Tuloksia

Taas yksi jännityksen täyteinen päivä ohi. Jo eilen illalla aloin olla ihan hermoraunio. Mies ja tytär saivat olla kohteena, kun äksyilin ja ärhentelin pahaa oloani heille. Nukumaanmeno olikin sitten jo ihan mahdoton paikka. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa eikä rauhoittumisesta voinut haaveillakaan. Siispä tein sen, mitä aina viimeiseen asti yritän välttää, menin purkille ja otin murusen rauhoittavaa lääkettä. Niin, tiedän kyllä, että ne koukuttavat ja uni on parempaa ilman lääkettä. Mutta ihan lääkäri on minulle sanonut, että parempi ottaa se murunen lääkettä silloin tällöin kuin valvoa koko yö. Ja ilman sitä yhtä neljäsosaa pilleristä en tosiaankaan olisi varmaan juurikaan nukkunut. Ja lupaan ja vannon, että seuraavaa kertaa ei tule ihan lähiaikoina!

Ai että, mitäkö hermoilin? No ihan vaan sitä, että olenko taas syöpäsairas vai en. Ihan sellainen pikkujuttu!!! Tai siis ei ollenkaan mikään pikkujuttu, vaan oikeasti niin iso, etten osaa sitä edes sanoin kuvailla. Pelkäsin taas kerran, että tulee lähtö leikkauspöydälle ja mahdollisesti taas hoitohin. Ja ne ei ole mitään pikkujuttuja. Vielä tämä päivä piti kärvistellä töissä ja niinhän siinä kävi, että lääkäri soitti magneetin tuloksista vasta kun seisoin bussipysäkillä kotiin lähdössä. Sepä olikin rauhallinen ja yksityinen paikka jutella syöpäsairaudesta.... Mutta asiaan... taas menin pessimisti ei pety-asenteella ja odotin huonoja uutisia, mutta ihanuuksien ihanuus, uutiset olivatkin hyviä. Rinnassani oleva patti on rasvanegroosi ja ihan vaaraton eli ei tarvitse leikata!!!! Jeee!!!! Bussimatkan kotiin myhäilinkin sitten itsekseni siihen mallin,että kanssamatkustajat varmasti pitivät minua ihan hölmönä. Mutta sepä ei minua haittaa. Taas mennään elämää eteen päin satanen lasissa!