Mammografiaaaa....

Edellisestä mammografiasta on aikaa kuusi vuotta, koska viime aikoina kontrollit on tehty magneettikuvauksessa. Tämä taas johtuu siitä, että ensimmäinen uusiminen jäi mammografiassa ja ultrassa havaitsematta. Nyt kuitenkin jostain syystä lääkäri halusi, että käyn taas perussetin eli mammografian ja ultran ennen ensi tiistain lääkärissä käyntiä. Tuli hyvä muistutus taas, miten ärsyttävä tutkimus mammografia on, jos nyt ei magneettikaan pitkän kestonsa vuoksi ole ihan lasten leikkiä. Minä kun reagoin kipuun tällä hetkellä tosi herkästi, olin kyllä rinnan liiskauksen kanssa aika kovilla. Jos olisin kehdannut, niin olisin kyllä karjaissut. En sitten kehdannut. Hauska lääkäri kyllä sanoi, että on siellä joku muukin huutanut :)

Vähän taas piti jännittää, mutta onneksi lääkäri tosi nopsaan sanoi, että ei siellä mitään hälyyttävää ole. Tilanne pitäisi olla siis oikein hyvä. Yritän kovasti uskoa, että niin on. Pieni epäilys kyllä kalvaa, koska tosiaan aina ei ole voinut mammografiaan luottaa. No, tiistaina puhellaan vielä syöpälääkärin kanssa, eiköhän ne epäilykset viimeistään silloin hälvene.

Enää reilu viikko ja sitten on edessä ihana kuukausi Ranskassa. Odotan sitä niin paljon! Olin jo etukäteen miettinyt, mitä tekisin, jos s-ystävä olisikin taas ilmestynyt seuraani. Olin vakaasti päättänyt, että lähtisin joka tapauksessa ja hoidot saisi odottaa heinäkuulle. En kyllä tiedä, millainen lomafiilis olisi, jos tietäisi joutuvansa leikkauspöydälle reissun jälkeen. Iso osa reissusta siinä kyllä olisi pilalla. Onneksi niin ei käynyt!

Päivitystä

No jopas menikin pitkä pätkä, etten kirjoittanut tänne yhtään mitään! Mistähän se oikein johtuu, en oikein osaa sanoa. Tasaisin väliajoin elämässä ja terveys/sairaustilanteessa on tapahtunut jotain, mistä olen halunnut tänne kirjoittaa. Nyt on elämä ollut ilmeisesti niin tylsän tasaista, ettei ole juolahtanut mieleen blogin kirjoittaminen. Toinen syy on myös siinä, että olen ollut ajoittain taas toooooosi väsynyt ja illat on menneet ihan vaan makoillessa ja telkkaria katsellessa.

Nyt nämä terveysasiat on olleet taas enemmän mielessä, kun on ollut lääkärikontakteja useammallekin taholle. Pari viikkoa sitten olin työterveyslääkärillä juttelemassa ensi lukuvuoden tilanteesta. Jännitin kovasti lääkärin tapaamista, koska tuttu työterveyslääkäri oli vaihtanut työpaikkaa. Siispä perusmurehtijana ehdin miettiä kaikki kauhuskenaariot jo valmiiksi. Entäs jos lääkäri ei uskokaan vaivojani vaan epäilee minua huijariksi? Entäs jos joudun taas niihin kauheisiin tutkimiksiin neurolle? Entäs jos lääkäri muuten vaan on ihan kamala? Tosiaankin kannatti murehtia!! Vastassa oli ihan valtavan herttainen ja kokenut lääkäri, jonka suurin murhe oli, että joudun liikaa stressaamaan näistä vuotuisista työkuvioiden suunnitteluista. Laittoi siis Kevalle hakemuksen kahden vuoden määräaikaiselle osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeelle. Jos edellinenkin  työterveyslääkäri oli perusteellinen ja teki tosi hyvän b-lausunnon, niin tämä uusi pisti ehkä vielä paremmaksi. Hän kyllä oikein kaivamalla kaivoi minusta ulos esimerkkitilanteita jaksamisen haasteista. Mikä siinä onkin, että jotenkin häpeän niitä ihan suoraan sanoa. Aina on sellainen olo, että ei niitä kukaan usko, sen verran outoja ja epämääräisiä ovat minun oireilut. Mutta nyt olikin vastassa ihminen, joka sanoi, että tosi hyvin kuvattu, kun  kerroin, että välillä tuntuu, että joku kaivaa lusikan kärjellä sääriäni luun vierestä.... Tai oli sitä mieltä, että ei ole oikein, jos satunnaisten pitkien työpäivien jälkeen joudun makaamaan  eläkepäivän ja toipumaan työpäivästä. Eläkepäivä pitää kuulemma olla se päivä, jolloin voin ja jaksan tehdä jotain muuta kuin työtä. Siispä ensi lukuvuodelle taas osa-aikaeläke on haussa ja asiat siltä osin kunnossa ja vielä kun rehtorin puolestakin voin jatkaa näin, niin kaikki on hyvin.

Toinen lääkärikontakti oli perjantainen puhelu neurokirurgilta. Minulta on leikattu 2011 aivoista meningeoomaa eli aivokalvokasvain. Leikatun kasvaimen lisäksi siellä on toinenkin kasvain, jota on seurailtu magneetissa parin vuoden välein ja kuvat lähtee aina Kuopioon minut leikanneelle ihanalle neurokirurgi Fraunbergille. Aina sitäkin onnistun jännittämään. Minähän kärsin ajoittain kovista migreenikohtauksista ja niitä on sitten tosi helppo selitellä myös aivakasvaimesta johtuviksi. Ja murehtia taas vähän lisää. Siispä kauhusta kankeana odotin lääkärin soittoa perjantaina aina iltaviiteen asti, kunnes puhelin pirahti. On se merkillinen tunne, kun yrittää olla reipas ja ajatella, että kaikki on hyvin ja samalla ihan oikeasti pelkää niin kovin että tärisee, että entäs jos ei olekaan. Mitä jos joudun uuteen leikkaukseen? No eihän sieltä sellaista viestiä tullut vaan toteamus, että ei ole mitään tapahtunut, pieni kasvain on, mutta ei häiritse millään muotoa. Viimeinen kontrolli 10 vuoden kohdalla eli 2021 Sitten loppuu nekin kontrollit.

Että sellaista murehtimista tällä kertaa, olenkohan ihan vainoharhainen.... Nyt on pari kuukautta väliä ja sitten onkin syöpäkontrolli, mutta sitä en kyllä vielä ala murehtia...

Back to basics

Pitkästä aikaa palasin tänään sinne, missä olen pelännyt ja itkenyt kaikkein eniten. Ja niitä muistoja taas väkisinkin tuli mieleen, vaikka yritin kaikkea muuta ajatella. Niin hartaasti toivon, että tämä käynti olisi vain väärä hälytys, ettei yläkerralla olisi minulle enää mitään ikäviä yllätyksiä kestettäväksi. Olen sitä mieltä, että sairauskiintiö minun kohdallani alkaisi olla nyt täysi. No, se on toki vain minun oma mielipide, joku muu voi hyvinkin olla eri mieltä. 

Olen aina ollut huonomahainen ja kaikkien sytostaattien ja viimeaikaisten hermosärkylääkkeiden  jäljiltä se on vaan korostunut. Viime keväänä maha alkoi temppuilemaan enemmän ja tk-lääkärin ja syöpälääkärin suositus oli suolen tähystys, niin saadaan ainakin poissuljettua, ettei mitään ikävää siellä ole muhimassa. Siispä eilen alkoi ihana suolen tyhjennys ja tänä aamuna olin kiltisti sairaalalla klo 7 väsyneenä ja nälkäisenä odottamassa pääsyä tähystykseen. Minun onnekseni lääkäritkin olivat sitä mieltä, ettei minua kannata yrittääkään tähystää ilman nukutusta. Niinpä toimenpide sujui mukavasti untenmailla. Toki nukutuksesta herääminen oli melkein yhtä kamalaa kuin aina ennenkin: kurkku intibaatioputkesta kipeänä ja suu rutikuivana. Tällä kertaa en kuitenkaan kärsinyt pahoinvoinnista, kuten yleensä. Liekö johtunut suht lyhyestä nukutusajasta vaiko paremmista kehittyneistä nukutusaineista. Ihanaa oli myös päästä kotiin niin pikaisesti toimenpiteen jälkeen.

Lääkärinlausunnon mukaan ei mitään hälyyttävää tähystyksessä löytynyt, mutta koepala sieltä on otettu ja tuloksia siitä nyt sitten odotellaan. Peukut pystyyn, että siitäkään ei mitään löydy ja voin unohtaa taas nämä terveyshuolet. Ei se, että maha oireilee eri tavoin, tarkoita välttämättä sitä, että syöpä siellä lymyilee. Yritän ajatella niin. 

Lomatunnelmissa

Niin vaan on syksy edennyt vauhdilla puoleen väliin ja on aika henkäistä, huokaista ja ihan vaan syyslomailla tämä viikko. Tavoilleni uskollisena olen taas järjestänyt itselleni kaikenlaista kivaa puuhaa. Mies kuitenkin vastasi loman aloitusaktiviteeteista. Vei minut läskipyöräilemään, Juha Tapion keikalle ja vielä päälle hotelliyö. Oli tosi kivaa. Sunnuntaina ajelin sitten tänne mökille viettämään aikaa ihan vaan itsekseni, akkuja lataillen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan säännöllisin väliajoin yksinäisyyttä. Täällä mökillä se onnistuu kaikkein parhaiten. Toki tästä on helppo ajella moikkailemaan myös vanhempiani, siellä menikin tämä päivä. Huomenna suuntaan kaupunkiin, että ehdin vähän viettää aikaa nuoremman tyttären kanssa ja torstaina on vuorossa Helsinki, esikoistytär ja Kinky Boots perjantaina. Innolla odotan esitystä, jonka keväällä näin Lontoossa. Voisikohan Helsingin versio olla jopa parempi?

