Siinäpä kysymys, jota mietin eilen lenkillä juostessani. Fyysinen kuntoni on ihan ennallaan, jos ei jopa parempi kuin ennen sairastumista. Jaksan käydä sauvalenkillä ja jopa juosta jonkin verran. Mutta minähän olen vakavasti sairas, pitäisikö minun siis käyttäytyä ja elää kuin vakavasti sairas? Onko tämä ollenkaan sopivaa, etten koe olevani sairas? Onko ollenkaan sopivaa olla näin terve, vaikka olen sairauslomalla töistä?
Aivan tämän sairaustarinan alusta asti olen ollut vakaasti sitä mieltä, että paranen tästäkin sairaudesta. Hoidan tämän niin hyvin kuin vain pystyn. Teen kaikkeni, että paranen. Mielestäni tähän paranemiseen kuuluu paitsi fyysisesta kunnosta huolehtiminen, niin myös henkinen puoli. Psyykkaan itseäni aivan systemaattisesti joka päivä ajattelemaan asiat parhain päin. Vaikka välillä on huonompia päiviä esim. kolotuksia ja muita vaivoja sytostaattien vuoksi, yritän ajatella, että se on vain hyvä. Lääkkeet puree varmasti, koska minä oireilen ja voisinhan aina oireilla vielä enemmänkin. Täytyy olla kiitollinen, että pääsin niinkin vähällä. Välillä tekee kyllä tiukkaa löytää niitä positiivisia puolia, mutta sitkeästi yritän ja aika hyvin olen mielestäni onnistunutkin.
Yritän pitkin päivää miettiä, mitä ihan oikeasti haluaisin tehdä ja toimia sen mukaan. Minusta on kiva bloggailla täällä netissä, lukea kirjoja, kuntoilla, tavata ystäviä ja läheisiä ja jutella heidän kanssaan, huolehtia kodista ja perheestä, katsoa telkkaria ja elokuvia, käydä kahvilla, käydä mökillä jne. Kivoja asioita on tosi paljon, täytyy vaan itse päättää keskittyä niihin ja jättää ikävät asiat sivuun tai ainakin käyttää niihin mahdollisimman vähän aikaa. Lisäksi tankkaan positiivista energiaa muutaman viikon välein ihanan psykologini energiahoidoissa. Ei ehkä sovi kaikille, mutta minulle sopii!
Palatakseni vielä alkuperäiseen kysymykseen. Voisin kaiketi sanoa olevani sairas, mutta positiivinen sellainen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti