Lomalla viimeinkin

Kaikkien opettajien koko lukuvuoden ihan paras päivä on tänään. Tänään alkoi kesäloma ja todellakin isolla K:lla. Vaikka kovasti odotinkin lomaa, tänä vuonna loman aloitus oli minulle viime vuosiin verrattuna poikkeava. En olekaan tänään ihan umpiväsynyt, niin väsynyt, etten siis oikeasti jaksa yhtään mitään. Niin totaalisen väsynyt olin erityisesti viime keväänä, että en sitten kesän aikana toipunut siitä väsymyksestä ollenkaan, vaan aloitin koulutyön elokuussa edelleenkin tosi väsyneenä. Siihen kun lisättiin vielä nämä jäytävät kivut, niin ei sen olisi pitänyt olla mikään ihme, että olin sitten jo syyskuussa taas niin väsynyt, että ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun jäädä sairauslomalle. Nyt on kuitenkin takana kiva kevät järkevällä työmäärällä osasairauspäivärahan turvin. Ja simsalabim, minä voinkin aloittaa loman pirteänä ja olosuhteisiin nähden hyvävoimaisena.

Kuluneet reilut kymmenen vuotta ovat olleet sairastamisen täyttämiä, ei pelkästään nämä syöpäjutut, vaan jo ennen näitä on ollut paljon kaikenlaista. Kaiken sairastamisen keskellä olen joka välissä halunnut aina kiireesti palata töihin ja vakuuttanut lääkäreille, että parhaiten toivun töissä, ei työt minua rasita. Nyt jälkikäteen on helppo olla viisas, ehkä kuitenkin olisi jo aikaisemminkin pitänyt olla armollisempi itselle ja levätä reilummin. Vakavat sairaudet ja vielä kun niitä pudotellaan samalle ihmiselle useampia ovat raskaita niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Vaikka olisi miten mieluinen työ, se on kuitenkin työtä ja rasittaa aina enemmän tai vähemmän.

Siispä nyt yritän olla viisaampi. Hain Kevalta määräaikaista osakuntoutustukea ja tällä viikolla tuli tieto, että se on minulle myönnetty. Se tarkoittaa sitä, että ensi lukuvuonna opetan vain 13 tuntia viikossa. Se tarkoittaa myös sitä, että saan keskittyä ihan rauhassa niihin tunteihin, tehdä ne tunnit niin hyvin kuin pystyn ja muun ajan huilaan ja keräilen voimia. Tällainen tieto viimeisellä kouluviikolla oli kyllä tosi ihana kesälahja ja sen turvin todellakin pystyn viettämään ihanan kesäloman ilman murhetta syksyn jaksamisista. Ihanaaa!!!

Iloa elämään

Kuten on jo aiemmissa teksteissäni tullut varmasti kaikille selväksi, olen aika ajoin aivan tolkuttoman väsynyt johtuen näistä epämääräisistä kipuiluista. Silloin, kun on kipeä ja väsynyt, on tosi helppo vain jäädä sängyn pohjalle märehtimään omaa surkeuttaan. Ja kyllä, niin minullekin välillä käy, en vaan saa itseäni liikkeelle, tuntuu, että ihan sama, mitä teen, olo on kuitenkin kurja.

On kuitenkin joitakin konsteja saada valoa pimeään, auringonpaistetta risukasaankin. Paras konsti olisi lähteä liikkumaan, mutta aina se ei onnistu. Ystävien tapaaminen ja perheen kanssa vietetty aika auttaisi myös, mutta viikolla, saikkupäivinä olen yksin, lähipiiri on silloin töissä. On kuitenkin yksi juttu,  mistä tulee lähes aina hyvä mieli ja se ei vaadi juurikaan jaksamista, ei mitään erityisiä järjestelyjä, ei maksa mitään ja sitä voi tehdä yksinkin. Se on lukeminen.

Olen pikkutytöstä lähtien ollut kirjaston suurkuluttaja ja olen sitä edelleenkin. Erityisesti dekkarit tempaavat minut mukaansa ja saavat minut ainakin ajoittain unohtamaan oman huonon oloni. Saatan istua (tai maata)  kirjan ääressä tuntitolkulla, enkä edes huomaa ajan kulumista. Toki hyvään lukunautintoon kuuluu, että kirja on hyvä. Opetan aina omille oppilaillenikin, että huonoa kirjaa ei kannata lukea. Kannattaa etsiä niin kauan, että löytyy oikeasti hyvä kirja. Vasta silloin voi oikeasti nauttia lukemisesta.

Tällaisen loistavan kirjan sain käsiini viime maanantaina, saikkupäivänä - onneksi! Se tempaisi minut niin mukaansa, etten juurikaan kuullut, enkä nähnyt mitään, ennen kuin kirja oli luettu. Siispä, jos kaipaatte hyvää lukukokemusta, hankkikaa käsiinne A.J.Finnin Nainen ikkunassa. Ei ollenkaan perinteinen dekkari vaan enemmänkin psykologinen trilleri ja aivan loistava sellainen! Suosittelen todellakin!

Suunnitelmia syksylle

Meidän koulussa on tapana aina keväisin istua alas ihan kahdestaan rehtorin kanssa ja summata kulunutta vuotta ja suunnitella uutta. Minun kehityskeskusteluni oli tällä viikolla ja vakava keskustelu olikin. Rehtori on kovasti huolissaan jaksamisestani ja vannotti kertomaan heti, jos voimat ei riitä. Samoin sain sataprosenttisen tuen toiveelleni ensi lukuvuodenkin osa-aikaisesta työstä. Yhdessä täytimme työkykykyselylapun, joka menee työterveyteen. Siihen yksissätuumiin laitoimme jaksamisen edellytykseksi osa-aikaisen työn. Huomenna sitten työterveyslääkärin kanssa jatkamme siitä eteenpäin ja hakemus Kevalle lähtee.

Kehityskeskustelun jälkeen oli ihan pakko istua alas ja miettiä, miten onnekas olenkaan, kun saan työskennellä niin ihanan, kannustavan ja huolehtivan esimiehen alaisena. Hänelle tärkeää ei ole se, mikä on kaupungin tai meidän koulunkaan etu, vaan me opettajat ja meidän hyvinvointi tulee aina ensin. Voisihan tilanne olla aivan toinen ja esimies kieltäytyisi hyväksymästä osa-aikaisuutta tai ylipäätään kyseenalaistaisi vointini. Tässä terveystilanteessa en kyllä sitä jaksaisi.

Terveyteen liittyen, ikävät selkäkivut on nyt selätetty. Luonnollinen syyhän sieltä taustalta löytyi. Olin saanut uuden saliohjelman ja siinä pari liikettä kävi kiertäen selän päälle. Onneksi mies on fysioterapeutti ja tsekkasi ohjelmani läpi ja ehdotti, mitä voisi jättää pois ja siihenhän ne vaivat loppui vat - onneksi!

Tähän loppuun vielä ihana pääsiäiskuva. Kävimme nimittäin ensimmäisellä vierailulla Ähtärin Pandatalolla Pyryä ja Lumia katsomassa. Ovat niin ihania, että ostettiin ihan kausikortit sinne, että saadaan käydä heitä ihailemassa useammankin kerran samalla, kun käydään mökillä.

Vainoharhaisuutta??

On tämä syöpä niin viheliäinen matkakumppani, ettei siitä pääse koskaan eroon. Ei vaikka välillä voisi mennä viikkoja, jopa kuukausiakin, ettei se muistuta itsestään millään tavalla. Sitten tulee taas jotain epäilyttävää, mikä saa ajatukset aivan sekaisin ja on aivan vakuuttunut siitä, että taas jossain päin kroppaa se lymyilee.

Niin kuin nytkin. Viime viikolla alkoi alaselkä kipuilla, eikä se ole hellittänyt vieläkään. Minä tietenkin tavoilleni uskollisena olen aivan varma, että se on merkki jostain. Ehkä luustolevinneisyyttä, ehkä jotain muuta levinneisyyttä. Olen tietenkin käyttänyt runsaasti aikaa ystäväni googlen kanssa ja etsinyt kaikenlaista tietoa aiheeseen liittyen. Tuloksena olen tullut siihen johtopäätökseen, että voipi olla syöpää tai yhtä hyvin ihan normi selkävenähdys. Murehtiako vai ei, siinäpä taas kysymys. Yritän kääntää päätäni levollisempaan suuntaan ja lopettaa tämän murehtimisen. Peukut pystyyn, ettei tuttu kumppani ole taas hakeutunut seuraani ja ensi viikolla voin jo kertoa selän parantuneen.

Näiden syöpäharhojen lisäksi yritän saada päätäni kasaan koskien ensi syksyä. Lääkäri soittaa nyt keskiviikkona vihdoin ja viimein ja silloin pitäisi olla ajatusta, haluanko palata täysipäiväiseen työhön ensi syksynä vai haetaanko sitä osakuntoutusrahaa Kevalta. Tällä hetkellä (näin vainoharhaisena) olen ehdottomasti sitä mieltä, että puolikas työviikko riittää minulle, mutta huomenna voin ollakin jo toista mieltä. Eikä toki varmaa ole, että saan myönteisen päätöksen. Silloin ei vaihtoehtoja ole, vaan palaan kokeilemaan täyttä viikkoa. Tässäkin asiassa olen vähän viisaampi jo keskiviikkona, toivottavasti!

Pakkaspäiviä

Hiihtoloma on edennyt jo puoleen väliin ja onpa taas loma mennyt vauhdilla. Viikonloppu meni vanhemman tyttären luona Helsingissä. Tytär oli ostanut isälleen lipun Susijengin eli Suomen korismaajoukkueen peliin sunnuntai-iltana. Siinä sivussa me muutkin päästiin fiilistelemään koristunnelmaa Helsingin jäähalliin. Olipa oikeasti ihan tosi kivaa olla katsomassa peliä livenä. Kaksi yötä vietettiin tyttären yksiössä Huopalahdessa ja joku varmaankin voisi ihmetellä, miten me sinne mahduttiin, mutta meille se on ihan normi juttu. Olemme kaikki neljä olleet yötä myös tyttären ekassa kämpässä Turussa,  neliöitä siinä oli n. 20.

Alkuviikon olen viettänyt täällä kaupunkiasunnossa ihan yksin. Mies on omalla reissullaan Tukholmassa kaverinsa luona. Huomenna hyppään sitten autoon ja ajelen Pohjanmaalle vanhempien luo ja siitä viikonlopuksi mökille miehen kanssa, jos vaan hänen lento- ja juna-aikataulut pitävät.

Yksin ollessa on ollut aikaa miettiä kaikenlaista, esimerkiksi ensi syksyn työkuvioita. Viime viikolla olin yhteydessä Kevaan, missä jo vähän on pohjusteltu sitä, että jatkaisin ensi syksynäkin osa-aikaisena, mutta silloin termi olisi osatyökyvyttömyyseläke, mikä tulisi sitten Kevalta. En vaan taaskaan mitenkään voi arvata, mikä terveystilanteeni on ensi syksynä. Siispä varmaankin varmuuden vuoksi haen tuota eläkkeen puolikasta. Sitä ei ole pakko ottaa vastaan, jos sen saisin. Vähän hämilläni olen myös siksi, että en tällä hetkellä kaipaa yhtään tämän enempää töitä. Kipuja on edelleenkin oikeastaan koko aika ja siksi olen niin väsynyt. Yhtään tämän enempää töitä en tällä hetkellä jaksaisi. Toki toivon, että tilanne muuttuu, mutta pakko varautua myös siihen, että ei muutu puolessa vuodessa tai voi olla, että en näistä kivuista enää pääse eroon ollenkaan. Toivon kuitenkin, että tämä tila ei ole pysyvä.

Nyt sitten pakkailemaan taas kassia kuntoon. Lämmintä vaatetta nyt tarvitaan sekä mummulassa että mökillä. Tänä aamuna mittari näytti hyytävää 25 asteen pakkasta.

Kohti kevättä

Taas tuli pitkä tauko edellisestä kirjoituksesta.  En vaan kerta kaikkiaan ole jaksanut kirjoittaa, enkä kyllä tehdä juuri mitään muutakaan. Sinnittelin töissä jouluun asti, vaikka työterveyslääkäri oli minua passittamassa saikulle jo joulukuun alussa. Jotenkin tuntui vaan siltä, että minun oli pakko jaksaa, vaikka ei sitä pakkoa kukaan muu minulle asettanut kuin minä itse. Sitten, kun joululoma alkoi, olinkin aivan sippi. Onneksi jouluvalmisteluissa oli mukana kaksi aikuista tytärtä, eikä muutenkaan mitään korkealentoisia kuvioita.

Tämä tolkuton väsymys juontaa juurensa näihin raajasärkyihin,  mistä olen koko syksyn kärsinyt. Sairaalalla on nyt tutkittu monenlaista, eikä diagnoosiksi neurologitkaan ole saaneet edelleenkään muuta kuin sytostaattien jälkioireinen hermoherkistymä/särky. Tarkoittaa siis sitä, että olen oikeastaan koko ajan kipeä. Lähinnä kipuilee oikea käsi sormineen, mutta välillä myös toinen käsi ja sääret. Kivuttomaksi en näköjään enää pääse, mutta särmää kivusta yleensä vie hermosärkylääke, joka sitten taas väsyttää tolkuttomasti.

Siispä taas jouduin nöyrtymään ja tunnustamaan, etten jaksa täysipäiväistä työtä. Onneksi minulla on ihana työterveyslääkäri, joka on ollut tukena koko ajan, eikä ole mitenkään kyseenalaistanut kipujani. Hänen kanssaan tehtiin sunnitelma tälle keväälle oman jaksamiseni ehdoilla. Olen nyt kaksi viikkoa saikulla ja jään sitten tekemään puolikasta viikkoa. Tämä ratkaisu tehtiin jo ennen joulua ja se mahdollisti sen, että en hermoillut töihin paluuta lomalla yhtään, kun tiesin, että saan huilata vähän pidempään. Nyt aivan ihana sijainen hoitaa luokan ja minä kerään voimia vielä ensi viikon. Enköhän sitten ole valmis taas edes puolikkaana töihin, toivotaan niin!

10 kirosanaa!

Olin tänään sairaalalla ENMG-tutkimuksissa. Tiedossa oli, että siinä laitellaan iholle pieniä neuloja, joihin johdetaan sähköä ja se voi jonkun verran sattua. Tarkoituksena siis tutkia, onko hermotoiminnassa jotain puutteita. Kestin sähköiskut iholla melko hyvin, vaikka aika epämiellyttävältä tuntui, kun raajat sätkivät ihan miten sattuu. Sitten oli vuorossa lihastestit, joihin en todellakaan ollut varautunut mitenkään. Siinä työnnettiin neulat suoraan lihakseen ja niihinkin johdettiin sähköä. Ja se sattui NIIN paljon, että suustani pääsi ehkäpä juuri se 10 kirosanaa. Siis oikeasti, minä olen ihan hillitty ja siistipuheinen ihminen, enkä kiroile oikeastaan koskaan, enkä varsinkaan vieraille ihmisille, puhumattakaan sairaalan henkilökunnalle. Tällä kertaa kipu oli kuitenkin niin kova, että kirosanat tulivat suustani ihan spontaanisti. Jos niitä neuloja ei välittömästi olisi otettu pois jaloistani, olisin varmaan seuraavaksi jo lyönyt. Onneksi tutkija totesi samantien, että ei tätä tarvitse jatkaa, asia on jo ihan selvä. Pyytelin kovasti anteeksi kiroiluani, mutta ei se tuntunut tutkijaa haittavan. En ehkä kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka muutaman kirosanan suustaan ENMG:ssä päästi. :)

Tutkimus ei tuonut mitään selvyyttä kipuihini. Hermotoiminta ja lihastoiminta on kuulemma ihan kunnossa. Lähinnä tutkimuksen tarkoitus olikin poissulkea tietyntyyppiset hermovauriot. Nyt sitten taas odotetaan neurologin päätöstä, että mitäs seuraavaksi tehdään. Sinä aikana minä yritän miettiä, mitähän tekisin kevään kanssa. Nyt olen sinnitellyt ihan normaalisti töissä, mutta tosi väsynyt olen. Kipuja on päivittäin, vaikka hermosärkylääke viekin niistä pahimman särmän yleensä pois. Lääke taas väsyttää lisää eli ei sikäli auta yhtään tätä töissä jaksamista. Työterveyden psykologin kanssa juttelin viime viikolla ja hän sai päähäni taottua, että ei ole mitään mieltä vaan sinnitellä, jos kerta kaikkiaan ei voimat palaudu. Tällä hetkellä olen taas siinä tilanteessa, että käyn kyllä töissä, mutta mitään muuta en sitten jaksakaan. Juttelen vielä työterveyslääkärin kanssa, josko minulla jo olisi jonkunlainen diagnoosi olemassa, että voisin hakea osasairauspäivärahaa kevääksi.

Tänään luovutin suosiolla ja jäin kotiin tutkimuksen jälkeen. Piikittely sähköiskuineen vei loputkin voimat tältä päivältä. Nyt aion vaan torkkua, enkä yritäkään tehdä mitään sen kummempaa. Josko huomenna jaksaisin taas täydet 7 tuntia koulun hulinaa. Onneksi enää neljää viikkoa ja sitten on joululoma!