keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Valmistautumista Pariisiin

Terveisiä sairauslomalta! Jälleen kerran! Ei kannata huolestua, ei ole syöpäoireita, vaan astma taas heittäytyi ikäväksi viime viikolla ja työterveyslääkäri määräsi muutaman päivän koulukiellon. Tarkoittaa sitä, että oireilen erityisesti yhdessä tilassa meidän koululla ja nyt katsotaan, josko oireet helpottaisi, kun olen kokonaan pois vähän aikaa. Huomiseksi raahaudun kyllä töihin, mutta sitten onkin pitkä vapaa. Perjantaina olen palkattomalla virkavapaalla, kun lennetään Pariisiin tyttären kanssa ja sitten alkaa viikon hiihtoloma.

Nyt pitäisi alkaa siis kuumeisesti pakata, mutta vaikea päättää mitä varten pakkaisin. Pariisiako vaiko muuttoa varten. Laatikkoja alkaa olla nurkissa ihan kiitettävästi. Vanhat sohvat on myyty, istumme parvekkeen lepotuoleilla. Samoin ruokapöytä myytiin, sen virkaa toimittaa nyt tyttären työpöytä, tuoleina kaksi jakkaraa. Sänky lähti maanantaina ja nyt nukutaan ilmapatjalla. Onneksi pesukoneen ostaja hakee sen vasta viikonloppuna, niin saadaan viimeiset pyykit ennen reissua vielä pestyä. Täällä on siis ns. hallittu kaaos, mutta ensi viikolla tähän aikaan uusi asunto on jo meidän käytössä. Jee!!!  Nyt yritän siis vaan hillitä itseäni ja muistaa, että aikaa on vielä paljon. Tämä vanha asunto luovutetaan uudelle omistajalle vasta 15.3. eli ei mitään kiirettä. Mutta minkä sitä ihminen luonteelleen voi, minä nyt olen tälläinen heti-mulle-kaikki-tänne-tyyppi ( kuvailee rakas mieheni). Joka tapauksessa matkalaukku on nyt levitetty ja siihen yritän keskittyä. Pariisissa on reilu 10 astetta lämmintä ja sen mukaan vaatteita pitäisi pakkailla.

Meidän ikioma matkaopas eli vanhempi tyttäreni Lyonissa on tämän viikon lomalla omista opinnoistaan Ranskassa ja on tehnyt meille hienot matkasuunnitelmat. Kaikki Pariisin tärkeät nähtävyydet pitäisi tulla koluttua, jos pysytään suunnitelmissa. Lauantain kohdalla on mielenkiintoinen kysymysmerkki. Meidät on kutsuttu ranskalaiseen kotiin, ranskalaisen opettajakollegani vanhempien luo. Mielenkiinnolla odotan, millaista siellä on ja onnistuuko ranskan puhuminen meikäläisen kansalaisopistopohjalla yhtään :) Tod.näk. ei...

Onneksi minulla on hyvä pakkausapu. Ystävän koira tuli meille hoitoon täksi päiväksi. :) Huomenna siis Helsinkiin ja perjantaina Paris, here I come!





perjantai 12. helmikuuta 2016

Monenlaista jännitystä

Ei ole minun elämäni tylsää tällä hetkellä, ei todellakaan. Jännitin magneetin tuloksia  ihan kamalasti, kuten jo aiemmin kirjoitin. Onneksi sain hyviä uutisia siltä saralta. Alkuvuodesta alkoi puolestaan vanha ystäväni astma oireilemaan ja sitä onkin nyt sitten myöskin tutkittu kunnolla. En itse aluksi ajatellut mitään sen kummempaa kuin, että astmalääkkeet taas vaan kehiin ja se siitä. Mutta eihän se niin mennyt, vaan lääkäri toki haluaa tietää, miksi niin monen oireettoman vuoden jälkeen taas oireilen. Oliko syy uuteen oireiluun vain kovat pakkaset vaiko mahdollisesti yksi koulun tiloista, jossa juuri oireilun alla jouduin istumaan neljän tunnin koulutuksen? Ehkäpä jompi kumpi näistä tai sitten totta kai tähänkin piti vetää myös syöpäkortti kehiin, että saivat minut taas ihan hermoraunioksi. Entäpä, jos oireilenkin keuhkoihin levinneen syövän vuoksi? No, sehän tarkoitti keuhkoröntgeniä ja radiologin tarkkaa kuvien tutkimista. Mutta, eipä vaan löytynyt huomautettavaa sieltäkään, ihan olivat puhtaat keuhkot. Siispä syyksi jäi tod.näk. pakkasen laukaisema astmaoireilu ja lääkitys toistaiseksi.

No, eihän tässä tokikaan ollut vielä tarpeeksi. Viime lauantaina iski vasempaan pohkeeseen armoton kipu, jota aluksi lääkitsin Buranalla ja Panadolilla. Kipu ei vaan hellittänyt, joten soitin päivystykseen maanantaina, pienenä pelkona laskimotukos. Ei varmaankaan ole sitä, sanottiin, odota vaan keskiviikkoon (astmakontrolli tk:ssa), mutta silloin on näytettävä lääkärille.  Ja minähän odotin ja kipuilin ja valvoin ja murehdin ja pelkäsin, että piloille menee kaikki kevään reissut. Se siitä Pariisista tai Lyonista. Marevanin kanssa ei lähdetä reissuun. Keskiviikkona lääkäri tutki edelleen kipuilevan jalan ja totesi, että ei varmaankaan ole tukos, mutta ihan varma ei voi olla. Siispä labraan ja verikokeeseen, jolla voidaan todeta, onko jossain päin kroppaa tukos vaiko ei. Ja tänään taas hermoilin ja odotin lääkärin soittoa toivoen parasta ja peläten pahinta. Senhän minä jo osaan tosi hyvin. Ja en millään meinannut uskoa, kun lääkäri sitten soitti ja sanoi, että tervemenoa Pariisiin, ei ole tukoksia minun kropassa. Helpotuksen huokaus oli melkoisen syvä!!!! Ei haittaa, vaikka jalka edelleen vähän kipuilee ja kramppailee. Nyt kestän sen, kun voin luottaa, että se menee ohi, eikä ole mitään vakavaa.

Nämä ovat niitä ei-niin-kivoja-sairausjännityksia, mutta tähän talveen on liittynyt myös muuta ihan kivaa jännitettävää. Meidän asunto on nyt nimittäin vihdoin ja viimein myyty!!! Me siis muutetaan kaupunkiin!!!! Vuokra-asunto saadaan maaliskuun alusta ja pari viikkoa on aikaa tehdä muuttoa vuokra-asuntoon ja tyhjätä tätä vanhaa. Tuntuu tosi mukavalta, ihana saada tällainen elämän muutos juuri nyt! Ehkäpä juuri nämä asuntoasiat ovat auttaneet minua unohtamaan edes hetkittäin kaiken sairaushuolen, kun on ollut pakko miettiä ensin ihan tarjousasioita, hyväksytäänkö, tehdäänkö vastatarjous. Sitten kun tarjous oli molemmin puolin hyväksytty vihdoin ja viimein, oltiinkin siinä tilanteessa, että meidän pitäisi muuttaa nopeasti pois, mutta mihin? Ei oltu uskallettu oikein katsella yhtään mitään, kun ajateltiin, ettei tästäkään kaupasta tule mitään. Vähän tuli siinä kiire, mutta taas tuli todistettua isäni viisas ajatus "asioilla on tapana järjestyä". Niin kävi meillekin ja vuokra-asunto löytyi ja hyvä sellainen.

Siispä tosi hyvillä mielin ja kohtuullisen terveenä aloittelen pian elämää toisella puolella kaupunkia. Ennen sitä valloitetaan toki vielä Pariisi! :) Tähän risukasaan paistaa siis aurinko juuri nyt aika kivasti!

Ps. Kaikki tutut tietävät, että inhoan vihreää väriä ja siitä huolimatta muuttotyhjennyksen yhteydessä löytyi tällainen aarre.... Saa ostaa, kuka haluaa :)






tiistai 2. helmikuuta 2016

Tuloksia

Taas yksi jännityksen täyteinen päivä ohi. Jo eilen illalla aloin olla ihan hermoraunio. Mies ja tytär saivat olla kohteena, kun äksyilin ja ärhentelin pahaa oloani heille. Nukumaanmeno olikin sitten jo ihan mahdoton paikka. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa eikä rauhoittumisesta voinut haaveillakaan. Siispä tein sen, mitä aina viimeiseen asti yritän välttää, menin purkille ja otin murusen rauhoittavaa lääkettä. Niin, tiedän kyllä, että ne koukuttavat ja uni on parempaa ilman lääkettä. Mutta ihan lääkäri on minulle sanonut, että parempi ottaa se murunen lääkettä silloin tällöin kuin valvoa koko yö. Ja ilman sitä yhtä neljäsosaa pilleristä en tosiaankaan olisi varmaan juurikaan nukkunut. Ja lupaan ja vannon, että seuraavaa kertaa ei tule ihan lähiaikoina!

Ai että, mitäkö hermoilin? No ihan vaan sitä, että olenko taas syöpäsairas vai en. Ihan sellainen pikkujuttu!!! Tai siis ei ollenkaan mikään pikkujuttu, vaan oikeasti niin iso, etten osaa sitä edes sanoin kuvailla. Pelkäsin taas kerran, että tulee lähtö leikkauspöydälle ja mahdollisesti taas hoitohin. Ja ne ei ole mitään pikkujuttuja. Vielä tämä päivä piti kärvistellä töissä ja niinhän siinä kävi, että lääkäri soitti magneetin tuloksista vasta kun seisoin bussipysäkillä kotiin lähdössä. Sepä olikin rauhallinen ja yksityinen paikka jutella syöpäsairaudesta.... Mutta asiaan... taas menin pessimisti ei pety-asenteella ja odotin huonoja uutisia, mutta ihanuuksien ihanuus, uutiset olivatkin hyviä. Rinnassani oleva patti on rasvanegroosi ja ihan vaaraton eli ei tarvitse leikata!!!! Jeee!!!! Bussimatkan kotiin myhäilinkin sitten itsekseni siihen mallin,että kanssamatkustajat varmasti pitivät minua ihan hölmönä. Mutta sepä ei minua haittaa. Taas mennään elämää eteen päin satanen lasissa!