... eikä viime viikolla samaan aikaan. Silloin makasin vielä leikkauspöydällä nukutettuna ja edessä oli monta tuskaista hetkeä. Onneksi sitä ei siinä vaiheessa muista enää, kun on leikkaukseen menossa, miten hurja prosessi se onkaan. Minulla edellisestä leikkauksesta on vain se puolitoista vuotta ja silti olin aika autuasti unohtanut, miltä tuntuu herätä leikkauksen jälkeen heräämössä. Suuta kuivaa ja olo on samaan aikaan väsynyt ja levoton kaikista lääkkeistä, mitä työnnetään tipan kautta sisään. Alkuhetket osastolla ovat avuttomia. Ei voi tehdä mitään muuta kuin maata sängyssä ja odottaa, että aika kuluu. Siinä olen kyllä nykyään jo aika hyvä, siis odottamaan vaan, että aika kuluu ja sitten on taas parempi olo.
Sehän tässä syöpäputkessa taas on se armollisuus ja se mikä kantaa eteenpäin, että nytkin tiedän, että jokainen eletty hetki vie minua parempaan kuntoon. Toipuminen edistyy hetki hetkeltä. Siispä teen kaikkeni, että aika kuluisi nyt mahdollisimman nopeasti ja mukavasti. Rytmitän päivää: aamupala, lukuhetki, nettipäivitykset, ulkoilu, päivätee, telkkari, perhe kotiin, ruoka jne. Ja näistä pyrin pitämään kiinni, enkä jää sängyn pohjalle notkumaan mihinkään surkeisiin ajatuksiin. Mahdollisimman paljon vaan touhua, jaksamisen puitteissa toki! Ensi viikolla olen varmaankin jo siinä kunnossa, että bussiajelut kaupunkiin ja kahvittelut ystävien kanssa tuovat lisäsisältöä päiviin.
Nyt on ohjelmassa ulkoilua, siis reippailemaan auringon paisteeseen!
Hei
VastaaPoistaOletpa sinä jo täynnä tarmoa! :-) Minä olen makaillut koko päivän tänään, en jaksa tehdä mitään vielä, Läppärin näpyttelyyn just riittää voimia.
Aurinkoista kevättä ja pikaista paranemista!
No jaa. Tiedä häntä, miten tarmokas olen, mutta tällä puuhastelulla pysyy ajatukset paremmin kurissa :) Makoile sinä vaan rauhassa, olet käynyt sellaisen prässin läpi, että toipumiselle pitää antaa aikaa. Kyllä nämä touhuilut odottaa!
Poista