen joudun makaamaan eläkepäivän ja toipumaan työpäivästä. Eläkepäivä pitää kuulemma olla se päivä, jolloin voin ja jaksan tehdä jotain muuta kuin työtä. Siispä ensi lukuvuodelle taas osa-aikaeläke on haussa ja asiat siltä osin kunnossa ja vielä kun rehtorin puolestakin voin jatkaa näin, niin kaikki on hyvin.<br />
<br />
Toinen lääkärikontakti oli perjantainen puhelu neurokirurgilta. Minulta on leikattu 2011 aivoista meningeoomaa eli aivokalvokasvain. Leikatun kasvaimen lisäksi siellä on toinenkin kasvain, jota on seurailtu magneetissa parin vuoden välein ja kuvat lähtee aina Kuopioon minut leikanneelle ihanalle neurokirurgi Fraunbergille. Aina sitäkin onnistun jännittämään. Minähän kärsin ajoittain kovista migreenikohtauksista ja niitä on sitten tosi helppo selitellä myös aivakasvaimesta johtuviksi. Ja murehtia taas vähän lisää. Siispä kauhusta kankeana odotin lääkärin soittoa perjantaina aina iltaviiteen asti, kunnes puhelin pirahti. On se merkillinen tunne, kun yrittää olla reipas ja ajatella, että kaikki on hyvin ja samalla ihan oikeasti pelkää niin kovin että tärisee, että entäs jos ei olekaan. Mitä jos joudun uuteen leikkaukseen? No eihän sieltä sellaista viestiä tullut vaan toteamus, että ei ole mitään tapahtunut, pieni kasvain on, mutta ei häiritse millään muotoa. Viimeinen kontrolli 10 vuoden kohdalla eli 2021 Sitten loppuu nekin kontrollit.<br />
<br />
Että sellaista murehtimista tällä kertaa, olenkohan ihan vainoharhainen.... Nyt on pari kuukautta väliä ja sitten onkin syöpäkontrolli, mutta sitä en kyllä vielä ala murehtia...Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-59985819510297009042018-11-30T16:28:00.000+02:002018-11-30T16:28:50.970+02:00Back to basicsPitkästä aikaa palasin tänään sinne, missä olen pelännyt ja itkenyt kaikkein eniten. Ja niitä muistoja taas väkisinkin tuli mieleen, vaikka yritin kaikkea muuta ajatella. Niin hartaasti toivon, että tämä käynti olisi vain väärä hälytys, ettei yläkerralla olisi minulle enää mitään ikäviä yllätyksiä kestettäväksi. Olen sitä mieltä, että sairauskiintiö minun kohdallani alkaisi olla nyt täysi. No, se on toki vain minun oma mielipide, joku muu voi hyvinkin olla eri mieltä. <div>
<br /></div>
<div>
Olen aina ollut huonomahainen ja kaikkien sytostaattien ja viimeaikaisten hermosärkylääkkeiden jäljiltä se on vaan korostunut. Viime keväänä maha alkoi temppuilemaan enemmän ja tk-lääkärin ja syöpälääkärin suositus oli suolen tähystys, niin saadaan ainakin poissuljettua, ettei mitään ikävää siellä ole muhimassa. Siispä eilen alkoi ihana suolen tyhjennys ja tänä aamuna olin kiltisti sairaalalla klo 7 väsyneenä ja nälkäisenä odottamassa pääsyä tähystykseen. Minun onnekseni lääkäritkin olivat sitä mieltä, ettei minua kannata yrittääkään tähystää ilman nukutusta. Niinpä toimenpide sujui mukavasti untenmailla. Toki nukutuksesta herääminen oli melkein yhtä kamalaa kuin aina ennenkin: kurkku intibaatioputkesta kipeänä ja suu rutikuivana. Tällä kertaa en kuitenkaan kärsinyt pahoinvoinnista, kuten yleensä. Liekö johtunut suht lyhyestä nukutusajasta vaiko paremmista kehittyneistä nukutusaineista. Ihanaa oli myös päästä kotiin niin pikaisesti toimenpiteen jälkeen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Lääkärinlausunnon mukaan ei mitään hälyyttävää tähystyksessä löytynyt, mutta koepala sieltä on otettu ja tuloksia siitä nyt sitten odotellaan. Peukut pystyyn, että siitäkään ei mitään löydy ja voin unohtaa taas nämä terveyshuolet. Ei se, että maha oireilee eri tavoin, tarkoita välttämättä sitä, että syöpä siellä lymyilee. Yritän ajatella niin. </div>
Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-6703602052996760292018-10-15T21:50:00.001+03:002018-10-15T21:50:52.858+03:00LomatunnelmissaNiin vaan on syksy edennyt vauhdilla puoleen väliin ja on aika henkäistä, huokaista ja ihan vaan syyslomailla tämä viikko. Tavoilleni uskollisena olen taas järjestänyt itselleni kaikenlaista kivaa puuhaa. Mies kuitenkin vastasi loman aloitusaktiviteeteista. Vei minut läskipyöräilemään, Juha Tapion keikalle ja vielä päälle hotelliyö. Oli tosi kivaa. Sunnuntaina ajelin sitten tänne mökille viettämään aikaa ihan vaan itsekseni, akkuja lataillen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan säännöllisin väliajoin yksinäisyyttä. Täällä mökillä se onnistuu kaikkein parhaiten. Toki tästä on helppo ajella moikkailemaan myös vanhempiani, siellä menikin tämä päivä. Huomenna suuntaan kaupunkiin, että ehdin vähän viettää aikaa nuoremman tyttären kanssa ja torstaina on vuorossa Helsinki, esikoistytär ja Kinky Boots perjantaina. Innolla odotan esitystä, jonka keväällä näin Lontoossa. Voisikohan Helsingin versio olla jopa parempi?<br />
<br />
Niin kuin lomaohjelmastakin voi päätellä, olen ihan ok kunnossa. Pienempi tuntimäärä ja yksi ylimääräinen vapaapäivä viikossa on tehnyt ihmeitä. Siispä olen uskaltanut ajatella, että ehkäpä ensi keväänä olisikin tilanne sellainen, etten olisikaan ihan sippi, kun loma alkaa. Ehkä uskaltaisin suunnitella jotain sen varaan. Ehkä uskaltaisin vihdoin ja viimein toteuttaa yhden unelmani. Näiden sairastelujen aikana olen moneen kertaan sanonut, että täytyy tehdä itselle mieluisia asioita nyt, eikä sitten joskus. Kuitenkaan tätä haavetta en ole vielä aiemmin uskaltanut lähteä toteuttamaan. Olen jotenkin ajatellut, että jos suunnittelen jotain näin isoa, niin sitten varmasti tapahtuu jotain ikävää terveysrintamalla. Nyt päätin kuitenkin ottaa riskin. Siispä ensi kesäkuun vietänkin Ranskan rivieralla, Antibesissa opiskellen ranskaa. Ja kyllä vaan, menen sinne ihan yksin. Mies ja tyttäret varmaankin käyvät minua moikkaamassa, mutta se on minun oma reissu. Itse asiassa ensimmäinen kerta, kun lennän yksin. Lennot on varattu, asunto samoin ja kuumeinen ranskan kielen opiskelu on aloitettu. Voi että, miten odotankaan jo kesää!<br />
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-51143976943955348692018-08-14T15:08:00.000+03:002018-08-14T15:09:39.237+03:00Töiden alkuaLähdinpä kerrankin tosi levollisin mielin uuteen lukuvuoteen. Tällä kertaa tiedän, että työtaakka pitäisi olla kohtuullinen. Tunteja on vain 13 viikossa ja vain neljänä päivänä. Olen melko varma, että jaksan ja selviän, siispä stressiä ei ole. Eihän se silti aivan putkeen mennyt tuo ensimmäinen koulupäivä lasten kanssa. En päässyt kuin koulun rappusiin, kun silmissä välähti salamat ja mikäs muu se sieltä tupsahtikaan ilokseni kuin migreeni. Aikaa oppilaiden tuloon oli siinä vaiheessa 15 min, Onneksi oli särkylääkkeet repussa ja sain ne heti otettua. Sitten lähtikin sahalaidat niin rajusti välkkymään, että nippa nappa löytyi rehtorin numero kännykästä ja sain välitettyä viestiä, että tarvitsen apua ja aika lailla heti. Onneksi ihana ohjaajamme saapui pelastavaksi enkeliksi ja saatteli minut kirjaston säkkituoleille huilaamaan ja otti lapset vastaan. Puoli tuntia siinä meni, kun sahalaidat hellitti ja jäi vain jäätävä päänsärky. Sen kanssa kipsutin sitten lapsia tervehtimään. Surkea avaus siis vuodelle!! Sitkuttelin koulupäivän läpi ja loppupäivä menikin kotona taas aivan koomassa torkkuessa.<br />
<br />
Onneksi syöpäkontrolli sentään sujui hyvin, sillä saralla kaikki siis kunnossa. Jos ei mitään yllättävää tule, niin seuraavan kerran vuoden päästä ja nyt luovutaan magneetista. Mammografia ja ultra riittää nyt minullekin. Syöpälääkärin vastaanottoa en tällä kertaa ehtinyt hermoilla ollenkaan. Edellinen päivä meni nimittäin tyttären Tampereen muutossa. Ei sielläkään kaikki mennyt ihan putkeen. Tuli todistettua, että Ikeakin voi olla vaarallinen paikka. Tytär iski ukkovarpaansa pyöröovien lattiaritilään sillä seurauksella, että varpaan pää silpoutui aika mukavasti ja verta tuli ihan reilusti. Ja tämä tapahtui sen ainoan kerran, kun olen liikkeellä ilman edes nenäliinapakettia. Onneksi löytyi henkilökunnalta ensiapupakkaus ja saatiin varvas paikattua ja Ikean kierros tietenkin tehtyä! :) Toivottavasti tyttären opiskelu-ura fysioterapeutiksi Tampereella alkaa huomenna vähän paremmin!<br />
<br />
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-81453451152694878782018-07-06T10:13:00.000+03:002018-07-06T10:13:05.860+03:00 Matkakuumetta ja migreeniäLoma on edennyt jo puoleen väliin. Nyt siis voi alkaa jo surkutella, että kohta se loppuu. Olen kevään ja kesän aikana päässyt reissaamaan mukavasti. Lontoo, Madrid ja Riika on käyty. Minun kohdallani mikään ei ole tarpeeksi, vaan aina kun yksi reissu on tehty, alkaa matkakuume nousta ja pitää miettiä, mihin sitä sitten lähtisi. Nyt aivan ahdistaa, kun ei ole mitään lentoja varattuna. Josko kuitenkin viimeistään syyslomalla pääsisin taas jonnekin.<br />
<br />
Niin ihanaa, kun täällä mökillä onkin olla, niin pakko myöntää, että välillä täällä kaatuu seinät päälle ja on pakko päästä kaupunkiin. Johtunee osittain siitä, että kerta kaikkiaan rakastan meidän kaupunkiasuntoa niin kovin. Nyt olen ollut jo yli viikon yhteen menoon mökillä ja se on niin pitkä aika, että kaupungissa pitäisi päästä pyörähtämään lähipäivinä.<br />
<br />
Kaikenlaisten muiden terveyshuolien lisäksi vanha ystäväni migreeni on taas nostanut päätään. Mikä lie syynä, mutta ikäviä aurallisia ja aurattomia kohtauksia on nyt lomalla ollut useampia. Yksi ihan pelottavakin, joka vei puhekyvyn. Outo tunne, kun yrittää puhua, niin oikeat sanat ei vaan tule ulos suusta. Meinasi iskeä jo ihan paniikkikohtausta päälle, mutta onneksi mies oli vieressä ja rauhoitteli, että kyseessä on VAIN migreenikohtaus. Perusjärkevään tapaansa komensi minut olemaan hiljaa. Jos ei kerran pysty puhua, parempi kuin ei edes yritä. Niinpä niin, tosi yksinkertaista! Kohtaus meni ohi lääkkeillä, mutta parin päivän väsymys siitä aina seuraa. En edelleenkään tiedä, onko parempi lääkitä migreeniä Buranalla ja Panadolilla vai migreenin täsmälääkkeellä. Buranan vaikutusta saa odotella pidempään eikä se vie särkyä kokonaan pois, mutta ei myöskään aiheuta epämääräisiä oireita. Täsmälääkkeellä aurat ja säryt häipyy suht nopeasti, mutta tilalle tulee epämääräinen kooma.Täytyy jatkaa testailua, tai oikeastaan toivoa, ettei kohtauksia enää tule.<br />
<br />
Nyt pienet puunhalkomistalkoot ja sitten onkin suuntana kaupunkikoti!<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-48462258049446256552018-06-10T22:40:00.000+03:002018-06-10T22:50:20.899+03:00LääkekokeiluaAjattelin perjantaina, että tästä tulisi tuiki tavallinen ja kiva viikonloppu. Mökkihommia miehen kanssa ja vähän sukulaisten kanssa tarinointia. Ei sen kummempaa. Perjantaina olin täysin kunnossa, mutta sitten tuli lauantai....<br />
<br />
Työterveyslääkäri on jo pitkän aikaa patistanut minua kokeilemaan toista hermosärkylääkettä. Käytössä on syksystä asti ollut Gabrion, joka vie särmän kivuilta, mutta ei poista kokonaan. Väsymystä lukuunottamatta se on sopinut minulle oikein hyvin. Se tuli testattua jo viimeisten sytojen aikana, kun yksi vähän tykimpi syto poltti suonen kädestäni aiheuttaen jäätävät hermosäryt. Gabrion oli silloinkin tosi hyvä lääke minulle. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että voisi kokeilla toistakin lääkettä, joka veisi kivut paremmin, eikä väsytä niin paljoa. En oikein innoissani ollut kokeiluajatuksesta. Minä kun tahdon reagoida lääkkeisiin, pieniinkiin määriin suht rajusti ja välillä vähän oudostikin.<br />
<br />
Lauantaiaamuna sitten kuitenkin aloitin kokeilun ja nappasin yhden pillerin Duloxetinia. Alkuun ei tuntunut mitään ja ajattelin, että tämähän sujuu hyvin. Leikkasin mökillä nurmikon ja tein vähän puuhommia. Mutta sitten alkoi tuskat. En vaan enää pystynyt virtsaamaan ollenkaan. Siis en yhtään ja tuska vaan yltyi. Lisäksi ilmestyi toiseen käsivarteen nyrkinkokoinen kipeä mustelma ihan omia aikojaan. Jos ei oltaisi oltu mökillä, olisin lähtenyt päivystykseen jo silloin. Yö meni kippuroidessa ja eihän siinä auttanut kuin tulla aamulla kotiin ja päivystykseen, josko täällä viisaammat keksisivät, miten tämä vaiva saadaan hoidettua. Sitä odotellessa... onneksi on vesipullo ja karjalanpiirakat eväänä 😊<br />
<br />
Ps. Kolmen tunnin odotuksen jälkeen pääsin lääkärin puheille. Diagnoosi oli lääkkeen aiheuttama virtsaumpi, menee ohi, kun lääke häviää elimistöstä. Lääkkeeksi paljon vettä ja ehdoton kielto jättää loput Duloxetiinit syömättä. Että näin, yhden onnettoman pillerin takia! Toivotaan, että ensi yö on parempi, eikä tarvitse palata sairaalaan.<br />
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-72125753930756724092018-06-02T21:31:00.000+03:002018-06-02T21:31:49.143+03:00Lomalla viimeinkinKaikkien opettajien koko lukuvuoden ihan paras päivä on tänään. Tänään alkoi kesäloma ja todellakin isolla K:lla. Vaikka kovasti odotinkin lomaa, tänä vuonna loman aloitus oli minulle viime vuosiin verrattuna poikkeava. En olekaan tänään ihan umpiväsynyt, niin väsynyt, etten siis oikeasti jaksa yhtään mitään. Niin totaalisen väsynyt olin erityisesti viime keväänä, että en sitten kesän aikana toipunut siitä väsymyksestä ollenkaan, vaan aloitin koulutyön elokuussa edelleenkin tosi väsyneenä. Siihen kun lisättiin vielä nämä jäytävät kivut, niin ei sen olisi pitänyt olla mikään ihme, että olin sitten jo syyskuussa taas niin väsynyt, että ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun jäädä sairauslomalle. Nyt on kuitenkin takana kiva kevät järkevällä työmäärällä osasairauspäivärahan turvin. Ja simsalabim, minä voinkin aloittaa loman pirteänä ja olosuhteisiin nähden hyvävoimaisena.<br />
<br />
Kuluneet reilut kymmenen vuotta ovat olleet sairastamisen täyttämiä, ei pelkästään nämä syöpäjutut, vaan jo ennen näitä on ollut paljon kaikenlaista. Kaiken sairastamisen keskellä olen joka välissä halunnut aina kiireesti palata töihin ja vakuuttanut lääkäreille, että parhaiten toivun töissä, ei työt minua rasita. Nyt jälkikäteen on helppo olla viisas, ehkä kuitenkin olisi jo aikaisemminkin pitänyt olla armollisempi itselle ja levätä reilummin. Vakavat sairaudet ja vielä kun niitä pudotellaan samalle ihmiselle useampia ovat raskaita niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Vaikka olisi miten mieluinen työ, se on kuitenkin työtä ja rasittaa aina enemmän tai vähemmän.<br />
<br />
Siispä nyt yritän olla viisaampi. Hain Kevalta määräaikaista osakuntoutustukea ja tällä viikolla tuli tieto, että se on minulle myönnetty. Se tarkoittaa sitä, että ensi lukuvuonna opetan vain 13 tuntia viikossa. Se tarkoittaa myös sitä, että saan keskittyä ihan rauhassa niihin tunteihin, tehdä ne tunnit niin hyvin kuin pystyn ja muun ajan huilaan ja keräilen voimia. Tällainen tieto viimeisellä kouluviikolla oli kyllä tosi ihana kesälahja ja sen turvin todellakin pystyn viettämään ihanan kesäloman ilman murhetta syksyn jaksamisista. Ihanaaa!!!Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-65102305055362511472018-05-06T22:57:00.000+03:002018-05-06T22:57:19.367+03:00Iloa elämäänKuten on jo aiemmissa teksteissäni tullut varmasti kaikille selväksi, olen aika ajoin aivan tolkuttoman väsynyt johtuen näistä epämääräisistä kipuiluista. Silloin, kun on kipeä ja väsynyt, on tosi helppo vain jäädä sängyn pohjalle märehtimään omaa surkeuttaan. Ja kyllä, niin minullekin välillä käy, en vaan saa itseäni liikkeelle, tuntuu, että ihan sama, mitä teen, olo on kuitenkin kurja.<br />
<br />
On kuitenkin joitakin konsteja saada valoa pimeään, auringonpaistetta risukasaankin. Paras konsti olisi lähteä liikkumaan, mutta aina se ei onnistu. Ystävien tapaaminen ja perheen kanssa vietetty aika auttaisi myös, mutta viikolla, saikkupäivinä olen yksin, lähipiiri on silloin töissä. On kuitenkin yksi juttu, mistä tulee lähes aina hyvä mieli ja se ei vaadi juurikaan jaksamista, ei mitään erityisiä järjestelyjä, ei maksa mitään ja sitä voi tehdä yksinkin. Se on lukeminen.<br />
<br />
Olen pikkutytöstä lähtien ollut kirjaston suurkuluttaja ja olen sitä edelleenkin. Erityisesti dekkarit tempaavat minut mukaansa ja saavat minut ainakin ajoittain unohtamaan oman huonon oloni. Saatan istua (tai maata) kirjan ääressä tuntitolkulla, enkä edes huomaa ajan kulumista. Toki hyvään lukunautintoon kuuluu, että kirja on hyvä. Opetan aina omille oppilaillenikin, että huonoa kirjaa ei kannata lukea. Kannattaa etsiä niin kauan, että löytyy oikeasti hyvä kirja. Vasta silloin voi oikeasti nauttia lukemisesta.<br />
