Rintasyöpä tuli matkakumppanikseni ensimmäisen kerran kesällä 2012 47-vuotiaana ja talvella 2014 uudestaan. Syksyllä 2014 tautia pukkasi taas päälle ja yhteinen matka jatkuu edelleenkin. Tässä blogissa kirjoittelen kuulumisia sairauden tiimoilta ja vähän muutakin.
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Tästä se joulu alkaa!
Tämän vuoden työurakka on takana ja ansaittu parin viikon joululoma edessä. Pakko myöntää, että viime viikko oli sarjassamme todella raskaat viikot. Ensin tyttären sairaalareissu ja siihen liittyvä huoli. Sitten pikapikaa auton osto ja neuvottelut vakuutusyhtiön kanssa vanhan auton lunastushinnasta. Romuauton tyhjäys, uuden auton haku Pohjanmaalta, niin ja tietysti viimeinen kouluviikko loman tarpeessa olevien vilkkaiden oppilaitten kanssa ja viimeiset joululahjaostokset. Siinä olikin ihan tarpeeksi taas ja vähän liikaakin. Eilen olinkin sitten niin väsynyt, että nukahdin jo iltapäivällä aivan umpiuneen ja herätessäni luulin, että on aamu....
Mutta tänään olikin päivä uusi. Aloitimme mukavissa merkeissä brunssilla koko perheen voimin. Siitä jatkoimme pakkaushommiin kotiin ja kun ihanainen uusi tonttuautoni oli täyteen pakattu, ajelimme toipilastyttäreni kanssa tänne mökille. Nyt tytär nukkuu levollista unta, särkylääkkeiden avulla ja minä istun takan edessä ja todellakin rentoudun. Kaikki ikävä jäi taakse ja ihana joulunaika on edessä. Olkoonkin, ettei täälläkään ole lumesta tietoa. Kyllä ne on aivan muut asiat, jotka joulun tekevät, nimittäin läheiset, rakkaat ihmiset! Nyt jos koskaan sitä arvostaa aivan erityisesti! Tiistaina olemme taas koko perhe kasassa ja siitä se meidän joulunvietto alkaa! :)
Mutta tänään olikin päivä uusi. Aloitimme mukavissa merkeissä brunssilla koko perheen voimin. Siitä jatkoimme pakkaushommiin kotiin ja kun ihanainen uusi tonttuautoni oli täyteen pakattu, ajelimme toipilastyttäreni kanssa tänne mökille. Nyt tytär nukkuu levollista unta, särkylääkkeiden avulla ja minä istun takan edessä ja todellakin rentoudun. Kaikki ikävä jäi taakse ja ihana joulunaika on edessä. Olkoonkin, ettei täälläkään ole lumesta tietoa. Kyllä ne on aivan muut asiat, jotka joulun tekevät, nimittäin läheiset, rakkaat ihmiset! Nyt jos koskaan sitä arvostaa aivan erityisesti! Tiistaina olemme taas koko perhe kasassa ja siitä se meidän joulunvietto alkaa! :)
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Joulusatu
Olipa kerran nelihenkinen perhe, joka jo varhain syksyllä keksi, että tänä vuonna vietetään oikein perhepikkujouluja läheisessä kylpylässä urheillen. Illan kohokohdaksi oli varattu liput Jari Sillanpään keikalle. Yllättäen samalle viikonlopulle osui toisen tyttären tanssiesitys ja treenit, joten muu perhe lähti edeltä kylpylään ja toinen tytär jäi vielä kotiin toisen auton kanssa tarkoituksenaan ajella treenien jälkeen muun perheen perässä pikkujoulun viettoon.
Muu perhe majoittui kaikessa rauhassa kylpylän ylelliseen huoneistoon ja ehti jo ottaa kierroksen frisbee-golfia ja tilata pizzat, kun isän puhelin soi. Ja siihen loppui onnellisesti alkanut pikkujoulun vietto. Puhelu kertoi, että kotiin jäänyt tytär oli joutunut auto-onnettomuuteen ja viety sairaalaan.
Hetkeksi pysähtyi koko perheen elämä. Miljoonat ajatukset risteilivät mielessä. Mitä nyt? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? Missä kunnossa tytär on? Muutama minuutti ja perhe istui autossa kädet ristissä matkalla sairaalaan. Huoli sisällä kasvoi sanoinkuvailemattoman suureksi. Kukaan ei voinut toistaan lohduttaa, kukaan ei tiennyt, mitä oli vastassa, kun he astuivat sairaalan päivystykseen. Äiti itki, isä käveli edestakaisin ja sisko yritti rauhoitella. Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen heidät päästettiin loukkaantuneen luo. Perhettä kohtasi murheellinen näky: tytär makasi letkuissa tajuttomana ja kouristellen. Kukaan ei osannut heille sanoa, miksi hän ei herää. Kukaan ei osannut ihan tarkasti sanoa, mitä oikein oli tapahtunut. Tytär kiidätettiin teho-osastolle. Kolmen todella pitkän tunnin jälkeen tytär avasi silmiään ja kuiskasi ensimmäiset sanat, ääntä ei tullut. Ja taas äiti itki... tällä kertaa vaan onnesta ja helpotuksesta.
Kahden sairaalapäivän jälkeen tytär pääsi kotiin ehjänä fyysisesti, mutta henkisesti pahoin säikähtäneenä. Perhe oli koossa taas, mutta pikkujoulut jäivät tänä vuonna pitämättä. Paras joululahja kuitenkin perheelle tuli, kun saivat pitää tyttären. Auto meni lunastukseen, mutta siitäkin perhe selvisi. Ainahan voi ostaa uuden auton ja joulun kunniaksi vaikka punaisen!
Sen pituinen se!
Muu perhe majoittui kaikessa rauhassa kylpylän ylelliseen huoneistoon ja ehti jo ottaa kierroksen frisbee-golfia ja tilata pizzat, kun isän puhelin soi. Ja siihen loppui onnellisesti alkanut pikkujoulun vietto. Puhelu kertoi, että kotiin jäänyt tytär oli joutunut auto-onnettomuuteen ja viety sairaalaan.
Hetkeksi pysähtyi koko perheen elämä. Miljoonat ajatukset risteilivät mielessä. Mitä nyt? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? Missä kunnossa tytär on? Muutama minuutti ja perhe istui autossa kädet ristissä matkalla sairaalaan. Huoli sisällä kasvoi sanoinkuvailemattoman suureksi. Kukaan ei voinut toistaan lohduttaa, kukaan ei tiennyt, mitä oli vastassa, kun he astuivat sairaalan päivystykseen. Äiti itki, isä käveli edestakaisin ja sisko yritti rauhoitella. Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen heidät päästettiin loukkaantuneen luo. Perhettä kohtasi murheellinen näky: tytär makasi letkuissa tajuttomana ja kouristellen. Kukaan ei osannut heille sanoa, miksi hän ei herää. Kukaan ei osannut ihan tarkasti sanoa, mitä oikein oli tapahtunut. Tytär kiidätettiin teho-osastolle. Kolmen todella pitkän tunnin jälkeen tytär avasi silmiään ja kuiskasi ensimmäiset sanat, ääntä ei tullut. Ja taas äiti itki... tällä kertaa vaan onnesta ja helpotuksesta.
Kahden sairaalapäivän jälkeen tytär pääsi kotiin ehjänä fyysisesti, mutta henkisesti pahoin säikähtäneenä. Perhe oli koossa taas, mutta pikkujoulut jäivät tänä vuonna pitämättä. Paras joululahja kuitenkin perheelle tuli, kun saivat pitää tyttären. Auto meni lunastukseen, mutta siitäkin perhe selvisi. Ainahan voi ostaa uuden auton ja joulun kunniaksi vaikka punaisen!
Sen pituinen se!
lauantai 5. joulukuuta 2015
Itsenäisyyspäivän viettoa
Meillä on tänä vuonna ihan oikeasti kunnon itsenäisyyspäivän juhla, tai no ainakin kahvit ja vieraita. Kummityttö poikaystävänsä ja vanhempiensa kanssa tulee meille päiväkahville. Meidän syksy on on ollut tosi kiireinen ja on oltu tosi paljon reissun päällä viikonloppuisin. Siksi meillä ei ole sitten juurikaan käynyt vieraita. Mutta huomenna sitten tulee. Tosi kiva juttu! Eli nyt on meillä siivottu paikat kuntoon ja kakku leivottu ja muukin kattaus suunniteltu. Välillä pysähdyn miettimään, että ketä varten oikein touhuan. Ei meidän vieraat mitään tupatarkastusta tee, eivätkä varmaankaan myöskään laske, montako sorttia olen pöytään saanut viritettyä. Siitä huolimatta minä itse touhotan ja haluan, että kaikki on tiptop. Sitten vasta minulla on itsellä hyvä mieli ja pystyn rauhoittumaan vieraiden kanssa seurusteluun. Liekö tuo karjalainen perimä tässä taustalla....
Joululahjaostoksetkin on jo hyvällä mallilla. Miehen kanssa urakoitiin kaupungilla kolme tuntia ja siinä ne nyt on, melkein kaikki lahjat. Jotain pientä vielä täytyy hommailla. Samalla, kun itse vanhenee, niin myös jouluna muistettavat ihmiset vanhenee. Se taas tarkoittaa sitä, että vain pienimmäisen kummipojan ja siskonsa lahja ostettiin lelukaupasta. Kiva, että edes vähän päästiin ihastelemaan lelukaupan meininkiä :) Omat tytöt kun ei enää leluja kaipaa.
Nyt laitetaan töppöstä toisen eteen ja kävellään tuttavien luo illanviettoon. Heitäkään ei olla ehditty kunnolla tavata koko syksynä. Hienoa, että nyt onnistui tapaaminen. Tunnettu on jo yli 21 vuotta. Ensi tapaaminen oli synnytysvalmennuksessa, kun molemmat pariskunnat odotettiin esikoisia. Heille syntyi poika ja meille ihana tyttö. Myöhemmin molempiin perheisiin tuli vielä toiset lapset. Edelleen meille tyttö ja heille poika ja samana vuonna. Mukava, että yhteys heidän kanssaan on säilynyt, vaikka nykyään enimmäkseen tavataan aikuisten kesken.
Joululahjaostoksetkin on jo hyvällä mallilla. Miehen kanssa urakoitiin kaupungilla kolme tuntia ja siinä ne nyt on, melkein kaikki lahjat. Jotain pientä vielä täytyy hommailla. Samalla, kun itse vanhenee, niin myös jouluna muistettavat ihmiset vanhenee. Se taas tarkoittaa sitä, että vain pienimmäisen kummipojan ja siskonsa lahja ostettiin lelukaupasta. Kiva, että edes vähän päästiin ihastelemaan lelukaupan meininkiä :) Omat tytöt kun ei enää leluja kaipaa.
Nyt laitetaan töppöstä toisen eteen ja kävellään tuttavien luo illanviettoon. Heitäkään ei olla ehditty kunnolla tavata koko syksynä. Hienoa, että nyt onnistui tapaaminen. Tunnettu on jo yli 21 vuotta. Ensi tapaaminen oli synnytysvalmennuksessa, kun molemmat pariskunnat odotettiin esikoisia. Heille syntyi poika ja meille ihana tyttö. Myöhemmin molempiin perheisiin tuli vielä toiset lapset. Edelleen meille tyttö ja heille poika ja samana vuonna. Mukava, että yhteys heidän kanssaan on säilynyt, vaikka nykyään enimmäkseen tavataan aikuisten kesken.
Päivitys 6.12. Tällainen kakku oli meillä kahvipöydässä. Hyvältä maistui!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)