tiistai 22. huhtikuuta 2014

Niinhän siinä kävi...

että tuomio oli sama kuin viimeksikin. Samanlainen, joskin pienempi kasvain sieltä rinnastani löytyi. Onko se sitten jäänyt sinne jo ekan leikkauksen jälkeen, vaiko tullut nyt uutena, sitäpä ei kukaan osaa minulle sanoa. Olisiko auttanut, jos koko rinta olisi jo silloin poistettu kokonaan, sitäkään ei tiedä. Ehkä, ehkä ei.

Aika tyhjä olo on. Osasinhan minä tätä tuomiota odottaa, mutta ainahan sitä toivoo, että uutiset olisivat kuitenkin parempia. Kuten jo aiemminkin kirjoitin, uusi sytoputki ei houkuttele, ei niin mitenkään, mutta enpä taida siltä nyt välttyä. Niin se vaan on. Turha enää leikkiä, että tämä oli vaan pikkujuttu, joka on nyt korjattu ja hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Ei ole, ei todellakaan ole. Hoidot saan, mutta millaiset, sitä ei hoitaja osannut tietenkään sanoa. Siitä kertoo lääkäri itse parin viikon päästä.

Joka tapauksessa lähden töihin torstaina aivan kuten suunnittelinkin. Tästä kotona hohhailusta kun ei ole mitään iloa, päin vastoin, parempi vaan, kun pääsen täältä pois. Ehdin ihan hyvin pari viikkoa, ehkä kolmekin olla töissä ennen ensimmäistä iskua. Sijainen on varmaan mielellään tulossa sitten takaisin. Pakko vaan vähän pelata, että saan talouden pysymään tasapainossa. Siksi minun on mentävä töihin ekan syton jälkeen vielä edes muutamaksi päiväksi ennen kesälomaa, että saan loman palkan. Opettajan työn kurjuus kun on siinä, ettei lomaa voi siirtää toiseen ajankohtaan. Se on siinä missä se on. Mielestäni kesäloman palkka kuitenkin kuuluu minulle. Olenhan ollut melkein koko vuoden töissä.

Näistä asioista ajattelin jutella lääkärin kanssa. Tällä kertaa tämä paska tauti hoitoineen saa mennä edes vähän minun ehdoilla. Samoin ajattelin pyytää lääkäriltä lupaa kesäkuun Kreetan matkaan. Se on jo syksyllä varattu ja olisi kovasti tärkeä minun mielenterveyteni kannalta. Ainakin vielä ennen leikkausta kun asiasta mainitsin, oli ihan myötämielinen. Joskin silloin ei vielä tiedetty, mitä leikkaus tuo tullessaan. Olettaisin, että onnistuu. Se katkaisisi mukavasti sytopätkää ja ennen kaikkea veisi ajatukset ihan muualle.

Että tällaista... Edelleenkin yritän siirtää sairausajatuksia vähän sivuun. Juuri nyt vointini on oikein hyvä, ulkona paistaa aurinko ja olen vakuuttunut, että paranen kokonaan tällä kertaa.

2 kommenttia:

  1. Voi hitto! Tiedän kokemuksesta, miten surkealta kakkoskierroksen alkaminen tuntuu. Matto on vedetty jalkojen alta hetkeksi. Pakko vaan jaksaa koko homma uudestaan (paitsi sädehoitoa, sitähän ei samaan kohtaan uudestaan anneta), kun ei muitakaan vaihtoehtoja ole.

    Mietin itse ihan samoja juttuja: olisiko tauti uusinut, jos olisi heti leikattu koko rinta pois, jos... jos... Mutta sitten lopetin, koska siitä ei ollut mitään hyötyä. Lääkärit tekevät ratkaisut, ja olin saanut elää kuitenkin terveenä aika kauan ekan kierrokseni jälkeen. Sinulle tämä toinen tuli kyllä ihan liian pian, et ole ehtinyt vielä toipua kunnolla ekastakaan.

    Voimia ja sisua sinulle, siskoseni. Toivottavasti pääsette reissuun suunnitelmien mukaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinä nämä tunteet varmasti tiedät paremmin kuin moni muu. Onneksi vuosikin on niin pitkä aika, että sytojen surkeudet on jo autuaasti unohtuneet. Selvisin niistä jo yhden kerran ja selviän toisenkin. Ja reissusta en kyllä luovu ilman taistelua! :)

      Poista