Tämä päivä on ollut toooosi pitkä! Olen yrittänyt keksiä kaikenlaista tekemistä, että aika kuluisi. Kävin salilla, hain torilta vadelmia ja pakastin ne, pesin pyykkiä, siivosin, luin, laitoin ruokaa ja sitten kun kello tuli yksi aloin vain odottamaan, että puhelin soisi. Ja toista tuntia sain odottaa ja moneen kertaan tarkistaa, että romupuhelimessani on varmasti äänet päällä. Vasta puoli kolmelta odotettu soitto sitten tuli. Eikä näihin soittoihin ikinä totu, aivan yhtä kamalaa se oli taaskin. Halusin kuulla, mitä lääkärillä on sanottavaa magneetista ja samalla en olisi halunnut vastata ollenkaan. Pelkäsin, että uutiset ovat tällä kertaa huonoja, että syöpäpaholainen on taas tullut kiusakseni. Onnekseni uutiset olivat tälläkin kertaa hyviä. Pahkurat rinnassani ovat vain rasvanegroosia, kuten edellinenkin, eikä mitään syöpään viittaavaa ole. Seuraava kontrolli vuoden päästä!!! Siis oikeasti? Vuoden päästä! Niinköhän pikkuhiljaa voisin ajatella olevani melkein terve?!!!
Nuori syöpälääkäri lupasi vielä neuvotella ylilääkärin ja plastikkakirurgin kanssa, josko noita rasvapahkuroita poistettaisiin ja samalla vaihdettaisiin edellisleikkaukkauksessa laitettu liian pieni silikoni sopivaan. Niistä tulee tietoa sitten joskus ja samalla ehkä voitaisiin myös poistaa laskimokatetri, joka vähän kiristelee tuossa solisluun alla. Mutta ne on niin pikkujuttuja, että en aio niillä päätäni vaivata ollenkaan. Olen niin tyytyväinen ja onnellinen juuri nyt!
Nyt alan ihan oikeasti valmistautua jouluiseen Thaimaan reissuun. Kyllä, niin vaan ollaan perheen kanssa päätetty, että ensi joulu on se, mistä jo pitkään ollaan puhuttu ja haaveiltu. Silloin löhöillään Thaimaan auringon alla kaksi viikkoa. Lennot on jo ostettu ja hotellikin varattu, minä vaan olen ollut koko aika varovainen ja tarkistellut vakuutuksia, jos sitten en pääsisikään lähtemään. Mutta nyt näyttää oikein hyvältä, ei oikeastaan paremmin voisi asiat olla! Siispä mikäpäs sen parempi tapa juhlistaa ihanaa elämää kuin muutama lasi kylmää kuoharia hellepäivänä! Kippis ja terveydeksi!
Heippahei, hyvää loman odotusta. Vastaavassa asemassa oleva (kontrollien välissä)mietti lomaa Thaimaassa, mutta askarruttaa pitkä lento (käden turvotus) ja matkustajavakuutus. Euroopassa on sen verran turvaallinen olo, että julkinen sektori ainakin on tarjolla eurooppalaisella kela-kortilla ja kuljetus kotiin onnistuu turvallisesti. Thaimaassa matkustaja on vain oman vakuutuksen turvassa, ja jos kenties (aina näitä ajatuksia tulee) mitä pitäisi ottaa huomioon? Kokeneempi matkustajana ehkä voisit antaa toverille linkit? Mediassa usein varoitetaan, että jos kenties, vakuutusta evätään, jos vakuutetun taustalla on vaikea sairaus, vaikka se olisi rauhallinen ja oireeton jakso. Matkustat paljon, niin käsitykseni mukaan tieto on hallussasi. Olisin kiitollinen, jos opastat vähän "pelkuria".
VastaaPoistaEnpä ole paljoakaan miettinyt, mitä syöpään liittyvää ikävää matkojen aikana voisi tapahtua. Syöpä on kuitenkin sairautena sellainen, ettei se oireile yhtäkkiä mitenkään rajusti. Kyllä lähtiessä jo tuntee, mikä on vointi. Minulla on oaj:n matkustajavakuutus ja se kattaa kyllä kaiken yllättävän, tapaturmat ym. En usko, että nämä syöpäjutut mitenkään vaikuttaisivat pitkälläkään lennolla. Toki kompressiosukat laitan kyllä jalkaan ilman muuta. Pitkän lennon laskimotukosriski kannattaa huomioida ihan jokaisen ilman mitään syöpäongelmiakaan. Minulla ei ole käden kanssa ollut turvotusongelmia eli siitä en osaa sanoa, vaikuttaako pitkä lento siihen jotenkin erityisesti.
VastaaPoistaJoka tapauksessa nyt sairastelujen lomassa olen reissannut enemmän kuin koskaan, enkä tosiaankaan turhia reissussa murehdi, vaan yritän nauttia ihan satasella. Jos jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu. Eli ei muuta kuin reissuja varailemaan!