Nyt alkaa taas aurinko paistaa tähänkin risukasaan. Maha on jo melko hyvässä kunnossa ja muutenkin olo suht koht normaali. Seuraavaan kahteen viikkoon en valita mistään!!! Keskityn vain nauttimaan tästä normaaliajasta niin hyvin kuin vain suinkin pystyn, että jaksan vielä viimeisen Taxo-rutistuksen. Ja jaksanhan minä, vaikka maanantaina vielä olin valmis melkein lopettamaan koko hoidot, niin toivottomalta olo tuntui. Nyt taas on mieli korkella ja taistelutahto viritettynä. En aio antaa piiruakaan periksi tälle taudille. Myrkytetään nyt kunnolla kaikki mahdolliset syöpäsolut pois. Kestän kyllä!!!
Eilinen jo sujui mukavissa merkeissä, kun sain ihanaa seuraa Pohjanmaalta. Omat vanhemmat tulivat kurkistamaan, miten huonossa kunnossa oikein olen, kun taisin vähän reippaasti valittaa vointiani alkuviikosta. Piristävä seura teki tehtävänsä ja olo parani hetkessä. En tainnutkaan olla niin huonossa kunnossa kuin kuvittelin. Tänään jatkoin piristystempauksia ja vein abityttäreni kaupunkilounaalle. Olipa ihana lounashetki hyvässä seurassa, hyvän ruuan parissa ja ennen kaikkea pois täältä kotoa, missä olen nyt viimeisen viikon ollut ihan jumissa.
Taas kerran on tullut todistettua tällä viikolla, miten valtavan suuri merkitys henkisellä hyvinvoinnilla on tässä rumbassa. Kun mieli on maassa, niin kaikki kivut ja säryt tuntuvat suhteettoman suurilta ja koko tilanne toivottomalta ja mahdottomalta. Usko omaan jaksamiseen ja hoitoihinkin horjuu ja kaikki on yhtä suurta harmaata sotkua, josta ei pääse ulos. Sitten taas, kun pystyy näkemään pienenkin valonpilkahduksen, niin hetkessä sitä kasaa itseensä ihan mahdottomasti energiaa jaksamaan melkein mitä vaan. Nyt on siis aika taas tankata postiivista energiaa, että jaksaisin kahden viikon päästä seuraavan notkahduksen. Se tulee kyllä, tiedän sen, mutta yritän uskoa, että sieltäkin taas noustaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti