Eilen ja tänään olen taas saanut nauttia erilaisten ammattilaisten avusta tämän sairauden tiimoilta. Eilinen aamu alkoi sairaalan syöpäosaston sosiaalityöntekijän vastaanotolla. Olen vähän kauhuissani itse yrittänyt tavailla Kelan sivuja ja sairausajan korvauksia. Tosiasia on kuitenkin se, että ihan tavallisen ihmisen, joka ei ole asioihin sen kummemmin perehtynyt on tosi vaikea ymmärtää, miten nämä korvausasiat oikein menee, mihin minulla on oikeus, mitä voin vaatia. Olin huolissani ennen kaikkea sen vuoksi, että tämä rintasyöpä on nyt jo toinen vakava sairauteni vuoden sisällä. Viime syksynä jouduin meningeoma (aivokalvokasvain)- leikkauksen yhteydessä olemaan reilut kaksi kuukautta pois töistä ja nekin päivät lasketaan tähän yhteiseen pottiin. Ihana ammattitaitoinen sosiaalityöntekijä väänsi minulle rautalangasta, miten nämä asiat oikein hoituu. Siispä saan olla täydellä palkalla joka kalenterivuosi 2 kk sairauslomalla. Sen jälkeen palkka pienenee 2/3 alkuperäisestä ja sitä korvausta voin saada 4 kk joka vuosi. Eli nyt saan vielä syyskuun palkan täytenä ja loppuvuoden 2/3 palkasta. Tammi- ja helmikuu taas täyttä palkkaa ja sen jälkeen 4kk 2/3. Kela maksaa työnantajalle sairauspäivärahaa 300 päivää/2 vuotta. Minulla tuo 300 päivää tulisi täyteen touko-kesäkuun vaihteessa. Jos sairastaminen vielä jatkuisi senkin jälkeen, on mahdollisuus saada kuntoutusrahaa. Siinä vaiheessa, kun olen palaamassa töihin, minulla on mahdollisuus saada osasairauspäivärahaa ja palata töihin puolipäiväisenä Sitä täytyy kyllä vakavasti miettiä sitten, kun sen aika on. Hartaasti toivon, että tämä koko hoitorumba olisi puolessa vuodessa ohi. Joka tapauksessa taloudellinen puoli on nyt selvitetty ja pakko yrittää vaan pärjäillä vähän pienemmilläkin tuloilla.
Sairaalasta siirryin kaupungille ja päiväkahvien kautta psykologin vastaanotolle. Olen onnellisessa asemassa sikäli, että minulla on jo aikaisempien vastoinkäymisten kautta tuttu psykologi, joka on aivan korvaamaton apu taas tällä hetkellä. Hänen kanssaan asiat vaan jotenkin järjestyvät oikealla tavalla päässäni. Osaan suhtautua vaikeisiinkin asioihin alkuitkujen ja miksi-kysymysten jälkeen ihan rauhallisesti ja hyväksyen. En uhraa voimiani siihen, että protestoisin jotain sellaista vastaan, mille en voi mitään. Asiat on niin kuin ne on ja sen kanssa elellään. Yritän keskittyä tähän hetkeen ja elää niin "hyvin" kuin voin. Eihän se toki aina ole missään tapauksessa helppoa, tarvitsen kyllä psykologia tähän psyykkaukseen varmasti koko hoitorumban ajan. Tällä hetkellä kuitenkin olo on tosi levollinen, johtuneeko eilisestä energiahoidosta, jonka hän minulle vastaanoton lopuksi antoi. Uskokoon ken tahtoo, mutta ainakin minua se auttaa!
Tänä aamuna palasin sitten taas sairaalaan autettavaksi.... Leikatun puolen kainalo on kipuillut viime päivinä ja erityisesti öisin siihen malliin, että katsoin parhaaksi soittaa sairaalan syöpähoitajalle. Itse on niin avuton, kun ei voi tietää, mikä kuuluu asiaan ja mistä pitäisi huolestua. Onneksi ihana hoitaja teki päätöksen puolestani ja pyysi käymään. Samalla reissulla tuli tutkittua kainalo ja juteltua muitakin asioita, jotka mieltäni painoivat. Kainalon makkarat ovat kuulemma kuitenkin asiaan kuuluvia, vaikka kipeitä ovatkin. Ylimääräisestä nesteestä ei ollut kyse eli pelkäämääni punktiota ei tarvinnut harkita. Ei muuta kuin tupla-annokset särkylääkettä kehiin, pitäisi pikkuhiljaa alkaa helpottaa. Aivan upeaa, että meillä on käytettävissä tällainen äärimmäisen empaattinen ammatti-ihminen, joka ymmärtää, millaisten asioiden kanssa itse kukin tässä syövän ympärillä pyörii.
Edelleen voin ilokseni todeta, että ympärilläni on aivan huikea joukko ammatti-ihmisiä, jotka minua auttavat jokainen omalla tavallaan. Puhumattakaan läheisten verkosta, joka on ainakin yhtä tärkeä. Yksin tätä matkaa olisi todella tuskaista kulkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti