sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Kuulumisia

Taas tuli pitkä tauko, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. ☺️ 
Syöpärintamalla on ainakin toistaiseksi rauhallista, vaikka syksyllä vähän oli huolia silläkin saralla. Perusteellisten tutkimusten jälkeen uskallan taas huokaista ja uskoa, että ei ole syöpä uusinut eikä levinnyt huolimatta kaikenlaisista epämääräisistä uusista oireista. Leikattu rinta ja sen puoleinen käsi kenkkuilivat ja oireilevat edelleenkin, mutta siihen vaan on näköjään totuttava, että täysin oireeton en enää voi olla. Repiviä hermosärkyjä on vähän joka puolella kroppaa. 

Syksy oli siis henkisesti ja fyysisesti muutenkin rankka ja siihen kun vielä lisättiin toisen jalan toimintakykyyn ja ylipäätään liikuntakykyyn säteilevät selkäongelmat, niin jaksaminen olikin koetuksella. Olin jo pitkään enemmän tai vähemmän sinnitellyt töissä, mutta ennen joulua en vaan enää jaksanut. Onneksi työterveydestä löytyi taas se järjen ääni lääkäriltä ja hoitajalta, jotka saivat minut uskomaan, ettei tarvitse sinnitellä, on ihan ok sanoa, ettei pysty eikä jaksa. 

Siispä kolmen kuukauden sairausloman aikana oli pakko miettiä, mitä nyt tekisin. Yritänkö palata vielä opettajan töihin vai yritänkö tehdä jotain muuta? Tässä astui kuvioihin kaupungin työterveysasiantuntija, jonka kanssa mietittiin mahdollisuuksia. Kesken lukuvuoden oli mahdotonta muuttaa opettajan työtäni mitenkään. Enkä muutenkaan ole enää ollenkaan varma jaksanko/haluanko tehdä sitä työtä. Mietin tosi kovasti, mikä muu työ voisi olla sellaista, mitä haluaisin tehdä. Eikä se sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin vaikeaa. Olen aina ollut kirjojen suurkuluttaja ja viihtynyt kaikenlaisissa kirjastoissa tosi hyvin. Olen myös hoitanut meidän koulun kirjastoa vuosikaudet ja tehnyt yhteistyötä kirjastotoimen kanssa. Siispä tuumasta toimeen, miten voisin päästä kokeilemaan työskentelyä kirjastossa? Hain ja sain Kevalta oikeuden kolmen kuukauden työkokeiluun ja oma lähikirjastoni suostui ottamaan minut työkokeiluun. Siispä tämä kevät kuluukin kirjastotöissä! Pakko sanoa, että olen viihtynyt enemmän kuin hyvin. Nyt vasta, kun teen jotain muuta, huomaan, miten valtavan kuormittavaa opettajan työ on. Se on sitä aivan terveillekin, saati sitten meikäläiselle, jonka työkykyä on nakerrettu aika tavalla vuosien varrella. Nautin ihan peruskirjastohommista ja siitä, ettei minulla ole vastuuta yhtään kenestäkään pienestä ihmisestä. Saan keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja tauottaa tekemisiäni niin kuin parhaaksi näen. Ja saan pitää ruokatauon ihan yksin tai korkeintaan puhella jonkun työkaverin kanssa. Sekin on luksusta! 

Mitä tapahtuu ensi syksynä? En ihan oikeasti tiedä. Olen hakenut opiskelemaan kirjastoalaa ja tosi mielellään siirtyisin sinne puolelle tekemään loput työurastani, jos se vain on mahdollista. Toki voi olla, että palaankin syksyllä kouluun en luokanopeksi vaan tuntiopettajan hommiin vieläkin pienemmällä tuntimäärällä kuin mitä minulla on tänä vuonna ollut. Tähän epävarmuuteen ja epäselvyyteen on ollut nyt pakko sopeutua, muutakaan ei voi. Toivottavasti asiat selviää parhain päin ja ylipäätään pystyn jatkamaan edes joitain töitä. Eläkkeelle en kyllä vielä halua. 

Tässä kaikki tällä kertaa, palaillaan asiaan, kun tiedän mitä seuraavaksi taphtuu. 😀


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti