Uskomatonta mutta totta, voin kirjoittaa näin! Toki minun reissuni ei suuntaudu sen pidemmälle kuin Helsinkiin, mutta iso juttu sekin. Ottaen huomioon, että viimeisen 8 kuukauden aikana en ole käynyt mökkiä kauempana (150 km) kertaakaan. En ole matkustanut junalla, lentokoneesta puhumattakaan. Joulun jälkeen en ole ollut yhtään yötä pois kotoa, en edes mökillä. Elämäni on rajoittunut aika totaalisesti näihin kotinurkkiin, jotka alkaa jo vähän ahdistaa. En ole toki vielä ihan sataprosenttisessa kunnossa, mutta jos aion edes tuon matkan tehdä, on lähdettävä nyt. Ensi viikolla alkaa sädehoidot ja niissä olen sitten kiinni seuraavat viisi viikkoa. Siispä keskiviikkona lähden Helsinkiin tapaamaan ihanaa ystävääni, jota en ole nähnyt moneen kuukauteen!!!!
Sitä ei tässä sairasputken syövereissä oikeastaan edes tule ajatelleeksi, miten eristäytyneenä oikein elän. Päivän kohokohta on tyttöjen ja miehen tulo koulusta ja töistä. Hyvänä päivänä saatan nähdä vielä jonkun ystävänkin, mutta aika usein ihmiskontaktit rajoittuu omaan perheeseen. En pidä itseäni mitenkään yltiösosiaalisena ihmisenä, joka kaipaisi koko ajan ihmisiä ympärilleen, mutta nyt alan tosiaankin kaivata vähän enemmän actionia elämääni. Ihan oikeasti haluaisin jo takaisin oikeaan elämääni, töihin. Vielä se ei ole järkevää, mutta kuukauden päästä toivottavasti jo mahdollista.
Olo on nyt ihan ok, vähän väsynyt kyllä, mutta ok. Voin siis piristää itseäni käymällä lenkillä, kaupassa, elokuvissa ja teatterilippujakin on jo varattu. Työasioitakin olen ajatellut ja ehkäpä jo ensi viikolla pyörähdänkin koululla moikkaamassa oppilaita ja työparia. Tällaiset ihan tavalliset asiat tuovat sitä paljon kaipaamaani väriä elämään ja vievät ajatukset pois sairaudesta. Niin se vaan on, että ei ole ihmisen hyvä olla yksin.... Mutta nyt printtailemaan junalippuja, Helsinki here I come!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti