Tätä päivää olin odottanut kuumeisesti. Että vihdoinkin saisin tietää kaiken, ihan kaiken, mitä patologi oli löytänyt leikkauksessa poistetusta kasvaimesta. Siksi olikin melkoinen pettymys, kun syöpähoitaja ei osannutkaan sanoa oikeastaan yhtään mitään. Itse lähinnä hoidin tulkinnat, kun olen näihin asioihin nyt melkoisesti perehtynyt. Huonoja uutisia tuli sikäli, että gradus olikin 3 eikä 2. Luokittelu on 1-3 ja tuo 3 on se huonoin eli herkin leviämään muualle. Mutta hyviä uutisia tuli myöskin, imusolmukkeista ei ollut löytynyt mitään sen yhden mikrometastaasin lisäksi, mikä leikkauksessa jo löytyi. 18 imusolmuketta sentään tutkittiin. Tämä uutinen on se paras uutinen, koska vaikka kasvain itse oli ärhäkkä leviämään, niin leviämistä ei kuitenkaan ollut ehtinyt vielä tapahtua ja kasvainhan on nyt sitten kokonaan pois ja toivottavasti pysyy vastedeskin pois. Nämä asiat osasin itse tulkita patologin papereista, mutta kun yritin muista arvoista kysellä, niin hoitaja vaan kommentoi kerta toisensa perään, että hän ei tiedä, kysy onkologilta (syöpälääkäri). Tuntui tosi turhauttavalta istua siellä saamatta vastauksia mihinkään mieltäni painaviin isoihin kysymyksiin. Olisin tosi mielelläni tavannut onkologin jo nyt. Sen verran sentään sain selville, että aikani onkologille on 8.10. eli siihen asti sitten elelen edelleenkin lievän epätietoisuuden varassa. Sytostaattihoidot alkavat joka tapauksessa lokakuussa ja mitä pikemmin, sen parempi. Ovatpahan sitten nopeammin myös ohi.
Siinä turhautumisen keskellä alkoi ärsyttää myös se, että tilanteessa oli mukana harjoittelija, joka myös kommentoi asioitani ja surkutteli kohtaloani. Ymmärrän kyllä, että näitäkin juttuja pitää opiskelijoiden harjoitella. En vain ole ihan varma, että onko juuri syöpäpotilaan leikkaustulosten kuuleminen siihen sopiva paikka. Ihan oikeasti sain pinnistellä, etten lähtenyt ovia paukutellen ulos. Ylimääräisiä säälittelyjä tässä viimeiseksi kaipaan.
Syöpähoitajalta jatkoin matkaa fysioterapiaan ja kuinkas sattuikaan. Oma fysioterapeutti oli ovella vastassa ja ilmoitti, että harjoittelija hoitaakin tämän käynnin, kysyi sentään, että sopiiko. Oli kyllä jo kielen päällä sanoa, että ei käy, harjoittelijakiintiö tältä päivältä on jo täysi. Enpä vaan sanonut, niin sitä vaan on peruskorrekti, ettei viitsi alkaa räyhätä. Niinpä kävin vanhat jumppaohjeet uudestaan läpi harjoittelijan ja hänen ohjaavan opettajansa kanssa. Hyvin kuulemma sujui, ja jaksamisia vaan rankkoihin hoitoihin..... Taas meinasi ärräpäät lentää, mutta nielin ja kävelin ulos.
Ihan oikeasti nyt tökkii ja kovasti. Minä kaipaan kaikkein eniten oikeaa tietoa ja vähiten tuota surkuttelua. Miten se on niin vaikeaa ammatti-ihmistenkin (tai tulevien) huomata??? Reipas tsemppaaminen on ihan asia erikseen kuin voi voi kun sulla on niin kurjaa-kommentit. Niistä ei tule kuin paha mieli. No niin ja sitten lopetan itse nämä valitukset, toivottavasti huominen on parempi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti