maanantai 30. toukokuuta 2016

Juhlat tulossa

Viimeistä työviikkoa viedään ja pakko sanoa, että nyt alkaa tämä ope olla kyllä aika lailla lopussa. Onneksi minun luokkani on aivan super ja toimii upeasti vaikka ope ei enää niin skarppina olekaan. Nämä viimeiset päivät nyt ovat mitä ovat: kevätjuhlatreeniä, paikkojen siivousta ja pientä kivaa eri oppiaineisiin liittyen. Ensi viikolla tähän aikaan ollaan jo lomalla! Ihmeesti olenkin jaksanut. Tämä on ensimmäinen kokonainen lukuvuosi töissä ilman sairauspoissaoloja viiteen vuoteen. Tällaisia vuosia lisää, please!

Ennen lomaa on kuitenkin työtouhujen ohella "pikkupuristus" nimeltä tyttären ylioppilasjuhlat. Kutsut on lähetetty, tarjoilut on hyvissä ajoin mietitty ja osa jo leivottukin, päivänsankarin mekko on valmis ja kultaiset kengät ostettu Pariisista asti. Kaikki siis niin valmiina kuin vain tässä vaiheessa voi olla.

Aina näin juhlien alla olen tosi kiitollinen ihanista tyttäristäni. Nytkin nuorimmainen on pääasiassa itse miettinyt tarjoilut ja enimmäkseen ne myös leipoo. Samoin isosisko hoitaa oman osuutensa leipomuksista. Helpottaa tosi paljon, kun jaetaan hommat kolmelle. Eli kun minulta kysytään stressaanko juhlien tarjoiluista, niin voin ihan rehellisesti vastata, että en! No jaa, ehkä ihan vähän. Minun vastuullani on nimittäin täytekakut ja ne ei olekaan ihan tavalliset, vaan kultaiset, kuten päivänsankarin kengät ja isän kravatti :) No, sekin on jo kertaalleen kokeiltu, enköhän onnistu!

Nyt vaan odotellaan rauhassa lauantaita ja toivotaan meidän ihanalle, kauniille tyttärelle parasta mahdollista juhlapäivää ja sitä odotellessa tämä äiti aloittaa pöytäliinojen silittämisen!

Juhlakarkit - kultaisia, totta kai!



2 kommenttia:

  1. Onnea äidille ja ylioppilaalle! Ja rentouttavaa lomaa! Siitä kultaisesta kakusta haluaisin kyllä nähdä kuvan. Josko ottaisin mallia seuraaviin juhliin...
    T. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juhlat onnistuneesti ohi ja kuvamateriaalia tulossa, kunhan saadaan kamera purettua koneelle :)

      Poista