Ensi viikko tuo mukanaan taas paluun sairaan arkeen. Viimeisen viikon olenkin saanut olla melkein terve. Sain ihanan viikonlopun mökillä, ehdin olla pari päivää töissä ja jakaa todistukset pikkupiiperoilleni, pääsin auttelemaan ystävän tyttären lakkiaisissa ja ennen kaikkea olen päässyt taas syömisen makuun! Eli melkoisen normaalia elämää olen elellyt. Siksi onkin armotonta mennä taas alas ja elää pari viikkoa sairaan elämää.
Ensi viikolla sairauskalenterissa onkin paljon kaikenlaista. Huominen alkaa käynnillä psykiatrian polilla. Käyn taas keräämässä voimia viikon kidutuksiin ihanalta hoitajalta. Siitä suoraan labraan ja verikokeisiin. Täytyy varmaan laittaa käteen puuduttava Emla-laastari, edellinen verikoe otettiin nimittäin perjantaina, eikä käsi ole vielä kunnossa. Labran täti kyllä nauroi, että niitä käytetään vain lapsilla, mutta antoi kuitenkin minullekin yhden. Labrasta siirryn lääkärin vastaanotolle. Minulla on pitkä lista kysymyksiä ja selvitettäviä asioita häntä varten. Saapi nähdä saanko vastauksia. Tiistaina menen sairaalalle jo 7.30. Silloin on vuorossa laskimoportin laitto. En osaa sitä oikein muuten murehtia, mutta vähän mietityttää, osaavatko laittaa minulle tarpeeksi puudutusta, että varmasti puudun.
Keskiviikkona olisi sitten edessä ekat sytotiputukset laskimoporttiin, toivottavasti onnistuu. Tämä oikea käsi on nyt sytokiellossa hermosärkyjen vuoksi ja vasemmasta kainalosta on leikattu imusolmukkeet eli sitäkään ei voi tiputuksiin käyttää. Siispä laskimoportti oli oikeastaan se ainoa vaihtoehto jatkaa hoitoja. Tiputuksessa menee pahoinvointilääkkeet ja Herceptin ja Carbosin. Navelbineä ei saa enää laittaa tiputuksessa minulle ollenkaan. Sen verran huonot oli ekat kokemukset. Siispä Navelbinet nautin jatkossa tablettiversiona kotona. Tiputusten jälkeen siirryn yläkertaan ja sydämen ultraan. Se täytyy tehdä nyt, koska Herceptin rasittaa jonkin verran sydäntä. Täytyy siis selvittää, että sydän on ok ja kestää Herceptinin.
Siinä siis sairaalakäynnit, mutta sairastaminenhan ei tokikaan lopu siihen, päinvastoin. Siitähän se vasta alkaa. Loppuviikko menee varmasti enemmän tai vähemmän huonovointisena. Nyt kyllä ajattelin armahtaa itseäni ja ottaa pahoinvointilääkkeitä vähän enemmän. Kokemus osoitti viimeksi, että niistä oikeasti on apua ja se zombiolo tulee enemmänkin sytoista kuin pahoinvointilääkkeistä. Tarkoitus olisi lähteä viikonlopuksi mökille, jos vaan suinkin pystyn istumaan autossa. Samapa se, missä makoilen. Mökkimaisemissa ehkä jopa toivun nopsemmin, hope so!
Joka tapauksessa keskityn nyt siihen, että toivun sytoista mahdollisimman nopeasti. Kahden viikon päästä tähän aikaan aion nimittäin makoilla jo Kreetan rannoilla. Siellä olisi kiva olla mahdollisimman normaalissa kunnossa. Sitä toivon ja siihen pyrin kaikin mahdollisin konstein!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti