Ei mennyt ihan putkeen putkessa

Tänään oli sitten taas vuorossa magneettikuvaus, joka toimenpiteenä on suht vaivaton ja kivuton, siis yleensä. Tämä päivä ei kuitenkaan ollut niin kuin yleensä, vaan magneettikuvauksesta tuli ihan painajainen. Alkupuolisko meni ihan ok. Nyt oli kehitystä tapahtunut viihdepuolella niin paljon, että kuulokkeista kuului radio, sai jopa itse toivoa kanavan. Siispä Novalla mentiin aina kun vain koneiden jyrinältä ylipäätään mitään kuului. Ongelmat alkoivat, kun oli varjoaineen ruiskutuksen vuoro. Ennen kuvausta laitettu kanyyli ei vaan suostunut pelittämään, eikä varjoainetta saatu ruiskutettua kroppaani sitkeistä yrityksistä huolimatta. Siispä ei muuta kuin putkesta ulos ja hervoton kanyylin pumppaus, ei tulosta. Uuden kanyylin pistäminen käteen, kun makasin mahallani laukaisi ihan hervottoman huonon olon ja jouduin nousemaan plintiltä ylös ja viittä vaille oksensin. Siinä vaiheessa hoitsukin meni vähän vakavaksi ja mietittiin yhdessä, mitäs nyt tehdään. Päädyttiin vielä yrittämään vanhan kanyylin kanssa, kun se jostain syystä toimi ihan ok, kun olin selälläni. Teipeillä sidottiin käsi oikeaan asentoon ja taas putkeen.

Varjoaine meni tällä kertaa hienosti kanyylin läpi ja levisi vauhdilla ympäri kehoani ja sitten tulikin seuraava tuska. Aivan älytön tärinä ja kylmä hiki ja tosi tuskainen olo, pyörtyminen oli ihan lähellä. Pakko oli painaa hätänappia viimeisillä voiman rippeillä. Siinä vaiheessa, kun taas vedettiin putkesta ulos ja nostettiin jalkoja ylös, sanoin jo minäkin, että nyt riitti, en pysty enää. Samaa mieltä oli onneksi hoitajakin ja vei minut pukkariin ja otti kanyylin pois. Kuvaaja huuteli vielä sinne perään, että eikö mitenkään voisi vielä sivukuvia edes ottaa. Sitten ehkä ei tarvitsisi tulla uudestaan. Join reippaana tyttönä lasin vettä ja sanoin, että mikäpäs siinä, jos ei kerran kanyylia ja varjoainetta enää tarvita. Siispä vielä kerran putkeen ja viimeinen 10 minuutin rutistus, joka ihme kyllä meni ihan ongelmitta. Tutkimukseen, johon yleensä menee 45 min. meni nyt kaksi tuntia. Luojan kiitos ei ollut kiire mihinkään, eikä mitään muita sovittuja juttuja, töistä puhumattakaan.

Hoitajan kanssa vielä tutkimuksen jälkeen juteltiin ja ihmeteltiin, mitä oikein tapahtui. En ole koskaan reagoinut millään tapaa magneetissa, mitä nyt nenää on välillä kutittanut. Varjoaine ei ole tuntunut kuin pienenä humauksena kehossa. Muuta syytä ei oikein ollut huonoon vointiin, kuin kanyyliongelma. Olen aiemmin ollut hyvinkin herkkä pyörtyilemään aina kun pistetään. Nyt on kuitenkin syöpätaipaleella ollut pakko tottua piikittelyihin, enkä niihin ole enää aikoihin reagoinut mitenkään. Nyt ehkä sitten vain asento kanyylia käännellessä ja uudet pistelyt siinä samalla olivat vaan yksinkertaisesti liikaa. Eikä varmaan asiaa auttanut, että keittosuolaa pumpattiin kehoon siinä samalla melkoisesti. Onneksi uutta magneettia ei tarvitse tehdä. Ihana hoitaja soitti minulle vielä iltapäivällä ja kertoi, että radiologille riitti ne kuvat, mitä oli. Huokaisin helpotuksesta! Uusi kidutus huomenna olisi ollut nyt liikaa. Joka tapauksessa seuraavassa magneetissa hermoilen varmasti melkoisen paljon enemmän kuin yleensä. Sen verran jäi tämän päiväinen surkeus kaihertamaan mieltä.

Nyt taas yritän unohtaa ja palata tähän asiaan ensi viikolla, kun lääkäri soittaa tuloksista. Tänään olen täällä kaupunkikodissa kahdestaan vanhemman tyttären kanssa ja on aika lähteä juhlistamaan hänen 22-vuotissynttäreitään. Kuohuviiniä ja hyvää ravintolaruokaa olisi luvassa. Huomenna sitten taas mökille. Toivotaan, että helteet alkaa siitä!

Ps. Hyvät oli sapuskat Asemaravintolassa!