Tänään sitten vihdoin ja viimein pääsin onkologin eli syöpälääkärin puheille. Harmi vaan, että hän oli kovasti kiireinen, eikä ehtinyt juurikaan kanssani puhelemaan. Pääasia tuli kuitenkin selväksi. Kasvaimeni ei ollut hormonipositiivinen eli en saa hormonihoitoja, vaan se oli Her2-positiivinen. Hoidoksi tulee siis Her2-täsmälääke Herceptin ja sen kanssa Taxotere x 3 ja CEFx3 ja vielä loppuhuipennukseksi sädehoidot ja silloin ollaankin jo helmikuussa. Jotain tällaista odotinkin eli ei tullut mitään yllätyksiä.
Hoitajalla oli onneksi enemmän aikaa jutella kanssani ja selvitellä hoitoihin liittyviä asioita. Tosi hieno juttu oli, että hän sai minut mahdutettua jo ensi keskiviikolle aloittamaan hoitoja. Aleksis Kiven päivä tänä vuonna on siis erityisen merkityksellinen minulle!!! Niin hassua kun se onkin, olen jo tosi kovasti odottanut hoitojen alkua. En todellakaan siksi, että siinä olisi yhtään mitään mukavaa, vaan siksi, että sitten ne pikemmin loppuisivatkin. Olen yrittänyt valmistautua kaikkeen mahdolliseen, mutta sittenkään ei mitenkään voi tietää, miten reagoin hoitoihin. Siispä yritän lakata miettimästä hoitoja, menee sitten niin kuin menee, toivottavasti mahdollisimman hyvin!!! Pääasia on kuitenkin, että hoidot pystytään antamaan suunnitellusti ja saan parhaan mahdollisen avun tämän taudin selättämiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti