Elämä pelissä

Osuin television ääreen eilen, kun Ylellä alkoi uusi ohjelma Elämä pelissä. Siinä viisi julkisuuden henkilöä, jotka harmistuvat arkisista vastoinkäymisistä liian herkästi, lähtee valmentajiensa kanssa tekemään töitä v(itutus)-indeksinsä alentamiseksi. Ohjelman nettisivuilla oli mahdollisuus testata omaa tilannettaan ja niinhän me sitten miehen kanssa molemmat tehtiin. Keskivertosuomalaisen v-indeksi oli 21, minun indeksini 31 ja miehen 11. Kuvaa tosi hyvin meidän kahden eroja arkielämässäkin. Samalla kun vastailin kysymyksiin aivan rehellisesti, oli pakko vähän pysähtyä, että ihan oikeasti, miksi reagoin pikkujuttuihin niin voimakkaasti kuin teen. Jos mummot etuilevat teatterin narikkajonossa, niin se ei tosiaankaan ole maita mullistava asia, tiedän sen. Mutta ärsyttää se silti, en voi sille mitään!! Olen siis oikein sopiva henkilö tähän valmennukseen minäkin. Niinpä tarjouduin ottamaan vastaan sähköpostilla pari kertaa viikossa ohjeita, miten voisin tätä v-indeksiäni laskea ja samalla vaikuttaa omaan elämänlaatuuni. Katsotaan miten käy.

Kuinka ollakaan, juuri näistä asioista puhuin myös psykologini kanssa viime viikolla. Sain tehtäväkseni joka päivä vähintään 10 minuutin ajan keskittyä vain ja ainoastaan positiivisiin ajatuksiin, niihin asioihin, jotka minun elämässäni on hyvin. Tuon hetken ajan kaikki ikävät sairausajatukset täytyy sulkea pois tai ainakin kääntää ne positiiviksi. Lasihan voi aina olla joko puoliksi täysi tai puoliksi tyhjä. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että tästä sairaudestakin voi löytää hyviä puolia, eikä aina vaan huonoja. Voisinhan olla vieläkin sairaampi. Nyt olen kovasti keskittynyt etsimään asioista hyviä puolia ja toisaalta kyseenalaistamaan negatiivisia ajatuksiani ja varsinkin sanojani. Se ei ole helppoa, mutta yritän kovasti ja samalla toivon, että positiivisuudella olisi suotuisa vaikutus tässä sairausprosessissanikin.

Yksi viisas rintasyöpäpotilas kuvasi omaa ajatustaan elämästä vaikeuksien keskellä näin:

Yhtenä päivänä minun on kuoltava,

mutta kaikkina muina päivinä saan elää. 

Kunpa vain tuon viisauden saisi siirrettyä omaankin elämään. Miksi käyttää aikaa murehtimiseen ja huolehtimiseen, kun sen sijaan voisi elää tätä elämää joka päivä niin täysillä kuin vain pystyy.