<br />
Tällaisen loistavan kirjan sain käsiini viime maanantaina, saikkupäivänä - onneksi! Se tempaisi minut niin mukaansa, etten juurikaan kuullut, enkä nähnyt mitään, ennen kuin kirja oli luettu. Siispä, jos kaipaatte hyvää lukukokemusta, hankkikaa käsiinne A.J.Finnin Nainen ikkunassa. Ei ollenkaan perinteinen dekkari vaan enemmänkin psykologinen trilleri ja aivan loistava sellainen! Suosittelen todellakin!Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-71391679853115163552018-04-15T09:30:00.001+03:002018-04-15T09:34:56.377+03:00Suunnitelmia syksylleMeidän koulussa on tapana aina keväisin istua alas ihan kahdestaan rehtorin kanssa ja summata kulunutta vuotta ja suunnitella uutta. Minun kehityskeskusteluni oli tällä viikolla ja vakava keskustelu olikin. Rehtori on kovasti huolissaan jaksamisestani ja vannotti kertomaan heti, jos voimat ei riitä. Samoin sain sataprosenttisen tuen toiveelleni ensi lukuvuodenkin osa-aikaisesta työstä. Yhdessä täytimme työkykykyselylapun, joka menee työterveyteen. Siihen yksissätuumiin laitoimme jaksamisen edellytykseksi osa-aikaisen työn. Huomenna sitten työterveyslääkärin kanssa jatkamme siitä eteenpäin ja hakemus Kevalle lähtee.<br />
<br />
Kehityskeskustelun jälkeen oli ihan pakko istua alas ja miettiä, miten onnekas olenkaan, kun saan työskennellä niin ihanan, kannustavan ja huolehtivan esimiehen alaisena. Hänelle tärkeää ei ole se, mikä on kaupungin tai meidän koulunkaan etu, vaan me opettajat ja meidän hyvinvointi tulee aina ensin. Voisihan tilanne olla aivan toinen ja esimies kieltäytyisi hyväksymästä osa-aikaisuutta tai ylipäätään kyseenalaistaisi vointini. Tässä terveystilanteessa en kyllä sitä jaksaisi.<br />
<br />
Terveyteen liittyen, ikävät selkäkivut on nyt selätetty. Luonnollinen syyhän sieltä taustalta löytyi. Olin saanut uuden saliohjelman ja siinä pari liikettä kävi kiertäen selän päälle. Onneksi mies on fysioterapeutti ja tsekkasi ohjelmani läpi ja ehdotti, mitä voisi jättää pois ja siihenhän ne vaivat loppui vat - onneksi!<br />
<br />
Tähän loppuun vielä ihana pääsiäiskuva. Kävimme nimittäin ensimmäisellä vierailulla Ähtärin Pandatalolla Pyryä ja Lumia katsomassa. Ovat niin ihania, että ostettiin ihan kausikortit sinne, että saadaan käydä heitä ihailemassa useammankin kerran samalla, kun käydään mökillä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-4z0XcG9Eyto/WtLw7XjkFZI/AAAAAAAAA1M/qS53aF2zwOYHxpv5tNrauUO-VZD8A57CgCLcBGAs/s1600/IMG_2326.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="240" src="https://4.bp.blogspot.com/-4z0XcG9Eyto/WtLw7XjkFZI/AAAAAAAAA1M/qS53aF2zwOYHxpv5tNrauUO-VZD8A57CgCLcBGAs/s320/IMG_2326.JPG" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-26199245049347949222018-03-12T18:52:00.001+02:002018-03-12T19:28:55.281+02:00Vainoharhaisuutta??On tämä syöpä niin viheliäinen matkakumppani, ettei siitä pääse koskaan eroon. Ei vaikka välillä voisi mennä viikkoja, jopa kuukausiakin, ettei se muistuta itsestään millään tavalla. Sitten tulee taas jotain epäilyttävää, mikä saa ajatukset aivan sekaisin ja on aivan vakuuttunut siitä, että taas jossain päin kroppaa se lymyilee.<br />
<br />
Niin kuin nytkin. Viime viikolla alkoi alaselkä kipuilla, eikä se ole hellittänyt vieläkään. Minä tietenkin tavoilleni uskollisena olen aivan varma, että se on merkki jostain. Ehkä luustolevinneisyyttä, ehkä jotain muuta levinneisyyttä. Olen tietenkin käyttänyt runsaasti aikaa ystäväni googlen kanssa ja etsinyt kaikenlaista tietoa aiheeseen liittyen. Tuloksena olen tullut siihen johtopäätökseen, että voipi olla syöpää tai yhtä hyvin ihan normi selkävenähdys. Murehtiako vai ei, siinäpä taas kysymys. Yritän kääntää päätäni levollisempaan suuntaan ja lopettaa tämän murehtimisen. Peukut pystyyn, ettei tuttu kumppani ole taas hakeutunut seuraani ja ensi viikolla voin jo kertoa selän parantuneen.<br />
<br />
Näiden syöpäharhojen lisäksi yritän saada päätäni kasaan koskien ensi syksyä. Lääkäri soittaa nyt keskiviikkona vihdoin ja viimein ja silloin pitäisi olla ajatusta, haluanko palata täysipäiväiseen työhön ensi syksynä vai haetaanko sitä osakuntoutusrahaa Kevalta. Tällä hetkellä (näin vainoharhaisena) olen ehdottomasti sitä mieltä, että puolikas työviikko riittää minulle, mutta huomenna voin ollakin jo toista mieltä. Eikä toki varmaa ole, että saan myönteisen päätöksen. Silloin ei vaihtoehtoja ole, vaan palaan kokeilemaan täyttä viikkoa. Tässäkin asiassa olen vähän viisaampi jo keskiviikkona, toivottavasti!Unknownnoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-51578524374758629072018-02-28T22:03:00.002+02:002018-02-28T22:03:16.895+02:00PakkaspäiviäHiihtoloma on edennyt jo puoleen väliin ja onpa taas loma mennyt vauhdilla. Viikonloppu meni vanhemman tyttären luona Helsingissä. Tytär oli ostanut isälleen lipun Susijengin eli Suomen korismaajoukkueen peliin sunnuntai-iltana. Siinä sivussa me muutkin päästiin fiilistelemään koristunnelmaa Helsingin jäähalliin. Olipa oikeasti ihan tosi kivaa olla katsomassa peliä livenä. Kaksi yötä vietettiin tyttären yksiössä Huopalahdessa ja joku varmaankin voisi ihmetellä, miten me sinne mahduttiin, mutta meille se on ihan normi juttu. Olemme kaikki neljä olleet yötä myös tyttären ekassa kämpässä Turussa, neliöitä siinä oli n. 20.<br />
<br />
Alkuviikon olen viettänyt täällä kaupunkiasunnossa ihan yksin. Mies on omalla reissullaan Tukholmassa kaverinsa luona. Huomenna hyppään sitten autoon ja ajelen Pohjanmaalle vanhempien luo ja siitä viikonlopuksi mökille miehen kanssa, jos vaan hänen lento- ja juna-aikataulut pitävät.<br />
<br />
Yksin ollessa on ollut aikaa miettiä kaikenlaista, esimerkiksi ensi syksyn työkuvioita. Viime viikolla olin yhteydessä Kevaan, missä jo vähän on pohjusteltu sitä, että jatkaisin ensi syksynäkin osa-aikaisena, mutta silloin termi olisi osatyökyvyttömyyseläke, mikä tulisi sitten Kevalta. En vaan taaskaan mitenkään voi arvata, mikä terveystilanteeni on ensi syksynä. Siispä varmaankin varmuuden vuoksi haen tuota eläkkeen puolikasta. Sitä ei ole pakko ottaa vastaan, jos sen saisin. Vähän hämilläni olen myös siksi, että en tällä hetkellä kaipaa yhtään tämän enempää töitä. Kipuja on edelleenkin oikeastaan koko aika ja siksi olen niin väsynyt. Yhtään tämän enempää töitä en tällä hetkellä jaksaisi. Toki toivon, että tilanne muuttuu, mutta pakko varautua myös siihen, että ei muutu puolessa vuodessa tai voi olla, että en näistä kivuista enää pääse eroon ollenkaan. Toivon kuitenkin, että tämä tila ei ole pysyvä.<br />
<br />
Nyt sitten pakkailemaan taas kassia kuntoon. Lämmintä vaatetta nyt tarvitaan sekä mummulassa että mökillä. Tänä aamuna mittari näytti hyytävää 25 asteen pakkasta.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-7787375711164539252018-01-13T22:48:00.000+02:002018-01-13T22:48:46.617+02:00Kohti kevättäTaas tuli pitkä tauko edellisestä kirjoituksesta. En vaan kerta kaikkiaan ole jaksanut kirjoittaa, enkä kyllä tehdä juuri mitään muutakaan. Sinnittelin töissä jouluun asti, vaikka työterveyslääkäri oli minua passittamassa saikulle jo joulukuun alussa. Jotenkin tuntui vaan siltä, että minun oli pakko jaksaa, vaikka ei sitä pakkoa kukaan muu minulle asettanut kuin minä itse. Sitten, kun joululoma alkoi, olinkin aivan sippi. Onneksi jouluvalmisteluissa oli mukana kaksi aikuista tytärtä, eikä muutenkaan mitään korkealentoisia kuvioita.<br />
<br />
Tämä tolkuton väsymys juontaa juurensa näihin raajasärkyihin, mistä olen koko syksyn kärsinyt. Sairaalalla on nyt tutkittu monenlaista, eikä diagnoosiksi neurologitkaan ole saaneet edelleenkään muuta kuin sytostaattien jälkioireinen hermoherkistymä/särky. Tarkoittaa siis sitä, että olen oikeastaan koko ajan kipeä. Lähinnä kipuilee oikea käsi sormineen, mutta välillä myös toinen käsi ja sääret. Kivuttomaksi en näköjään enää pääse, mutta särmää kivusta yleensä vie hermosärkylääke, joka sitten taas väsyttää tolkuttomasti.<br />
<br />
Siispä taas jouduin nöyrtymään ja tunnustamaan, etten jaksa täysipäiväistä työtä. Onneksi minulla on ihana työterveyslääkäri, joka on ollut tukena koko ajan, eikä ole mitenkään kyseenalaistanut kipujani. Hänen kanssaan tehtiin sunnitelma tälle keväälle oman jaksamiseni ehdoilla. Olen nyt kaksi viikkoa saikulla ja jään sitten tekemään puolikasta viikkoa. Tämä ratkaisu tehtiin jo ennen joulua ja se mahdollisti sen, että en hermoillut töihin paluuta lomalla yhtään, kun tiesin, että saan huilata vähän pidempään. Nyt aivan ihana sijainen hoitaa luokan ja minä kerään voimia vielä ensi viikon. Enköhän sitten ole valmis taas edes puolikkaana töihin, toivotaan niin!<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-66112247372185002842017-11-21T12:10:00.000+02:002017-11-21T12:39:35.246+02:0010 kirosanaa! Olin tänään sairaalalla ENMG-tutkimuksissa. Tiedossa oli, että siinä laitellaan iholle pieniä neuloja, joihin johdetaan sähköä ja se voi jonkun verran sattua. Tarkoituksena siis tutkia, onko hermotoiminnassa jotain puutteita. Kestin sähköiskut iholla melko hyvin, vaikka aika epämiellyttävältä tuntui, kun raajat sätkivät ihan miten sattuu. Sitten oli vuorossa lihastestit, joihin en todellakaan ollut varautunut mitenkään. Siinä työnnettiin neulat suoraan lihakseen ja niihinkin johdettiin sähköä. Ja se sattui NIIN paljon, että suustani pääsi ehkäpä juuri se 10 kirosanaa. Siis oikeasti, minä olen ihan hillitty ja siistipuheinen ihminen, enkä kiroile oikeastaan koskaan, enkä varsinkaan vieraille ihmisille, puhumattakaan sairaalan henkilökunnalle. Tällä kertaa kipu oli kuitenkin niin kova, että kirosanat tulivat suustani ihan spontaanisti. Jos niitä neuloja ei välittömästi olisi otettu pois jaloistani, olisin varmaan seuraavaksi jo lyönyt. Onneksi tutkija totesi samantien, että ei tätä tarvitse jatkaa, asia on jo ihan selvä. Pyytelin kovasti anteeksi kiroiluani, mutta ei se tuntunut tutkijaa haittavan. En ehkä kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka muutaman kirosanan suustaan ENMG:ssä päästi. :) <br />
<br />
Tutkimus ei tuonut mitään selvyyttä kipuihini. Hermotoiminta ja lihastoiminta on kuulemma ihan kunnossa. Lähinnä tutkimuksen tarkoitus olikin poissulkea tietyntyyppiset hermovauriot. Nyt sitten taas odotetaan neurologin päätöstä, että mitäs seuraavaksi tehdään. Sinä aikana minä yritän miettiä, mitähän tekisin kevään kanssa. Nyt olen sinnitellyt ihan normaalisti töissä, mutta tosi väsynyt olen. Kipuja on päivittäin, vaikka hermosärkylääke viekin niistä pahimman särmän yleensä pois. Lääke taas väsyttää lisää eli ei sikäli auta yhtään tätä töissä jaksamista. Työterveyden psykologin kanssa juttelin viime viikolla ja hän sai päähäni taottua, että ei ole mitään mieltä vaan sinnitellä, jos kerta kaikkiaan ei voimat palaudu. Tällä hetkellä olen taas siinä tilanteessa, että käyn kyllä töissä, mutta mitään muuta en sitten jaksakaan. Juttelen vielä työterveyslääkärin kanssa, josko minulla jo olisi jonkunlainen diagnoosi olemassa, että voisin hakea osasairauspäivärahaa kevääksi. <br />
<br />
Tänään luovutin suosiolla ja jäin kotiin tutkimuksen jälkeen. Piikittely sähköiskuineen vei loputkin voimat tältä päivältä. Nyt aion vaan torkkua, enkä yritäkään tehdä mitään sen kummempaa. Josko huomenna jaksaisin taas täydet 7 tuntia koulun hulinaa. Onneksi enää neljää viikkoa ja sitten on joululoma! <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-d05_hrBf0iY/WhQCW0-pbFI/AAAAAAAAA0w/hwnYx6bzxUAbGiTifsgFJKIwCaGN0wh9wCLcBGAs/s1600/IMG_1800.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="536" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-d05_hrBf0iY/WhQCW0-pbFI/AAAAAAAAA0w/hwnYx6bzxUAbGiTifsgFJKIwCaGN0wh9wCLcBGAs/s320/IMG_1800.jpg" width="268" /></a></div>
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-10542813473771624962017-10-29T19:25:00.001+02:002017-10-29T19:25:57.122+02:00Syksyn murheitaTämä syksy on ollut tosi raskas monellakin tavalla. Olen murehtinut syöpäkuvioita, ihmetellyt näitä outoja hermo-oireiluja ja -kipuja ja töissäkään en ole ihan helpolla päässyt. Niinpä siinä kävi, että syyskuun lopulla voimat vaan sitten loppuivat. En kerta kaikkiaan jaksanut yhtään mitään. Ei auttanut kuin tunnustaa asia työterveyslääkärille, joka jo aiemmillakin käynneillä oli vähän ehdotellut, ettei ihan loppuun asti kannata sinnitellä, vaan huilata voisi jo aiemminkin. Mutta enhän minä perussitkeänä härkänä uskonut ennen kuin oli pakko. Onneksi sairausloma järjestyi kivuitta sopivasti laskimoportin poistoleikkauksen jatkeeksi. Ja siihen perään kun oli vielä syysloma, sainkin pitkän huilaustauon. Nyt viikon töissäolon jälkeen tuntuu, että ainakin nyt jaksan vielä suht ok. <br />
<br />
Vaikka syöpätilanne on nyt hyvä, niin nämä hermokivut ovat vaan pikkuhiljaa pahentuneet. Keväällä vielä kivut olivat enemmänkin sykäyksittäisiä, sähköiskumaisia kipuja, jotka tulivat enimmäkseen sähkölaitteiden käytöstä. Nyt syksyllä kivut ovat jääneet pysyviksi ja ovat jäytäviä, repiviä ja aaltoilevat raajoissa. Pääsääntöisesti kipuilen oikeaa kättäni, mutta myös vasen käsi ja molemmat sääret ovat aika ajoin tosi kipeitä. Näille minun vaivoille on etsitty syytä ja diagnoosia työterveydessä, syöpäpolilla ja nyt viime viikolla vielä neurologian polillakin. Vielä ei ole diagnoosia löytynyt. Todennäköisin syy on, että se yksi sytostaatti, mikä jo silloin kolme vuotta sitten poltti oikeasta kädestä yhden suonen, on jättänyt jälkeään koko kroppaan. Sen sivuvaikutuksissa on juurikin tämän tyyppiset hermokivut. Varmaa se ei kuitenkaan ole, siispä vieläkin tutkitaan. Neurologi määräsi minut ENMG-tutkimuksiin, missä saan hermoihin ja lihaksiin sähköiskuja ja niitä pistellään vielä joillain akupunktioneulan tapaisilla piikeillä. Siinä tutkitaan hermojen vaurioita ja virhetoimintoja. Ihan riemusta kiljuen en tuota tutkimusta odota, lähinnä kauhunsekaisin tuntein. Kieltäytyä en kuitenkaan voi, syy oireille on löydyttävä, sen toki ymmärrän. <br />
<br />
Toistaiseksi lääkitään siis oireita, tietämättä, mistä ne johtuu. Vahva hermosärkylääke täytyy nyt neurologin määräyksestä nostaa isoihin annoksiin, mikä sekään ei ihan helposti onnistu. Sen verran väsyttävästä lääkkeestä on kyse. Pelkään, että nukahdan koulussa oppitunneille ja oppilaat joutuvat minua herättelemään. Siinäpä sitä olisikin hauskuutta kerrakseen. :) Hyvä juttu on se, että lääke kuitenkin vie pahimman särmän kivuista, että ylipäätään pystyn ajatella jotain muutakin kuin kipua ja ennen kaikkea olla taas töissä. Toivon niin hartaasti, että joku selitys kipuiluille löytyy ja täsmälääkitys siihen. Parasta toki olisi, että kivut häviäisivät kokonaan yhtä mystisesti kuin tulivatkin! <br />
<br />
Syyslomalla en kuitenkaan miettinyt mitään sairauksia, vietin ihanan pikkuloman Berliinissä nuoremman tyttäreni kanssa. Berliinissä oli se kesä, mitä meillä ei ollut ollenkaan. Nautimme auringosta ja lämpimästä. Kiersimme nähtävyyksiä, shoppailimme, kävimme kivoissa kahviloissa ja ravintoloissa. Kerta kaikkiaan ihana reissu! Sekin antoi minulle taas roppakaupalla voimia jaksaa eteenpäin. Tuli mitä tuli. Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-75352918964822792852017-10-23T21:58:00.000+03:002017-10-23T21:58:26.835+03:00100 000!!!!No huh! On ollut pieni tauko blogikirjoitusten kanssa ja mitäs täällä onkaan sillä aikaa tapahtunut? Sadantuhannen kävijän raja on mennyt rikki! Enpä olisi tätäkään uskonut, kun ensimmäisiä postauksia viisi vuotta sitten kirjoittelin. Enkä myöskään olisi uskonut, että jatkan kirjoittamista näin pitkään. Jotenkin tätä tarinaa vaan on aina jostain syntynyt ja taitaa syntyä jatkossakin.<br />
<br />
Tänään oli ensimmäinen työpäivä kolmen viikon sairausloman ja viikon syysloman jälkeen, mutta niistä taidan tehdä ihan oman postauksen. Sen verran monenlaista on taas sattunut. Pysykäähän siis kuulolla vastedeskin!Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-85779366157511750582017-09-24T10:14:00.001+03:002017-09-24T10:14:44.090+03:00Muistojen vankinaPalasin kolmen vuoden tauon jälkeen taas leikkauspöydälle. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut syöpäleikkaus, vaan laskimoportin poisto. Syöpälääkärini oli sitä mieltä, että olen ollut jo niin pitkään terve, ettei porttia enää tarvita. Se on muutenkin minua kiusannut, kiristänyt kaulasuonta ja kipuillut. Siispä sen poistaminen oli ehdottomasti hyvä juttu.<br />
<br />
Jännitystä leikkaukseen toi se, että portin laitto silloin reilu kolme vuotta sitten oli tosi kivulias toimenpide, joka tehtiin paikallispuudutuksessa. Siksi olinkin toivonut tähän poisto-operaatioon nukutusta ja sellaisen kevyen humautuksen sainkin ja operaatio sujui tosi hyvin ja kivuttomasti.<br />
<br />
Miksi sitten olin ihan hermona ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa odotushuoneessa? Ei, en pelännyt toimenpidettä, ei se sitä ollut. Jo pukuhuoneeseen meno ja sairaalavaatteisiin pukeutuminen nostivat pintaan ihan valtavasti kipeitä muistoja. Miten monta kertaa olenkaan käynyt läpi nuo samat rituaalit ja istunut odottamassa leikkausta! Olen yksin ja kauhuissani miettinyt, miten minulle tällä kertaa käy. Selviänkö taistelusta syövän kanssa voittajana vai häviänkö. Ne muistot vaan vyöryivät ja tunteet velloivat päälle, en voinut sille mitään. Samalla kuin kelasin omia muistojani, tarkkailin myös muita odottajia. Mietin heidän tilanteitaan. Onko vanhempi rouva, joka odotti tyttärensä kanssa käsi kädessä, menossa syöpäleikkaukseen? Mikä mahtoi olla leikkaukseen menevän miehen tilanne, kun vaimo poistui odotushuoneesta itkien? Tunsin samaan aikaan helpotusta omasta nykytilanteestani, mutta myös surua toisten sairastuneitten puolesta. Suurin osa heistä varmasti selviää, mutta osa ei ja siihen ryhmään minäkin olisin voinut kuulua.<br />
<br />
Nyt yritän taas painaa ikävät muistot unohduksiin ja nauttia tästä päivästä. Mökillä aurinko paistaa ja syksy on parhaimmillaan!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-cYWOIASM_Qg/WcdbQKEDq0I/AAAAAAAAAzs/xY6z4WmBHGEEhJz0zz6GXJTCJlAxq5DzwCLcBGAs/s1600/tmp.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="240" src="https://3.bp.blogspot.com/-cYWOIASM_Qg/WcdbQKEDq0I/AAAAAAAAAzs/xY6z4WmBHGEEhJz0zz6GXJTCJlAxq5DzwCLcBGAs/s320/tmp.jpg" width="320" /></a></div>
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-15004889159715530272017-09-03T18:11:00.002+03:002017-09-03T18:11:48.028+03:00Paniikin partaallaVaikka paljon olen vaivojani täällä blogissa valitellut, on yksi sairaus, mikä on jäänyt käsittelemättä. Syynä on ihan vain se, että se on lääkityksellä ollut niin hyvällä mallilla, etten sitä juurikaan edes ajattele. Kyse on kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Sairastuin siihen 11 vuotta sitten ja yli vuoden Thyroxin-kokeilujen/säätämisten ja lukuisien sairaslomien ja päivystyksessä juoksemisten jälkeen sain avun vaivaani yhden mitättömän pillerin avulla. Minulle ei siis sovi Thyroxin, vaan lääkkeenäni on nyt 10 vuotta ollut eläinperäinen Thyroid. Se on sopinut minulle ihan valtavan hyvin ja voi jopa sanoa, että se on antanut minulle elämisen arvoisen elämän, jota minulla ei Thyroxinin kanssa ollut. <br />
<br />
Thyroidin syömisessä on kuitenkin muutama mutka vuosittain edessä. Se on nimittäin erityiskorvattava lääke eli joudun joka ikinen vuosi hakemaan siihen uuden erityisluvan ja reseptin. Tähän asti se ei ole tuottanut mitään ongelmia, olen saanut sen ihan vaan puhelinsoitolla terveyskeskukseen. Eipä vaan onnistunutkaan tänä vuonna niin helposti. Oma lääkäri oli vuoden aikana vaihtunut ja uusi ilmoitti tylysti, että hän ei tunne koko lääkettä, eikä missään tapauksessa määrää sellaista lääkettä, joka ei ole hänelle tuttu. Ei auttanut, vaikka melkein itkua jo väänsin ja yritin perustella, että en voi elää ilman tuota lääkettä ja pyysin häntä vielä kerran katsomaan epikriisejäni 10 vuoden takaa. Tuomio oli tyly, lääkettä ei kirjoiteta, vaan hän hoitaa minua jatkossa Thyroxinilla, joka sopii kaikille. Oli kuin olisin kuuroille korville puhunut. Aikani aneltuani hän lupasi kuitenkin konsultoida keskussairaalaa asiasta ja informoida minua vielä myöhemmin, mitä sieltä ollaan asiasta mieltä. Niinpä jäin paniikissa odottelemaan, mitä keskussairaalan endokrinologi aiheeseen sanoo. <br />
<br />
Paniikissa olin sen vuoksi, että käyttämäni lääke ei tosiaankaan ole yleisesti käytetty ja valitettavasti sitä on myös väärin käytetty. Siksi niitä lääkäreitä, jotka sitä määräävät, seurataan erityisen tarkasti, että käytölle on varmasti perusteet. En voinut olla ollenkaan varma, mihin koulukuntaan keskussairaalaan endokrinologi kuuluu. Niinpä kauhuissani plarasin jo valmiiksi nettiä, mistä muusta maasta lääkettä voisi ostaa. Olin jo melkein valmis vaikka muuttamaan Saksaan, jos ei muu auta. Tai no ainakin matkustamaan sinne lääkkeen perässä. <br />
<br />
Onneksi tällekin tarinalle tuli onnellinen loppu. Torstaina soi puhelin ja lääkäri soitti. Totesi vain hyvin yksioikoisesti, että keskussairaalasta oli sanottu, että totta kai jatketaan tällä lääkkeellä, kun se on jo näin pitkään toimivaksi todettu. Resepti ja erityislupahakemus oli kirjoitettu, sain sen heti perjantaina. Että sellainen tapaus! Että kehtasivatkin vanhaa ihmistä näin säikytellä! Toisaalta nyt on tosi hyvä fiilis, lääke on ihan keskussairaalassa asti minulle hyväksi todettu eli näitä taisteluja ei varmastikaan tarvitse jatkossa käydä. Ihanaa!!! <br />
<br />
Ihan pikkujuttu on se, että lääke on tosi kallis. 100 tabletin purkki maksaa tänä vuonna 130€, kun Thyroxinia saa saman verran muutamalla eurolla. En valita, kunhan vaan saan lääkettä, terveydelle ei voi katsoa hintaa. Siispä possua vaan poskeen ja menoksi! Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-57789445820181230482017-08-15T21:33:00.001+03:002017-08-15T21:33:26.589+03:00100% varmaaNiin siinä vaan kävi, että on se 100% varmaa, että ei ole minulla matkakumppanina syöpää tällä hetkellä!!!!! Ei ollut epäilystäkään sitten loppujen lopuksi. Patologin lausunto oli selvä, ei syöpäsoluja!!!!! <br />
<br />
Niin kuin minä olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa, niin nyt se tuntuukin sitten jotenkin ihan absurdilta. Siis oikeasti? Ihan varmastiko? Eikö pahkurassa todellakaan ollut syöpää? Aika monta kertaa lääkäri sai vakuutella ennen kuin uskoin. Mutta nyt uskon ja nyt osaan jo iloitakin, vaikka itkuhan siitä taas ensiksi tuli. Tällä kertaa se oli tytär joka ehti soittaa ensimmäisenä ja sai itkut korvaansa. Onhan se ihan kummallista, että on niin iloinen ja helpottunut, että siitä itkusta ei meinaa vaan tulla loppua ollenkaan. Tytär tiesi onneksi, mistä naruista kannattaa minua nykiä ja vei minut kuoharilasilliselle ja johan loppui itkut! <br />
<br />
Nyt voin alkaa taas miettiä elämää eteenpäin ilman, että yritän mielessäni sovitella leikkausta ja sytostaatteja lähitulevaisuuteen. Ei tarvitse! Voin vaikka lähteä taas joulun aikaan Thaimaaseen, jos haluan! Seuraava kontrolli on vasta vuoden päästä ja lääkärin kanssa sovittiin, että ennen sitä ei täällä syöpärintamalla tapahdu mitään sellaista, että tarvitsisi ottaa yhteyttä. Sillä mennään! <br />
<br />
Siispä, terveydeksi!!! <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-hzWgL6twmnQ/WZM-Zft8XhI/AAAAAAAAAzM/eJKovNnKPRg008jB4rsDx1dnMGqhsVOWACLcBGAs/s1600/kuohari.bmp" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-hzWgL6twmnQ/WZM-Zft8XhI/AAAAAAAAAzM/eJKovNnKPRg008jB4rsDx1dnMGqhsVOWACLcBGAs/s320/kuohari.bmp" width="240" /></a></div>
Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-45526765617427888302017-08-12T12:53:00.004+03:002017-08-12T12:53:48.786+03:00Viisi vuotta täynnä! Niin on vaan aika vierähtänyt, että minun blogilla on tänään 5-vuotissynttärit. Tuntuu toisaalta lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta taas tuohon 5 vuoteen mahtuu tosi paljon kaikenlaista. Olen kokenut aivan liikaa terveyshuolia, joita olen tänne teidän luettavaksi vuodattanut melkoisen paljon. Leikkauksia on ollut 5, sytostaatit kahteen kertaan ja herceptinit päälle. Olen ollut sairauslomalla niin monta päivää, että laskut on mennyt jo ajat sitten sekaisin. Syöpäpolin lääkäreitä olen käynyt moikkaamassa lukemattomia kertoja, ei niitäkään viitsi laskea. Välillä olen saanut huonoja uutisia, välillä olen selvinnyt säikähdyksellä. <br />
<br />
Mutta tässä sitä vaan edelleen porskutellaan eteen päin. Viisi vuotta sitten, ensimmäisen syöpädiagnoosin äärellä, ihan oikeasti mietin, että onkohan minua enää viiden vuoden päästä, kuolenkohan tähän. Se kaikkein pahin kuolemanpelko oli silloin. Edelleenkin pelkään, mutta pystyn elämään pelon kanssa enimmäkseen ihan rauhassa, enkä panikoi. Paitsi, kun odotan patologin vastauksia, kuten juuri nyt. <br />
<br />
Paljon on viiteen vuoteen mahtunut myös mukavia asioita. Olen matkustellut tosi paljon ja muutenkin yrittänyt pitää itsestäni parempaa huolta. En uhraa enää itseäni, vaan heittäydyn välillä jopa itsekkääksi ja toimin niin kuin itselleni on paras, vaikka se tarkoittaisi selän kääntämistä jollekin toiselle. Olen oppinut ymmärtämään, että kukaan muu ei minun jaksamisestani huolehdi viime kädessä kuin minä itse. Eikä minusta ole mitään iloa muille, jos olen ihan uupunut. <br />
<br />
Tämä blogi on ollut minulle tosi tärkeä kanava purkaa omia tuntoja ulos. Tänne olen vuodattanut sekä niitä kurjia juttuja, että sitten elämän ihanuuksia. Välillä elämässä on tapahtunut enemmän ja silloin postauksiakin on tullut enemmän, välillä on ollut pitkiäkin hiljaisia jaksoja. Aina olen kuitenkin tänne palannut ja uutta kirjoitettavaa on ollut. Toivotaan, että nämä syöpämerkkiset kirjoitukset pikkuhiljaa loppuu ja blogista tulee jotain muuta kuin sairausblogi. Mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne seuraavan viisivuotiskauden jälkeen. :) <br />
<br />
<br />
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8226349324184113934.post-51927197751703821902017-08-01T16:32:00.001+03:002017-08-01T16:32:17.363+03:001% epävarmuuttaLääkäri soitteli tänään neulanäytteen tuloksista. Tai siis ei neulanäytteen tulokset olleet vielä valmiit, tarjolla on vain radiologin mielipide asiaan. Hänen mielestään kyseessä on arpikudosjuoste yhdistettynä rasvanegroosiin. Oma syöpälääkärini oli samaa mieltä ja kehotti minua nyt vaan uskomaan, että ei siellä syöpää ole. Kun kysyin, että onko tämä nyt 90% varmaa, että olen terve, hän totesi, että ei vaan 99%. Mutta se yksi prosentti riittää siihen, että en vieläkään pompi täällä kattoon ja ala suunnitella isommasti tulevaa. Se yksi prosentti on kuitenkin yksi prosentti, enkä minä usko ennen kuin minulle 100%:n varmuudella patologi kertoo, että näytteessä ei ole syöpäsoluja. Tällainen pessimisti minusta on tämän sairastamisen myötä tullut, ei voi mitään. <br />
<br />
Siispä odotan sitten taas kaksi viikkoa, että viralliset tulokset patologilta tulee ja lääkäri soittaa uudestaan. Edelleenkin jännitän ja murehdin, mutta ehkä en sentään ihan niin paljon kuin vielä aamulla. Onneksi koulu alkaa ensi viikolla ja töitä riittää vaikka kuinka paljon viemään ajatukset pois ikävistä asioista. Outo juttu, ihan oikeasti on kiva mennä töihin. :) Unknownnoreply@blogger.com2