Mökkeilyä ja surffailua netissä

Viikonloppu sujui reippaissa merkeissä. Tytöillä oli omat kiireensä, toinen Helsingissä tanssimassa ja toinen täällä kotipuolessa samoissa hommissa. Niinpä lauantaiaamuna otettiin miehen kanssa suunta kohti Pohjanmaata. Mies pääsi appiukon kanssa golfaamaan ja minä äidin kanssa Tuurin kyläkauppaan ostoksille. Rahapussi vähän tyhjempänä, mutta maha täynnä äidin laittamaa ruokaa siirryttiin illalla omalle mökille, missä aurinko juuri sopivasti pilkahteli esiin pilvien takaa. Saunomisen ja viinilasillisen jälkeen olo oli auringon laskua katsellessa melkoisen euforinen. On se vaan erikoista, miten minäkin, joka en koskaan ole ollut mikään "mökki-ihminen", olen hurahtanut tähän mökkeilyyn nyt, kun on ihan oma mökki. Tuntuu, että kaikki isommatkin huolet unohtuu mökkimaisemissa ja ajatukset pyörii ihan muissa jutuissa, kuten saunan lämmityksessä, pihatöissä tai jopa marjojen poimimisessa. Niin, tätä eivät tutut kyllä usko, mutta eilisessä auringonpaisteessa jopa minä innostuin lähtemään lähimetsään puolukkaan!! Ja vaikka keräilimme lähinnä muilta marjanpoimijoilta jääneitä tähteitä, muutama litra saatiin pakkaseen odottamaan poronkäristystä. Paljon positiivista energiaa on siis tullut viikonlopun aikana ladattua!!

Nyt kun tuomiopäivä eli sairaalassa käynti, ja leikkaustulosten kuuleminen 26.9. lähestyy, olen taas alkanut selailla netistä muiden rintasyöpää sairastavien tarinoita. Haluan kuumeisesti tietää, mitä kaikkea voisi olla luvassa, että voisin mahdollisimman hyvin ennakoida tulevaa. Tarinat sytostaattihoidoista ovat vaan niin erilaisia eri ihmisillä, että on tosi vaikeaa edes kuvitella, miten itse niihin reagoin. Toiset ovat vain pari päivää sairauslomalla ja välipäivät reippaina töissä, toiset makaavat sängynpohjalla suurin piirtein koko hoitojakson ajan huonovointisia ja kärsivät tosi monenlaisista sivuoireista. Yritän varautua molempiin vaihtoehtoihin ja kaikkeen siltä väliltä, vaikka tietysti toivon, että kestäisin hoidot mahdollisimman vähillä oireilla. Onneksi minun tilanne on tällainen, ettei tarvitse murehtia kotitouhuja, kun ei ole enää pieniä lapsia. Eikä myöskään töihin paluusta tarvitse ottaa stressiä. En missään tapauksessa palaa töihin ennen kuin tämä koko rumba on ohi. Infektioriski isossa koulussa on sen verran suuri, että ei kannata riskeerata, vaikka kunnossa olisinkin. Eikä toki myöskään ole mitään järkeä sotkea pienten oppilaiden rutiineja sillä, että ope on välillä töissä ja sitten taas pois. Parempi heidänkin on olla siellä sijaisen kanssa. Palaan sitten, kun olen taas terve.

Minulle tämä rankkojenkin sairauskertomusten lukeminen sopii, mutta voin hyvin kuvitella, että joku herkempi ihminen niistä ahdistuu kovastikin. Minä koen, että on helpompi pitää tämä pääkoppa kasassa, kun tietää, mihin on ryhtymässä, vaikka rankkoja juttuja olisikin tiedossa. En osaa ajatella niin, että olisi parempi vaan katsoa, miten käy, kun hoidot alkavat. Muiden tarinoista löytyy ihan konreettisiä ohjeita meille muille samaan vaiheeseen tulijoille. Miten kannattaa toimia, miten ei, millä helpottaa esim. iho- tai vatsaoireita jne. Ennen kaikkea tuntuu jotenkin lohdulliselta, että joku muukin on käynyt tämän saman läpi tai on samassa vaiheessa kuin minä. Muutkin ovat tästä selvinneet, miksi en minäkin.