Ehdin jo sanoa aikaisemmin itseäni yllättävän terveeksi ja hyvävoimaiseksi, ei olisi pitänyt! Tämä viikonloppu oli nimittäin tosi kurja. Kurjin koko sairausaikana. Luita ja lihaksia särkee ja maha on on ihan romuna. Nukkuminen aivan onnetonta. Silloin kun sattuu suurin piirtein joka paikkaan, on tosi vaikea
tsempata itseään ajattelemaan, että tämä menee ohi, vain pari päivää,
kyllä se siitä. Henkistä kanttia kysytään todellakin, että jaksaisi ajatella positiivisesti, kun tuntuu, että maha suolineen on ihan tulessa, jalat ihan hapoilla ja ei meinaa edes pystyssä pysyä. Viimeksi nämä surkeudet tuli eri aikaan, nyt viikonloppuna iski kaikki kerralla. Makumuunnokset suussa oli pikkujuttu kipujen rinnalla.
Tämäkin kurjuus alkaa kuitenkin helpottaa, kyllähän minä sen tiesin. Odottavan aika on vaan niin pitkä! Vähän apuja vatsavaivoihin löytyi kiinalaisesta lääketieteestäkin - kaikkea pitää kokeilla! :) Viisas isäni oli löytänyt aiheeseen liittyvän kirjan ja vinkkasi kokeilemaan hirssipuuroa, jonka pitäisi rauhoittaa vatsaa. Ja minähän kokeilin, mitään hävittävää kun ei ole. Uskomatonta mutta totta, nyt on paljon parempi olo. Jatkan siis kiinalaisilla linjoilla... Tästä on suunta taas ylöspäin, niinhän se on. Nyt nautin taas näistä parista viikosta ennen seuraavaa kidutusta. Siihen on onneksi vielä kaksi viikkoa, turha murehtia vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti