lauantai 11. kesäkuuta 2016

Että sellainen tapaus

Viime viikon alkupuoli eli ensimmäinen lomaviikko oli täynnä kidutusta. Ensinnäkin olin vielä tosi väsynyt viikonlopun juhlahumusta ja siihen päälle olin kasannut itselleni paljon kaikenlaista hoidettavaa. Maanantaiaamuna kipaisin heti kaupungille työterveyslääkäriin, missä käytiin läpi astmatilannettani ja erityisesti sitä, että onko se nyt yli kahdenkymmen oireettoman ja lääkkeettömän vuoden jälkeen putkahtanut ihan muuten vain pintaan vai johtuisiko oireilut mahdollisesti koulun sisäilmaongelmista. Koulun tietyssä tilassa kun kevätpuolella sain kolmeen kertaan ahdistuskohtaukset. Seuraillaan tilannetta, sanoi lääkäri. No seuraillaan vaan, sanoin minä ja ilmoitin lopettavani lääkkeet kesäksi. Olen ihan varma, etten niitä tarvitse kuin töissä. Samalla reissulla todettiin, että jäykkäkouristusrokotteeni on uusittu viimeksi 15 vuotta sitten eli ei muuta kuin piikkiä käteen! Vähän kirpaisi!

Ehdin käväistä kirjastoasioilla ja kotona vähän tankkaamassa ja sitten olikin vuorossa seuraava kidutus, hammaslääkäri. Jostain syystä hampaani ovat tässä keväällä lohkeilleet ja kipuilleet poikkeuksellisen paljon ja nyt oli jo toisen hampaan vuoro tulla korjatuksi. Mieluiten toki jättäisin hammaslääkärissä käynnit tekemättä ihan kokonaan, niin paljon sitä inhoan ja pelkään. Olen kuitenkin vuosien varrella todennut, että helpommalla pääsee, kun hoitaa vaan heti ongelmat kuntoon. Niinpä puudutuspiikkiä leukaan ja mukava juttuhetki hammaslääkärin kanssa. Tai no, ehkä enemmänkin kuuntelin puheliasta lääkäriä, oma leuka kun meni tosi nopeasti puuduksiin, eikä puhumisesta tullut mitään. Pääasia toki oli, että en tuntenut porauksia ollenkaan, niin puuduksissa leuka oli. Seuraava aika on niinkin pian kuin lokakuun lopulla, silloin korjataan seuraava hammas...

Tiistai jatkui kidutusten merkeissä. Aamulla oli kontrolli syöpäpolilla. Rinnassani on taas niitä ärsyttäviä pahkuroita useampikin, enkä uskalla luottaa siihen, että ovat rasvapatteja, kuten edellinenkin. Lääkäri tutki rinnan ja arveli, että rasvapateista on kysymys, mutta eihän sitä ikinä voi olla ihan varma, siispä sain lähetteen magneettiin. Oma syöpälääkärinikin alkaa olla jo ihan ymmällään. Totesi mukana olevalle erikoistuvalle nuorelle lääkärille, että tämä on tällainen hankala tapaus. Minä tietysti siihen pahoittelemaan, että olen niin hankala, mutta ei, en minä olekaan, vaan minun rintani, joka ei älyä jo rauhoittua. Siitä olen kyllä täysin samaa mieltä! No, nyt taas sitten odottelen reilun kuukauden magneettiin pääsyä ja sitten kauhusta kankeana lääkärin soittoaikaa. Sellaista tämä minun elämäni on, siihen on vaan ollut pakko tottua, halusi sitten tai ei.

Että kidusjakso oikein huipentui, olin varannut vielä kulmien kestopigmentoinnin tiistai-iltapäivälle. Ja taas sain kuulla olevani erikoinen tapaus. Muiden asiakkaiden kulmat puutuvat kuulemma puudutusvoiteella täysin, mutta minähän en ole siinäkään mikään normi eli tosiaankin kituessa meni taas tunti kulmia tehdessä. Mutta mitäpä sitä ei nainen tekisi kauneutensa vuoksi!

Ja että ei tulisi kenellekään sellainen olo, että minun elämäni on pelkkää kurjuutta, niin loppukevennyksenä ilmoitettakoon, että matkustustaukoni on nyt loppu, lennot Kroatiaan, Dubrovnikiin on varattu juhannusviikolle. Siellä viimeistään lupaan unohtaa kaiken ikävän ja keskittyä aurinkoon ja uusiin ihaniin maisemiin. Ehkäpä sieltä muutama kuva eksyy tänne bloginkin puolelle!

Tässä vielä todistusaineistoa tyttären yo-juhlista. Kyllä, se on totta, onnistuin tekemään tyttärelle kultaisen kakun! Sokerimassapäällyste, elintarvikeliimaa ja elintarvikekultahilettä, sillä se onnistuu, eikä ollut sitten enää neljännen kakun kanssa mitään ongelmia :)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Väsynyt, mutta onnellinen

Juhlat onnistuneesti ohi! Eilen siis juhlittiin meidän kuopuksen ylioppilaaksi tuloa. Varsinaisessa juhlassa jo olin tippa linssissä. Rehtori puhui todella kauniisti ja viisaasti osoittaen sanansa ensin meille vanhemmille ja sitten nuorille ylioppilaille. Ajatuksena se, miten iso merkitys meillä kaikilla on ollut siinä, että perheessämme on nyt ylioppilas. Liikuttavaa oli nähdä minun kaunis tyttäreni kultakengissään astelemassa lakkia hakemaan. Miten nopeasti aika onkaan vierähtänyt, vastahan hän aloitteli koulutaivaltaan!

Juhlan jälkeen siirryimme sujuvasti tyttären kummien kanssa viereiseen ravintolaan lounaalle, mikä olikin tosi hyvä ratkaisu, koska loppupäivä kului pikkunaposteltavien merkeissä. Useamman kerran aloitin teekupposen, mutta aina se ehti jäähtyä, kun uudet vieraat tulivat ovelle.  Aivan ihana päivä sukulaisten ja ystävien kanssa, mutta pakko myöntää, että iltasella olin kyllä jo aivan poikki. Toista samanlaista päivää ei jaksaisi heti perään. Päivänsankaria ei juhliminen väsyttänyt, vaan intoa puhkuen lähti vielä iltariennoille ystäviensä kanssa ja huipensi juhlapäivänsä hotelliyöpymiseen. Ihana isosisko yllätti ja tarjosi hänelle yön hotellissa ylioppilaslahjaksi. Juhlapäivä oli kuulemma alusta loppuun asti aivan täydellinen. Ja sehän se olikin tarkoitus, että päivästä tulisi hänelle ihana ja ikimuistoinen.

Juhlatunnelmista pakko taas laskeutua arkeen. Syöpäkontrolli odottaa tiistaina, mutta siirrän ajatukset siihen vasta sitten kun on ihan pakko. Nyt kestitään vielä yhdet vieraat!