Nyt on labrat kunnossa ja pääsen huomenna viimeiseen CEFiin. En oikein tiedä, mitä ajatella. Samaan aikaan olo on helpottunut, että veriarvot oli korjantuneet, mutta myös ahdistunut, koska tiedän, mitä taas on edessä. Eikä sitä kurjaa oloa auta se, että se on viimeinen kerta. Kurjaa se on silti, ei siitä mihinkään pääse.
Tänään kun soittelin sairaalaan labroista, lupasivat, että huomenna on sitten oikein kunnon dropit pahoinvointia varten. Toivottavasti nyt toimivat paremmin kuin viimeksi. Silloinhan yökin kotona jo samana päivänä. Jotenkin nyt ehkä osaan itsekin varautua tuleviin ällötyksiin paremmin. Tiedän
mitä on tulossa ja mikä siihen ehkä vähän auttaa ja suosiolla jätän
syömiset parin päivän ajalta vähän vähemmälle. Se ei ole mikään ongelma, koska näläntunnetta ei oikeastaan enää ole ollenkaan. Syön lähinnä siksi, että tiedän, että on pakko syödä, etten mene vielä heikompaan kuntoon. Tosi paljon odotan sitä hetkeä, että maha on taas kunnossa ja voin nauttia syömisestä!! Siinä on kyllä se riski, että minusta kevään mittaan tulee ihan possu. Siitä huolimatta aion kyllä herkutella oikein kunnolla heti, kun vaan siltä tuntuu ja monta kertaa!
Nyt aloitan henkisen keskittymisen huomiseen "urheilusuoritukseen". Kestän, jaksan, selviän - vielä kerran!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti