Espanjan tuliaisia

Ihana viikko Espanjassa on takana ja nyt taas muutama päivä mökkielämää. Lähdin reissuun jo valmiiksi flunssaisena, mikä oli vähän huono juttu. Poskiontelot kipuili jo menomatkalla melkoisesti. Ihmeesti vaan lämpö ja kosteus teki tehtävänsä ja olo helpottui perillä tosi nopeasti, onneksi. Pari päivää meni Barcelonaa ihmetellessä. Gaudin rakennuksia ihasteltiin, Ramblalla tallusteltiin ja vietettiinpä isännän iloksi vielä yksi kolmetuntinen Camp Noulla, jalkapallostadionilla. Olisi kuulemma kulunut siellä koko päiväkin. Minulla meinasi vaan tulla vähän aika pitkäksi, kun en mikään jalkapalloihminen ole ollenkaan.

Barcelonasta matkasimme junalla rannikkoa ylöspäin pieneen Pineda de Marin rantakaupunkiin ja siellä vietettiin loppuviikko auringosta ja rantaelämästä nauttien. Yksi tärkeä juttu matkoilla auringon lisäksi on minulle aina hyvin syöminen ja niin oli nytkin. Espanjalainen ruoka ei pettänyt vaan tapakset maistuivat, samoin paella ja churrot. Cavaa juotiin monta lasillista, samoin sangriaa. Uusi kiva kesäjuoma oli clara eli limpparin ja oluen sekoitus. Toimi hellepäivien juomana tosi hyvin samoin kuin Frappe-kahvi.

Viikko hurahti vauhdilla ja kotimatkalle lähdettiin vähän haikeina. Ehkä vielä joku päivä palaamme! Lentomatka olikin sitten taas oma juttunsa. Luulin, että flunssa oli jo ohi, kun olo tuntui ihan terveeltä, mutta ei kai sitten ollutkaan. Laskeutumisessa iski aivan älytön korvasärky, minkä seurauksena en ole kuullut vasemmalla korvalla kunnolla lennon jälkeen. Eilen kipitin sitten lääkäriin näyttämään korvaa. Diagnoosi oli vähän masentava. Vasemmassa korvassa repeämä tärykalvossa ja oikeassa korvassa korvatulehdus. Nyt on päällä antibioottikuuri, kortisoninenäsuihkeet ja maitohappobakteerit vatsan suojaksi, toivottavasti dropit tehoaa!! Että sellaiset tuliaiset Espanjasta! . Ei vaan, kyllä reissu oli sen arvoinen, että ei pienet korvavaivat haittaa.

Tässä vielä ruokafiilistelyä muutaman kuvan avulla.

Kesäflunssan kourissa

Niinhän siinä kävi, että kun aloin olla hengenahdistuksen ja migreenien jäljiltä suht kunnossa, niin kesäflunssa iski päälle. Toki en ole suinkaan ainoa, joka tätä tautia sairastaa. Myös sisko sekä vanhemmat, joita en ole pariin viikkoon nähnyt edes, ovat saman taudin kourissa. Täällä mökillä köhimme tyttären kanssa vuorotellen, mies ainakin toistaiseksi näyttää selviävän pikkuyskällä. Minun tautini alkoi kurkkukivulla ja sitten alkoi nuha ja kuvittelin jo, että nyt se tauti helpottaa, mutta vielä mitä. Tällä hetkellä yskä vaan yltyy ja nukkuminen on yskimisen kanssa yhtä tuskaa. Päälle vielä silmät oireilee ja poskiontelot kipuilee. Mietin tässä, että mitähän oiretta sitä oikein hoitaisi ja miten? Siispä lääkearsenaali olisi: Buranaa kurkkukipuun, yskänlääkettä yskään, silmätippoja silmiin, Otrivinin nenäsuihketta nenään, Bafucinia nielun desinfiointiin ja tietysti PALJON lämmintä hunajateetä kaikkiin vaivoihin. Eikö näillä nyt yksi typerä flunssa taltu!!! Poskionteloihin auttaisi parhaiten Duact, mutta sitä ei täältä mökiltä löydy. Täytyy käydä ryöstöretkellä siskon luona, jos oireet niiltä osin pahenee.

Miksi sitten hermoilen yhtä onnetonta  kesäflunssaa näin kovin? Syy siihen on ihan selvä. Meidän pitäisi miehen kanssa lentää Barcelonaan perjantaina ja tässä kunnossa siitä tulee erittäin epämiellyttävä lento. Minulla ei ole kuumetta eli matkaan lähtö ei ole mikään ongelma, mutta se lento! Olen joskus lentänyt ihan vähän nuhaisena ja laskeutuminen oli silloinkin yhtä tuskaa. Tuntui, että joku repii puukolla poskionteloita ja vedet valui silmistä. Ei kivaa, ei sitten ollenkaan, ei todellakaan houkuttele!  Siispä jatkan itsehoitoa tiukasti ja täsmällisesti tavoitteena suht terve perjantaiaamu. Pannullinen teetä juotu, tipat silmissä, olisikohan nyt nenäsuihkeen vuoro?

Kerrankin en yhtään valita Suomen kesästä. Tällainen sadepäivä on ihan omiaan sairastamiseen. Voin hyvällä omatunnolla katsella telkkaria vaikka koko päivän! Nyt vaan peukut pystyyn, että lääkkeet hoitaa hommansa ja perjantain lento ja viikon loma Barcelonassa sujuu ongelmitta!

Ja elämä jatkuu

Kuluneet pari viikkoa ovat olleet taas terveysrintamalla sarjassamme ei niin kivat. Viime viikolla kipuilin tykytysten ja hengenahdistusten kanssa ja juoksin tutkimuksissa sairaalassa. Mitään sen kummempaa ei onneksi löytynyt. Tämä viikko taas alkoi jo sunnuntai-iltana aivan hervottoman migreenin voimin. Oikein kunnon migreenistä sahalaitoineen onkin tosi pitkä aika, siksi vähän ihan säikähdinkin, kun sahalaidat ilmestyi näkökenttään ja ei onnistunut lukeminen sen paremmin kuin telkkarin katselukaan. No hetken päästä jysähti sitten hervoton toispuoleinen päänsärky ja öklötys ja oli selvää, että ystäväni migreeni oli tullut pitkästä aikaa kylään. Sama toistui vielä maanantaina ja keskiviikkona ja olo oli sen mukainen eli jyrän alle jäänyt. Miksi juuri nyt, who knows, mutta toivottavasti vierailut eivät toistu ihan lähiaikoina!

Nyt juuri tällä hetkellä olo on suht normaali ja toivottavasti sellaisena pysyy!  Vietän iltaa meidän väliaikaisessa kaupunkiasunnossa. Nuorin tytär on Espanjassa ystävänsä luona, mies lähti 50-v.juhliin. Toinen tytär tekee lähtöä omien ystäviensä luo ja minä jään tänne yksin. Ei vaan, viini on jo jäähtymässä ja kertakäyttöiset viinilasit valmiina ja minullekin tulee ystävä kylään! Siispä unohdan taas kaikki kolotukset ja vietän kivan illan aivan muiden kuin sairausasioiden parissa!

Summa summarum

Nyt on pakko istua alas ja myöntää se, mikä on ihan itsestään selvää, kun sitä ajattelee järkevästi. En ole missään tapauksessa vielä terve. En jaksa tehdä arkisia asioita, kuten terveet ihmiset tekevät, en jaksa ottaa vastuuta läheisistäni, kuten terveet ihmiset tekevät, en jaksa olla se hyvä äiti, vaimo, tytär, sisko ja ystävä, joka haluaisin olla. En vaan jaksa ja se minun on nyt uskottava ja sen mukaan elettävä, että en ole vielä kunnossa. Olen toipilas, jonka voimat menevät tällä hetkellä toipumiseen sekä fyysisistä että psyykkisistä rasituksista. Enkä voi tätä oloani muuttaa yhtään, vaikka kuinka haluaisin. En voi toipua yhtään nopeammin, vaikka kuinka haluaisin.

Alkuviikon sairaalareissusta oli se hyöty, että nyt minun on pakko uskoa, että kun reiluun vuoteen ahdetaan neljä leikkausta, sytostaatit, vuoden kestänyt Herceptin-hoito ja valtava määrä kaikenlaisia tutkimuksia ja lääkärissä käyntejä, niin se syö naista. Siitä ei voi vaan jatkaa matkaa eteenpäin ilman seuraamuksia. Ja sitä nämä minun oireeni nyt sitten ilmeisesti ovat, hoitoväsymystä. Kehoni huutaa ja karjuu lepoa kaikesta ja ehkä nyt on sitten korkea aika kuunnella sitä. Siispä, että voisin taas olla kaikkea sitä, mitä haluaisin muille, minun täytyy ensin vaikka sitten itsekkäästikin, hoitaa itseni kuntoon. Vasta sitten minusta voi ihan oikeasti olla jotain iloa ja hyötyä muille. Toivottavasti myös lähipiiri ymmärtää tämän ja sen tosiasian, ettei nyt ole enää vaihtoehtoja. Enää en voi esittää reipasta, nyt olen vaan se, mikä oikeasti olen eli tosi väsynyt syöpäpotilas.

Täällä mökillä tämä itsestä huolehtiminen on hyvä aloittaa, kun ollaan täällä ihan vaan kahdestaan miehen kanssa. Juhannusta lähdetään viettämään siskon mökille ja siellä siskon hyvässä hoidossa voin olla juuri niin väsynyt ja toipilas kuin mitä oikeasti olen! Anteeksi ja kiitos jo etukäteen! <3

Sairaalareissulla taas

Olen jo viikon verran kipuillut lievää hengenahdistusta ja puristusta rinnassa. Eilen sitten sain paraikseni soittaa syöpäsairaalaan ja varata soittoajan omalle syöpälääkärilleni. Pikaisen puhelun aikana sain passituksen lähteä sairaalan päivystykseen. On kyllä koko ajan ollut selvää, että pitkä Herceptin-hoito voi aiheuttaa sydänoireita, mutta kuvittelin, että oireita olisi tullut hoidon aikana, eikä reilu kuukausi hoidon loppumisen jälkeen. Mutta eihän se niin mene. Voi mennä kuulemma vuosi, parikin, ennen kuin olen täysin toipunut hoidoista. Joka tapauksessa lääkäri halusi varmistuksen, ettei vaan ole sydäninfarktia tai mitään muutakaan vakavaa sydämen vajaatoimintaa havaittavissa.

Niinpä ajelin kiltisti sairaalalle ja ilmoittauduin päivystyksessä. Kovasti vakavasti ottivat minut ja tutkivat jo päivystyksessä tosi tarkasti. Mitään ei kuitenkaan näkynyt sen enempää sydänfilmissä kuin keuhkokuvassakaan. Kuvittelin, että pääsisin kotiin yöksi, mutta vielä mitä. Laittoivat mokomat minut osastolle yöksi ja nukkumaan seurantalaitteen kanssa. Tai nukkumaan ja nukkumaan siis valvomaan ja odottamaan, että pian tulisi aamu!! Oli muuten pitkä yö!! Aamulla sitten taas verikokeet ja sitten vaan odottelua. Lääkärin kierto oli klo 11. Mitään ihmeellistä ei löytynyt yön seurantakäyristä, mutta halusivat vielä, että kardiologi ultraa sydämen ja sitä ultrausta odotin sitten aina kolmeen saakka. Silloin ilmoitettiin, että ei onnistukaan tänään, vaan vasta huomenna. Mukava nuori mieslääkäri luki ilmeitäni tosi hyvin ja jatkoi heti perään kiireesti, että voit kyllä mennä kotiin yöksi ja tulla aamulla uudestaan ultraa varten. Ja onpa muuten ihana olla taas kotona!!! Ei yhtään haittaa, vaikka joudunkin huomenna menemään uudestaan. Nyt nautiskelen ihan omista lääkkeistäni, kun lääkäri ei määrännyt mitään. Eikös vaan Fazerin sinisellä parane kaikenlaiset vaivat?

Lisäys 17.6. Ultrassa käyty ja sydän terveeksi todettu. Ei muuta kuin  lepoa, kyllä se siitä!!

Don't worry!

Sitä yritän hokea itselleni aina vaan ja yhä uudestaan. Eilen kävin omalla syöpälääkärilläni kontrollikäynnillä. Lääkäri tutki rintani päällisin puolin ja katsoi labrat. Sitä CT:tä ei nyt sitten ollut katseltavaksi, vaan sen vuoro on vasta elokuussa. Lääkärin viesti oli, että älä nyt turhaan murehdi, kaikki on hyvin ja syöpä taltutettu. Levinneisyyttä ei ole missään havaittavissa. Ei kannata kuunnella itseään liian tarkasti, ihan normaaleja kolotuksia voi olla myös syöpäpotilaalla. Lihaskipu voi olla vain lihaskipua, flunssaoireet vain flunssaa, mahakivutkin voivat olla ihan normaaleja eikä merkkejä levinneisyydestä maksaan. Eli turha vainoharhaisuus pois! Niin paljon helpommin sanottu kuin tehty!!!

Jatkoin lääkäriltä psyk.polin hoitajan vastaanotolle, missä jatkoimme keskustelua samasta aiheesta. Sieltä saatu ohje oli, että unohda murheet nyt ainakin kesäksi ja, jos kerran on pakko murehtia, murehdi sitten elokuussa CT:n jälkeen, mutta älä hukkaa koko kesää murehtimiseen. Se kuulosti hyvältä neuvolta ja sitä yritän.

Nyt siis keskityn taas kaikkeen kivaan ja pidän lomaa myös syövästä.  Tämä päivä menee taas täällä kaupunkiasunnossa tyttöjen ilona. Kohta lähdetään lounaalle nuorimmaisen kanssa Pannukakkutaloon. Illan suussa vien isännän lentokentälle, lähtee ystävänsä luo Tukholmaan muutamaksi päiväksi. Minä taas ajelen viikonlopuksi Turkuun vanhemman tyttären kanssa. Laitetaan hänen opiskelijakämppänsä kuntoon vuokralaisia varten. Eli touhua on monenlaista ja silloin unohtuu sairausasiatkin helpommin. Hope so!!!

Tällaista herkkua oli tarjolla Pannaritalossa

Taas mennään tukka putkella

Toipuminen leikkauksesta on sujunut oikein hyvin. Pari päivää mökin rauhassa ihan yksin teki minulle tosi hyvää. Nukuin aamulla niin pitkään kuin nukutti ja söin silloin kun oli nälkä. Enimmäkseen lueskelin, katselin telkkaria ja söin suklaata :) Eli todella hyvää toipumisaikaa! Nyt olenkin taas sitten virtaa täynnä. Hyvä niin, sillä monenlaista puuhasteltavaa on meneillä.

Taloyhtiössämme on menossa massivinen ulko- ja sisäremontti ja sen myötä joudumme evakkoon juhannuksen jälkeen neljäksi viikoksi. Minua ja ukkokultaani se ei paljon haittaisi, kun olemme kuitenkin mökillä. Tyttöjen kesätyöt on kuitenkin kaupungissa ja siksi piti etsiä evakkoasunto. Sellainen löytyikin ihan keskeltä kaupunkia viehättävän eläkeläisrouvan kaksiosta. Asuntoon on tulossa putkiremontti syksyllä ja siksi saimme sen mukavan edullisesti vuokrattua. Tytöt taputtivat käsiään, kun pääsevät viettämään oikein kunnon kaupunkikesän ja vielä ilman iskää ja äiskää. Toivottavasti vaan sisarussopu säilyy!

Oman asunnon remontti ja siihen liityvät järjestelyt ja samalla kaupunkiasunnon muuttokuntoon laittaminen teettää töitä. Tyttöjen muuttopäiväksi kun on sovittu jo ensi maanantai. Viikonlopuksi ollaan vielä lähdössä Helsinkiin tyttöjen tanssikisoihin ja mies ensi viikolla Tukholmaan reissuun. Että kiirettä pittää!! Juhannukseksi siirrytään sitten mökkielämään. Josko elämä siitä sitten vähän rauhoittuisi tai sitten ei... Kaikenlaista pientä kivaa on suunnitteilla myös heinäkuulle.