Ei toki riitä, että kerroin tarinani kaikessa surkeudessaan hoitajalle, vaan sama pitää toistaa vielä kolmen viikon päästä lääkärillekin, joka hänkään ei varmaankaan osaa minua mitenkään tässä asiassa auttaa. Olisin tarvinnut b-lausunnon Kelaa varten heti, mutta ei onnistunut sekään. Työterveydestä saisin sen vasta silloin kolmen viikon päästä, kun osasairauspäivärahakauden pitäisi olla jo menossa. Herää siis oikeasti kysymys, mitä ihmeen hyötyä työterveydestä minulle oikein on? Joka tapauksessa vaaditaan, että työterveys on mukana tässä työllistymisprosessissa, vaikka siitä ei mitään apua olisikaan.
Luojan kiitos omassa syöpäsairaalassa asiat hoituu. Yksi puhelinsoitto ja b-lausunto oli matkalla Kelaan. Lisäsairauslomakin hoituu puhelinsoitolla, jos ei päätös Kelalta tule parissa viikossa. Mitä tekisinkään, jos en tarvittavia lappuja saisi sairaalalta?
No nyt on sitten hakemus tehty ja sitten vaan odotellaan, että Kela tekee päätöksen, toivottavasti myönteisen. Samaan syssyyn joudun miettimään jo ensi syksyä, vaikka ei olekaan mitään tietoa, missä kunnossa mahdan olla. Ehkä täydessä työkunnossa, ehkä taas leikkauspöydällä tai jotain siltä väliltä. Mahdoton sanoa. Siitä huolimatta nyt jo täytyy varautua siihenkin, etten pystykään täysipäiväiseen työhön. Silloin joudunkääntymään Kevan puoleen, joka voi myöntää minulle osatyökyvyttömyyseläkkeen. Sitä varten tarvitaan taas monenlaista lausuntoa ja palaveria ja ennen kaikkea työpaikalta suunnitelma, miten voisin työni osittaa. Siinäpä sitä riittääkin mietittävää. Hakemuksen käsittelyyn menee kuulemma 2-3 kuukautta eli huhtikuussa viimeistään pitäisi olla jotain tietoa tulevasta ja silloin pitäisi olla myös kaikki työterveyden palaverit käytynä. Huh, huh, siinäpä sitä riittää mietittävää.
Huomenna kuitenkin unohdan taas kaikki nämä kuviot. On nuorimmaiseni prinsessapäivä, wanhojen tanssit. Puvun paljetit on ommeltu, kynnet laitettu, ripset tuuhennettu, aamulla kampaus ja meikki ja sitten menoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti