Ollakko terve vai ei?

Sitä mietin vähän väliä ja erityisesti eilen, kun olin koululla käymässä. Olenkohan viikon päästä siinä kunnossa, että jaksan astua taas työelämään? Toisaalta palan halusta aloittaa uusia juttuja oppilaitteni kanssa, mutta samalla pelkään, että voimani eivät riitä. Tämä vuosi on ollut niin raskas sekä henkisesti että fyysisesti, etten taida koskaan tästä täysin toipua. Joka tapauksessa vakaa aikomukseni on kokeilla, miten käy. Jos en jaksa, niin sitten en vaan jaksa ja jään uudestaan sairauslomalle. Se tuntuisi kyllä aika surkealta vaihtoehdolta. Toivotaan, että tuleva viikko korjaa surkeat veriarvot ja mieleni piristyy, kun pääsen ihanien oppilaitteni seuraan. Aika monta halausta sain jo eilen ja se tuntui tosi kivalta, mutta myös voimaannuttavalta. Imen lapsista sitä lapsen intoa ja iloa elämään, niin paljon kuin vain suinkin pystyn. Ehkäpä siinä unohtuu omat surkeudet!

Sain psyk.polilta tehtäväkseni pitää kiitollisuuspäiväkirjaa ja ihan oikeasti aion sen tehdä. Minun mieleni pyörii aivan liikaa mustissa vesissä ja katkeroituu siinä samalla aina vain enemmän. Nyt yritän kovasti keskittyä hyviin asioihin elämässäni, niitäkin on kuitenkin tosi paljon, kun vain pysähdyn miettimään. Tarkoitus olisi olla reilusti positiivisemmalla mielellä, kun seuraavan  kerran menen hoitoon.

Onneksi edelleenkin ympärilläni on positiivisia ja piristäviä ihmisiä, jotka eivät anna minun jäädä rypemään itsesäälissä. Yksi ystävä tupsahti tiistaina ovelle orkidean kanssa. Oli ajatellut kukkakaupassa käydessään, että kaunis orkidea voisi piristää minun päivääni. Nyt yritän kaikin konstein helliä ja hoivata kukkaa, että se säilyisi hengissä. Minä kun en varsinaisesti ole mikään viherpeukalo!