tiistai 30. lokakuuta 2012

Toinen hoito lähestyy

Viime viikolla vielä koin olevani täysin terve, mutta nyt, kun toinen Taxo on huomenna edessä, huomaan kuuntelevani vaivojani taas suurennuslasin kanssa. Vaikka miten yritän hallita ajatuksiani ja ohjata niitä muualle, huomaan aina vaan uudestaan ajautuvani miettimään omaa vointiani. Mahdanko olla jo kunnossa uutta hoitoa varten? Väsyttää, mutta johtuuko se valkosolujen laskusta? Mahaa kipristää, mutta onko se vaan jännitystä, vai jotain muuta? Vai olenko vain luulotautinen ja hermoheikko juuri nyt... 

Tänään kävin labrassa verikokeissa ja nyt odottelen, mahtaako arvot olla ok. Lupasivat sairaalalta soitella, jos niissä on jotain ongelmaa. Siinä tapauksessahan hoitoja ei voida huomenna antaa. Niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin, odotan huomista jo tosi paljon ja harmittaa valtavasti, jos hoitoja joudutaan siirtämään. Vaikka vaivoja ekalta kerralta oli monenlaisia, en pelkää uutta satsia. Tiedän, että selviän ja jaksan vielä nämä kaksi kertaa tätä samaa. Nyt on jopa helpompi ajatella tulevaa viikkoa, kun tietää suurin piirtein mitä on luvassa, vaikkei se niin miellyttävää olisikaan. Jokainen päivä ja jokainen hoito vie minut kuitenkin lähemmäksi tervettä, normaalia elämää. Ja sitä odotan jo todella paljon!!!

Aurinko paistaa, taidanpa tehdä sämpylätaikinan kohoamaan ja sitten ulos lenkille!!!  :)


tiistai 23. lokakuuta 2012

Ollako sairas vai ei?

Siinäpä kysymys, jota mietin eilen lenkillä juostessani. Fyysinen kuntoni on ihan ennallaan, jos ei jopa parempi kuin ennen sairastumista. Jaksan käydä sauvalenkillä ja jopa juosta jonkin verran. Mutta minähän olen vakavasti sairas, pitäisikö minun siis käyttäytyä ja elää kuin vakavasti sairas? Onko tämä ollenkaan sopivaa, etten koe olevani sairas? Onko ollenkaan sopivaa olla näin terve, vaikka olen sairauslomalla töistä?

Aivan tämän sairaustarinan alusta asti olen ollut vakaasti sitä mieltä, että paranen tästäkin sairaudesta. Hoidan tämän niin hyvin kuin vain pystyn. Teen kaikkeni, että paranen. Mielestäni tähän paranemiseen kuuluu paitsi fyysisesta kunnosta huolehtiminen, niin myös henkinen puoli. Psyykkaan itseäni aivan systemaattisesti joka päivä ajattelemaan asiat parhain päin. Vaikka välillä on huonompia päiviä esim. kolotuksia ja muita vaivoja sytostaattien vuoksi, yritän ajatella, että se on vain hyvä. Lääkkeet puree varmasti, koska minä oireilen ja voisinhan aina oireilla vielä enemmänkin. Täytyy olla kiitollinen, että pääsin niinkin vähällä. Välillä tekee kyllä tiukkaa löytää niitä positiivisia puolia, mutta sitkeästi yritän ja aika hyvin olen mielestäni onnistunutkin.

Yritän pitkin päivää miettiä, mitä ihan oikeasti haluaisin tehdä ja toimia sen mukaan. Minusta on kiva bloggailla täällä netissä, lukea kirjoja, kuntoilla, tavata ystäviä ja läheisiä ja jutella heidän kanssaan, huolehtia kodista ja perheestä, katsoa telkkaria ja elokuvia, käydä kahvilla, käydä mökillä jne. Kivoja asioita on tosi paljon, täytyy vaan itse päättää keskittyä niihin ja jättää ikävät asiat sivuun tai ainakin käyttää niihin mahdollisimman vähän aikaa. Lisäksi tankkaan positiivista energiaa muutaman viikon välein ihanan psykologini energiahoidoissa. Ei ehkä sovi kaikille, mutta minulle sopii!

Palatakseni vielä alkuperäiseen kysymykseen. Voisin kaiketi sanoa olevani sairas, mutta positiivinen sellainen!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Young again

Siltä ainakin tuntuu ja itse asiassa myös näyttää. Kasvoihin on ilmestynyt ihan nuoruusvuosien finnejä. Kamalia, isoja ja kipeitä, joita ei saa pois millään, tulehtuvat vaan lisää, jos yrittää puristella. Niinpä on vaan kärsittävä ja odotettava, että kuivuvat pois. Tämäkin kuuluu hoitojen luontaisetuihin ja on ilmeisesti kortisonien aikaansaannosta. Lohdullista toki, että tiedän, että tämä on ohimenevää. Onneksi ei ole edustustehtäviä tiedossa! :)

Tämä viikko on mennyt mahan kanssa taistellessa. Kuvittelin jo, että herkkä mahani on vahvistunut ja kestää hoidot vatsansuojalääkkeen avulla. En hölmö miettinyt juurikaan, mitä suuhuni alkuviikosta laitoin, kun makuaisti alkoi palailla entiselleen. Niinhän siinä sitten kävi, että mahan poltteet yltyivät ihan mahdottomaksi ja jouduin hakemaan lisälääkitystä työterveyden kautta. Onneksi lisälääkkeet purivat ja nyt olo on ok. Itse asiassa ihan normaali, mikä on kyllä tosi ihana juttu. Nyt on melkein kaksi viikkoa aikaa elää ihan normaalia elämää, ennen kuin kaikki alkaa taas alusta Taxotere number 2:n kanssa.

Kaiken kaikkiaan olen varmaankin päässyt melko helpolla, luulisin. Tosi kurjia päiviä oli vain lauantai ja sunnuntai, eikä silloinkaan ollut sen kummempaa kuin kolotusta siellä ja täällä ja vähän väsynyt ja heikko olo. Makuaisti muuttui muutamaksi päiväksi, suu on ollut vähän arka ja kuiva, maha kipeä ja sitten nuo finnit. Koko ajan olen kuitenkin ollut ihan toimintakunnossa. Olen käynyt lenkillä ja hoidellut nämä kotihommat entiseen tapaan. Toivon niin hartaasti, että jatkohoidotkin sujuu yhtä hyvin!!!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kolotuksia ja väsymystä

Viikonloppuna iski sitten kunnon kolotukset päälle ja rauhallinen yöuni on mennyttä. Makumuutokset suussa on jotain ihan outoa. Kaikki maistuu jotenkin rasvaiselta ja pilaantuneelta. Pelkkä jääkaapin oven aukaiseminen ällöttää ja siksi yritän tehdä sen mahdollisimman nopeasti. Onneksi varsinaista pahoinvointia ei ole kuitenkaan ollut. Mutta onhan se nyt ihan ihmeellistä ja kummallista, että esimerkiksi suklaa ei maistukaan suklaalta, vaan tosi pahalta. Eli ei tee mieli herkutella, kun ei ole oikeastaan mitään mikä maistuisi hyvältä. Syön siis vain siksi, että pitää syödä. Ruokalistan ykköset on kaurapuuro, mustikat, mustikkakiisseli, paahtoleipä paksulla voikerroksella ja banaani. Niin ja onneksi tee maistuu melkein teeltä!! Eiköhän näilläkin nyt muutaman päivän pärjää! :)

Kortisonien loppuminen sai ilmeisesti esille nämä luu- ja lihassäryt, joihin ei särkylääkkeet auta. Enkä oikein viitsisi muutenkaan pilata nyt vielä hyvässä kunnossa olevaa mahaa särkylääkkeillä, ei tämä kuitenkaan ole sietämätöntä ja on ohimenevää - toivottavasti! Eniten harmittaa kuitenkin se, että kun tähän asti olen tämän sairausstressinkin keskellä nukkunut ihan hyvin, niin nyt yöt on tosi tuskaisia. Heräilen parin tunnin välein kipuilemaan milloin mitäkin. Sitten kun on väsynyt jo valmiiksi, kaikki muukin tuntuu surkeammalta kuin mitä onkaan. Kaikki tämähän oli toki odotettavissa ja olisi voinut olla pahempiakin oireita, mutta ei siitä mihinkään pääse, että nyt kyllä väsyttää ja ärsyttää koko projekti melkoisesti!! Jos tietäisin, että syöpä pysyy pois pelkällä leikkauksellakin, niin en kyllä jatkaisi näitä hoitoja, mutta kun ei voi tietää, niin sitten täytyy jaksaa tämä rumba loppuun saakka.

Ja sitten onkin päivän valitukset tehty. Pistän vaatteet niskaan ja lähden sauvakävelylle. Huominen on varmasti taas parempi päivä kuin tänään!!

torstai 11. lokakuuta 2012

Ekat hoidot takana

Eilen se sitten alkoi, varsinainen hoitorupeama. Vähän jännittyinein mielin menin Sädesairaalalle. Onneksi oli oma ihana kuski, meidän vasta kortin saanut abiturientti, joka hoiteli kuskaushommat. Ei tarvinnut minun miettiä, olenko hoidon jälkeen ajokunnossa vai en. Muutenkin taitaa olla hänellekin ihan hyvä juttu, että on jotain mitä hänkin voi minun hyväkseni tehdä.

Sairaalassa jännitys kyllä helpottui aika nopeasti. Minut otti vastaan ihana nuori hoitaja, joka teki kyllä kaikkensa, että minulla olisi ollut turvallinen olo. Aluksi tiputettiin Herceptin, joka on täsmälääke juuri tähän minun syöpätyyppiini. Se on hyvin siedetty, enkä sitä murehtinut. Minulla kun ei onneksi ole mitään sydänongelmia, jotka saattaisivat olla esteenä tämän lääkkeen käyttöön. Siinä meni puolitoista tuntia ihan nopeasti kirjaa lueskellen. Toinen lääke oli Taxotere ja sitä jännitin sitten vähän enemmän. Hoitaja kertoi ihan rehellisesti, että vajaa puolet potilaista saa siitä allergiakohtauksen eli se ei ole mitenkään poikkeuksellista. Tietysti ajattelin, että minä jo valmiiksi allergisena kaikennäköisille asioille en mitenkään pysty sitä kohtausta välttämään. Mutta eipä se niin menekään. Siedin lääkkeen ihan hyvin ja jännityskin pysyi pois, kun hoitaja jutteli mukavia, eikä kertonut ihan suoraan, milloin loppui suolalios ja milloin lähti Taxotere tippumaan. Ilmoitti vaan kun oli 20 minuttia mennyt ja kaikki ok. Huokaisin helpotuksesta. Näyttäisi ainakin nyt siltä, että hoitosuunnitelma pystytään viemään läpi suunnitellusti. Toivottavasti!!

Toistaiseksi vointi on ihan hyvä. Edes kortisonit, joita otetaan jo etukäteen ja nyt vielä pari päivää, eivät ole minua valvottaneet. Vähän jännittää, mitä tapahtuu viikonloppuna, kun en enää ota niitä. Jotain sivuvaikutusta varmastikin tulee, mutta mitä, sitäpä ei voi vielä tietää. Toivottavasti ei mitään mahdotonta! Melkein kaikkeen olen kyllä varautunut, varsinainen apteekki löytyy tuolta lipaston laatikosta...

Kaikki hyvin siis tähän asti, jatkoa seuraa viikonloppuna :)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Hoidot alkaa!!!

Tänään sitten vihdoin ja viimein pääsin onkologin eli syöpälääkärin puheille. Harmi vaan, että hän oli kovasti kiireinen, eikä ehtinyt juurikaan kanssani puhelemaan. Pääasia tuli kuitenkin selväksi. Kasvaimeni ei ollut hormonipositiivinen eli en saa hormonihoitoja, vaan se oli Her2-positiivinen. Hoidoksi tulee siis Her2-täsmälääke Herceptin ja sen kanssa Taxotere x 3 ja CEFx3 ja vielä loppuhuipennukseksi sädehoidot ja silloin ollaankin jo helmikuussa. Jotain tällaista odotinkin eli ei tullut mitään yllätyksiä.

Hoitajalla oli onneksi enemmän aikaa jutella kanssani ja selvitellä hoitoihin liittyviä asioita. Tosi hieno juttu oli, että hän sai minut mahdutettua jo ensi keskiviikolle aloittamaan hoitoja. Aleksis Kiven päivä tänä vuonna on siis erityisen merkityksellinen minulle!!! Niin hassua kun se onkin, olen jo tosi kovasti odottanut hoitojen alkua. En todellakaan siksi, että siinä olisi yhtään mitään mukavaa, vaan siksi, että sitten ne pikemmin loppuisivatkin. Olen yrittänyt valmistautua kaikkeen mahdolliseen, mutta sittenkään ei mitenkään voi tietää, miten reagoin hoitoihin. Siispä yritän lakata miettimästä hoitoja, menee sitten niin kuin menee, toivottavasti mahdollisimman hyvin!!! Pääasia on kuitenkin, että hoidot pystytään antamaan suunnitellusti ja saan parhaan mahdollisen avun tämän taudin selättämiseksi.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Elämä pelissä

Osuin television ääreen eilen, kun Ylellä alkoi uusi ohjelma Elämä pelissä. Siinä viisi julkisuuden henkilöä, jotka harmistuvat arkisista vastoinkäymisistä liian herkästi, lähtee valmentajiensa kanssa tekemään töitä v(itutus)-indeksinsä alentamiseksi. Ohjelman nettisivuilla oli mahdollisuus testata omaa tilannettaan ja niinhän me sitten miehen kanssa molemmat tehtiin. Keskivertosuomalaisen v-indeksi oli 21, minun indeksini 31 ja miehen 11. Kuvaa tosi hyvin meidän kahden eroja arkielämässäkin. Samalla kun vastailin kysymyksiin aivan rehellisesti, oli pakko vähän pysähtyä, että ihan oikeasti, miksi reagoin pikkujuttuihin niin voimakkaasti kuin teen. Jos mummot etuilevat teatterin narikkajonossa, niin se ei tosiaankaan ole maita mullistava asia, tiedän sen. Mutta ärsyttää se silti, en voi sille mitään!! Olen siis oikein sopiva henkilö tähän valmennukseen minäkin. Niinpä tarjouduin ottamaan vastaan sähköpostilla pari kertaa viikossa ohjeita, miten voisin tätä v-indeksiäni laskea ja samalla vaikuttaa omaan elämänlaatuuni. Katsotaan miten käy.

Kuinka ollakaan, juuri näistä asioista puhuin myös psykologini kanssa viime viikolla. Sain tehtäväkseni joka päivä vähintään 10 minuutin ajan keskittyä vain ja ainoastaan positiivisiin ajatuksiin, niihin asioihin, jotka minun elämässäni on hyvin. Tuon hetken ajan kaikki ikävät sairausajatukset täytyy sulkea pois tai ainakin kääntää ne positiiviksi. Lasihan voi aina olla joko puoliksi täysi tai puoliksi tyhjä. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että tästä sairaudestakin voi löytää hyviä puolia, eikä aina vaan huonoja. Voisinhan olla vieläkin sairaampi. Nyt olen kovasti keskittynyt etsimään asioista hyviä puolia ja toisaalta kyseenalaistamaan negatiivisia ajatuksiani ja varsinkin sanojani. Se ei ole helppoa, mutta yritän kovasti ja samalla toivon, että positiivisuudella olisi suotuisa vaikutus tässä sairausprosessissanikin.

Yksi viisas rintasyöpäpotilas kuvasi omaa ajatustaan elämästä vaikeuksien keskellä näin:

Yhtenä päivänä minun on kuoltava,
mutta kaikkina muina päivinä saan elää. 

Kunpa vain tuon viisauden saisi siirrettyä omaankin elämään. Miksi käyttää aikaa murehtimiseen ja huolehtimiseen, kun sen sijaan voisi elää tätä elämää joka päivä niin täysillä kuin vain pystyy.