Juhlasta tulinkin sitten ryminällä alas arkeen ja vielä oikeastaan siitäkin alemmas eli sytohoitojen alkuun. Ihmettelen, miten tyynen rauhallisesti asian otin. Nukuin rauhalliset, hyvät yöunet, en hermoillut yhtään. Meinasin jopa unohtaa ottaa esilääkkeet kotona, ennen kuin lähdin sairaalaan. Pitäisiköhän ihan oikeasti olla huolissaan? Menen vaan taas asiasta toiseen, enkä kauheasti mieti mitään, menen vaan. Ehkä tämä on alitajuisesti joku suojamekanismi, jolla säästän itseäni. No, lääkkeet tuli otettua ja bussilla ajelin sairaalalle. Siellä minua vastassa olikin edellisestä putkesta tuttu hoitaja, joka jaksoi selittää kaikki minulle juurta jaksain. Nyt on varattuna myös ct-kuvaus, sydämen ultraääni, lääkäri, ensi viikon Navelbine sekä tietysti seuraava varsinainen kolmoiscocktail. Edelleenkin kaikki tähtää siihen, että olen reissussa 15.-25.6.
Tiputukset sujuivat muuten ihan ok (otin pikkupäiväunetkin), mutta viimeinen syto eli Navelbine oli yhtä tuskaa. Onneksi se tiputetaan 6 minuutissa ja sen kestää juuri ja juuri, vaikka kipu on melkoinen. Minulla tietysti ongelmaa lisää se, että suonet eivät ole toipuneet vielä edellisistäkään sytoista. Siksi lääkäri oli laittanut minulle lähetteen laskimoportinlaittoon. Siinä laitetaan ihon alle, solisluun paikkeille pysyvä portti, johon sytot tiputellaan. Se olisi ihan hyvä juttu, koska minun pitäisi kestää tuota kivuliasta Navelbineä 8 kertaa, enkä usko, että käteni suonet kestävät sitä. Toivottavasti saan sen ennen seuraavaa isompaa satsia.
Nyt odottelen, mitä kropassani tapahtuu. Toivoisin niin kovin, ettei tarvitsisi ottaa niitä vahvoja pahoinvointilääkkeitä, joilla pääni menee täysin sekaisin. Kokeilen ainakin pelkillä kortisoneilla. Tipan kautta laitettiin niin paljon apuja, että pitäisi huomisaamuun mennä ilman mitään muuta. Ainakaan vielä ei okseta, enemmänkin on nälkä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti