Kaikkien opettajien koko lukuvuoden ihan paras päivä on tänään. Tänään alkoi kesäloma ja todellakin isolla K:lla. Vaikka kovasti odotinkin lomaa, tänä vuonna loman aloitus oli minulle viime vuosiin verrattuna poikkeava. En olekaan tänään ihan umpiväsynyt, niin väsynyt, etten siis oikeasti jaksa yhtään mitään. Niin totaalisen väsynyt olin erityisesti viime keväänä, että en sitten kesän aikana toipunut siitä väsymyksestä ollenkaan, vaan aloitin koulutyön elokuussa edelleenkin tosi väsyneenä. Siihen kun lisättiin vielä nämä jäytävät kivut, niin ei sen olisi pitänyt olla mikään ihme, että olin sitten jo syyskuussa taas niin väsynyt, että ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun jäädä sairauslomalle. Nyt on kuitenkin takana kiva kevät järkevällä työmäärällä osasairauspäivärahan turvin. Ja simsalabim, minä voinkin aloittaa loman pirteänä ja olosuhteisiin nähden hyvävoimaisena.
Kuluneet reilut kymmenen vuotta ovat olleet sairastamisen täyttämiä, ei pelkästään nämä syöpäjutut, vaan jo ennen näitä on ollut paljon kaikenlaista. Kaiken sairastamisen keskellä olen joka välissä halunnut aina kiireesti palata töihin ja vakuuttanut lääkäreille, että parhaiten toivun töissä, ei työt minua rasita. Nyt jälkikäteen on helppo olla viisas, ehkä kuitenkin olisi jo aikaisemminkin pitänyt olla armollisempi itselle ja levätä reilummin. Vakavat sairaudet ja vielä kun niitä pudotellaan samalle ihmiselle useampia ovat raskaita niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Vaikka olisi miten mieluinen työ, se on kuitenkin työtä ja rasittaa aina enemmän tai vähemmän.
Siispä nyt yritän olla viisaampi. Hain Kevalta määräaikaista osakuntoutustukea ja tällä viikolla tuli tieto, että se on minulle myönnetty. Se tarkoittaa sitä, että ensi lukuvuonna opetan vain 13 tuntia viikossa. Se tarkoittaa myös sitä, että saan keskittyä ihan rauhassa niihin tunteihin, tehdä ne tunnit niin hyvin kuin pystyn ja muun ajan huilaan ja keräilen voimia. Tällainen tieto viimeisellä kouluviikolla oli kyllä tosi ihana kesälahja ja sen turvin todellakin pystyn viettämään ihanan kesäloman ilman murhetta syksyn jaksamisista. Ihanaaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti