Henkistä hoitoa

Viimeksi kirjoittelin, miten tärkeää fyysisestä kunnosta huolehtiminen on vakavasta sairaudesta toipumisessa ja ylipäätään selviytymisessä. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin huolehtia myös henkisestä puolesta ja ottaa nöyrästi ja kiitollisena vastaan apua, jos sitä tarjotaan. Siispä tartuin tilaisuuteen päästä juttelemaan psykiatrian polille. Syöpähoitaja tarjosi tätä mahdollisuutta minulle nyt, kun näitä pommeja on minun niskaan viimeisen kymmenen vuoden aikana tippunut vähän enemmän kuin lääkäri määrää. Ajatteli varmaankin viisaana ihmisenä, että nyt voisi olla se hetki, kun minä, omasta mielestäni vahva ihminen olen jaksamiseni äärirajoilla. Itse ajattelen vaan, että kyllä minä tämän vielä kestän, mutta en enempää. Sitten kun taas kuitenkin uusi pommi tulee, nollaan itseni uudelleen. Ei kai sitäkään loputtomiin yksi ihminen jaksa.

No, joka tapauksessa tänään olin sitten psykiatrian polilla hoitajan juttusilla. Ajattelin, että eihän siinä mitään voi hävitäkään. Onpahan yksi paikka, missä voin ihan luvallisesti itkeä ulos kaikki mieltäni vaivaavat asiat, ja niitähän on taas kertynyt. Olin vähän skeptinen ja arvelin, että saan vastaani ihmisen, joka surkuttelee minun kurjaa kohtaloani ja itkee kanssani. Onneksi olin väärässä! Itkua tuli, kyllä, mutta paljon tosi asiallista ja hoitavaa keskustelua. Ja mikä hienointa, minulta kysyttiin suoraan, mitä heiltä toivoisin eli saan käydä jatkossakin purkamassa itseäni siellä. Tarpeen mukaan pääsen jopa lääkärillekin. Olen aivan hämilläni, että minusta ihan oikeasti huolehditaan nyt sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hölmöhän olisin, jos en tällaista apua ottaisi vastaan!

Siispä lisään hoito-ohjelmaani sairaalalla myös henkiset hoidot ja niiden avulla saan toivottavasti myös pääni pysymään kasassa tulevan hoitojakson aikana. Zombipäiviä en enää haluaisi elämääni, ainakaan kovin montaa....