sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lomalla!

Kyllä vaan, nyt alkoi minulla kesäloma! Siis kesäloma syöpähoidoista, kestää sellaisen vähän reilu kaksi viikkoa. Mielestäni olen sen ansainnut ehdottomasti ja aion siitä nauttia ihan täysillä! Viime viikkoon mahtuikin niin paljon kurjuuksia, että kyllä tässä kivoja asioita jo kaipailenkin.

Laskimoportin laitto sujui sitten loppujen lopuksi ihan hyvin, kun vaan vihdoin ja viimein pääsin leikkauspöydälle viiden tunnin odottelun ja nälkiintymisen jälkeen. Puudutuspiikit oli siinä hommassa se pahin juttu. Nyt seurailen mielenkiinnolla, laskeeko portin kohdalla oleva turvotus yhtään, vai jääkö tuo patti peukalonpään kokoisena näkyville. Kipuja siinä ei enää ole, ehkä vähän kiristystä sekä tikeistä että kanyylista. Sytotiputukset porttiin onkin sitten lastenleikkiä, kun vaan muistaa laittaa Emla-laastarin  puuduttelemaan ihoa. Mitään tuntemuksia ei  nimittäin ollut suonessa ollenkaan. Ihanaa! Pelkkä tippakanyylin laitto on ollut yhtä tuskaa, puhumattakaan sytoista.

Pahoinvointeja ei toki laskimoporttikaan pysty poistamaan, mutta kahden päivän pahoinvoinnit ei kyllä ole kuitenkaan kovin paha juttu, vaikka se välillä siltä tuntuukin. Ei vaan millään meinaa muistaa, että kyllä kohta helpottaa. Siis keskiviikkona sain sytot ja nyt olen mielestäni taas ihan melkein täydessä iskussa! Jaksoin jo perjantaina lähteä miehen matkaan mökille, vaikka silloin ei vielä syömisestä oikein tullut mitään. Nyt on kukkapenkki mökillä kunnossa ja paikat siisteinä ja jaksoinpa jopa käydä vanhempiani moikkaamassa tänään.

Tämä viikko menee pakkaillessa ja Kreetan matkan suunnittelussa. Ensi viikolla löhöilemme jo Välimeren auringossa. Enkä kyllä ajatellut uhrata siellä ajatustakaan näille syöpähoidoille, kyllä ne odottavat - valitettavasti!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti