Toipuminen leikkauksesta on sujunut oikein hyvin. Pari päivää mökin rauhassa ihan yksin teki minulle tosi hyvää. Nukuin aamulla niin pitkään kuin nukutti ja söin silloin kun oli nälkä. Enimmäkseen lueskelin, katselin telkkaria ja söin suklaata :) Eli todella hyvää toipumisaikaa! Nyt olenkin taas sitten virtaa täynnä. Hyvä niin, sillä monenlaista puuhasteltavaa on meneillä.
Taloyhtiössämme on menossa massivinen ulko- ja sisäremontti ja sen myötä joudumme evakkoon juhannuksen jälkeen neljäksi viikoksi. Minua ja ukkokultaani se ei paljon haittaisi, kun olemme kuitenkin mökillä. Tyttöjen kesätyöt on kuitenkin kaupungissa ja siksi piti etsiä evakkoasunto. Sellainen löytyikin ihan keskeltä kaupunkia viehättävän eläkeläisrouvan kaksiosta. Asuntoon on tulossa putkiremontti syksyllä ja siksi saimme sen mukavan edullisesti vuokrattua. Tytöt taputtivat käsiään, kun pääsevät viettämään oikein kunnon kaupunkikesän ja vielä ilman iskää ja äiskää. Toivottavasti vaan sisarussopu säilyy!
Oman asunnon remontti ja siihen liityvät järjestelyt ja samalla kaupunkiasunnon muuttokuntoon laittaminen teettää töitä. Tyttöjen muuttopäiväksi kun on sovittu jo ensi maanantai. Viikonlopuksi ollaan vielä lähdössä Helsinkiin tyttöjen tanssikisoihin ja mies ensi viikolla Tukholmaan reissuun. Että kiirettä pittää!! Juhannukseksi siirrytään sitten mökkielämään. Josko elämä siitä sitten vähän rauhoittuisi tai sitten ei... Kaikenlaista pientä kivaa on suunnitteilla myös heinäkuulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti