tiistai 15. elokuuta 2017

100% varmaa

Niin siinä vaan kävi, että on se 100% varmaa, että ei ole minulla matkakumppanina syöpää tällä hetkellä!!!!! Ei ollut epäilystäkään sitten loppujen lopuksi. Patologin lausunto oli selvä, ei syöpäsoluja!!!!!

Niin kuin minä olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa, niin nyt se tuntuukin sitten jotenkin ihan absurdilta. Siis oikeasti? Ihan varmastiko? Eikö pahkurassa todellakaan ollut syöpää? Aika monta kertaa lääkäri sai vakuutella ennen kuin uskoin. Mutta nyt uskon ja nyt osaan jo iloitakin, vaikka itkuhan siitä taas ensiksi tuli. Tällä kertaa se oli tytär joka ehti soittaa ensimmäisenä ja sai itkut korvaansa. Onhan se ihan kummallista, että on niin iloinen ja helpottunut, että siitä itkusta ei meinaa vaan tulla loppua ollenkaan. Tytär tiesi onneksi, mistä naruista kannattaa minua nykiä ja vei minut kuoharilasilliselle ja johan loppui itkut!

Nyt voin alkaa taas miettiä elämää eteenpäin ilman, että yritän mielessäni sovitella leikkausta ja sytostaatteja lähitulevaisuuteen. Ei tarvitse! Voin vaikka lähteä taas joulun aikaan Thaimaaseen, jos haluan! Seuraava kontrolli on vasta vuoden päästä ja lääkärin kanssa sovittiin, että ennen sitä ei täällä syöpärintamalla tapahdu mitään sellaista, että tarvitsisi ottaa yhteyttä. Sillä mennään!

Siispä, terveydeksi!!!

lauantai 12. elokuuta 2017

Viisi vuotta täynnä!

Niin on vaan aika vierähtänyt, että minun blogilla on tänään 5-vuotissynttärit. Tuntuu toisaalta lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta taas tuohon 5 vuoteen mahtuu tosi paljon kaikenlaista. Olen kokenut aivan liikaa terveyshuolia, joita olen tänne teidän luettavaksi vuodattanut melkoisen paljon. Leikkauksia on ollut 5, sytostaatit kahteen kertaan ja herceptinit päälle. Olen ollut sairauslomalla niin monta päivää, että laskut on mennyt jo ajat sitten sekaisin. Syöpäpolin lääkäreitä olen käynyt moikkaamassa lukemattomia kertoja, ei niitäkään viitsi laskea. Välillä olen saanut huonoja uutisia, välillä olen selvinnyt säikähdyksellä.

Mutta tässä sitä vaan edelleen porskutellaan eteen päin. Viisi vuotta sitten, ensimmäisen syöpädiagnoosin äärellä, ihan oikeasti mietin, että onkohan minua enää viiden vuoden päästä, kuolenkohan tähän. Se kaikkein pahin kuolemanpelko oli silloin. Edelleenkin pelkään, mutta pystyn elämään pelon kanssa enimmäkseen ihan rauhassa, enkä panikoi. Paitsi, kun odotan patologin vastauksia, kuten juuri nyt.

Paljon on viiteen vuoteen mahtunut myös mukavia asioita. Olen matkustellut tosi paljon ja muutenkin yrittänyt pitää itsestäni parempaa huolta. En uhraa enää itseäni, vaan heittäydyn välillä jopa itsekkääksi ja toimin niin kuin itselleni on paras, vaikka se tarkoittaisi selän kääntämistä jollekin toiselle. Olen oppinut ymmärtämään, että kukaan muu ei minun jaksamisestani huolehdi viime kädessä kuin minä itse. Eikä minusta ole mitään iloa muille, jos olen ihan uupunut.

Tämä blogi on ollut minulle tosi tärkeä kanava purkaa omia tuntoja ulos. Tänne olen vuodattanut sekä niitä kurjia juttuja, että sitten elämän ihanuuksia. Välillä elämässä on tapahtunut enemmän ja silloin postauksiakin on tullut enemmän, välillä on ollut pitkiäkin hiljaisia jaksoja. Aina olen kuitenkin tänne palannut ja uutta kirjoitettavaa on ollut. Toivotaan, että nämä syöpämerkkiset kirjoitukset pikkuhiljaa loppuu ja blogista tulee jotain muuta kuin sairausblogi. Mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne seuraavan viisivuotiskauden jälkeen. :)


tiistai 1. elokuuta 2017

1% epävarmuutta

Lääkäri soitteli tänään neulanäytteen tuloksista. Tai siis ei neulanäytteen tulokset olleet vielä valmiit, tarjolla on vain radiologin mielipide asiaan. Hänen mielestään kyseessä on arpikudosjuoste yhdistettynä rasvanegroosiin. Oma syöpälääkärini oli samaa mieltä ja kehotti minua nyt vaan uskomaan, että ei siellä syöpää ole. Kun kysyin, että onko tämä nyt 90% varmaa, että olen terve, hän totesi, että ei vaan 99%. Mutta se yksi prosentti riittää siihen, että en vieläkään pompi täällä kattoon ja ala suunnitella isommasti tulevaa. Se yksi prosentti on kuitenkin yksi prosentti, enkä minä usko ennen kuin minulle 100%:n varmuudella patologi kertoo, että näytteessä ei ole syöpäsoluja. Tällainen pessimisti minusta on tämän sairastamisen myötä tullut, ei voi mitään.

Siispä odotan sitten taas kaksi viikkoa, että viralliset tulokset patologilta tulee ja lääkäri soittaa uudestaan. Edelleenkin jännitän ja murehdin, mutta ehkä en sentään ihan niin paljon kuin vielä aamulla. Onneksi koulu alkaa ensi viikolla ja töitä riittää vaikka kuinka paljon viemään ajatukset pois ikävistä asioista. Outo juttu, ihan oikeasti on kiva mennä töihin. :)