Niin kuin lomaohjelmastakin voi päätellä, olen ihan ok kunnossa. Pienempi tuntimäärä ja yksi ylimääräinen vapaapäivä viikossa on tehnyt ihmeitä. Siispä olen uskaltanut ajatella, että ehkäpä ensi keväänä olisikin tilanne sellainen, etten olisikaan ihan sippi, kun loma alkaa. Ehkä uskaltaisin suunnitella jotain sen varaan. Ehkä uskaltaisin vihdoin ja viimein toteuttaa yhden unelmani. Näiden sairastelujen aikana olen moneen kertaan sanonut, että täytyy tehdä itselle mieluisia asioita nyt, eikä sitten joskus. Kuitenkaan tätä haavetta en ole vielä aiemmin uskaltanut lähteä toteuttamaan. Olen jotenkin ajatellut, että jos suunnittelen jotain näin isoa, niin sitten varmasti tapahtuu jotain ikävää terveysrintamalla. Nyt päätin kuitenkin ottaa riskin. Siispä ensi kesäkuun vietänkin Ranskan rivieralla, Antibesissa opiskellen ranskaa. Ja kyllä vaan, menen sinne ihan yksin. Mies ja tyttäret varmaankin käyvät minua moikkaamassa, mutta se on minun oma reissu. Itse asiassa ensimmäinen kerta, kun lennän yksin. Lennot on varattu, asunto samoin ja kuumeinen ranskan kielen opiskelu on aloitettu. Voi että, miten odotankaan jo kesää!

Töiden alkua

Lähdinpä kerrankin tosi levollisin mielin uuteen lukuvuoteen. Tällä kertaa tiedän, että työtaakka pitäisi olla kohtuullinen. Tunteja on vain 13 viikossa ja vain neljänä päivänä. Olen melko varma, että jaksan ja selviän, siispä stressiä ei ole. Eihän se silti aivan putkeen mennyt tuo ensimmäinen koulupäivä lasten kanssa. En päässyt kuin koulun rappusiin, kun silmissä välähti salamat ja mikäs muu se sieltä tupsahtikaan ilokseni kuin migreeni. Aikaa oppilaiden tuloon oli siinä vaiheessa 15 min,  Onneksi oli särkylääkkeet repussa ja sain ne heti otettua. Sitten lähtikin sahalaidat niin rajusti välkkymään, että nippa nappa löytyi rehtorin numero kännykästä ja sain välitettyä viestiä, että tarvitsen apua ja aika lailla heti. Onneksi ihana ohjaajamme saapui pelastavaksi enkeliksi ja saatteli minut kirjaston säkkituoleille huilaamaan ja otti lapset vastaan. Puoli tuntia siinä meni, kun sahalaidat hellitti ja jäi vain jäätävä päänsärky. Sen kanssa kipsutin sitten lapsia tervehtimään. Surkea avaus siis vuodelle!! Sitkuttelin koulupäivän läpi ja loppupäivä menikin kotona taas aivan koomassa torkkuessa.

Onneksi syöpäkontrolli sentään sujui hyvin, sillä saralla kaikki siis kunnossa. Jos ei mitään yllättävää tule, niin seuraavan kerran vuoden päästä ja nyt luovutaan magneetista. Mammografia ja ultra riittää nyt minullekin. Syöpälääkärin vastaanottoa en tällä kertaa ehtinyt hermoilla ollenkaan. Edellinen päivä meni nimittäin tyttären Tampereen muutossa. Ei sielläkään kaikki mennyt ihan putkeen. Tuli todistettua, että Ikeakin voi olla vaarallinen paikka. Tytär iski ukkovarpaansa pyöröovien lattiaritilään sillä seurauksella, että varpaan pää silpoutui aika mukavasti ja verta tuli ihan reilusti. Ja tämä tapahtui sen ainoan kerran, kun olen liikkeellä ilman edes nenäliinapakettia. Onneksi löytyi henkilökunnalta ensiapupakkaus ja saatiin varvas paikattua ja Ikean kierros tietenkin tehtyä! :) Toivottavasti tyttären opiskelu-ura fysioterapeutiksi Tampereella alkaa huomenna vähän paremmin!

Matkakuumetta ja migreeniä

Loma on edennyt jo puoleen väliin. Nyt siis voi alkaa jo surkutella, että kohta se loppuu. Olen kevään ja kesän aikana päässyt reissaamaan mukavasti. Lontoo, Madrid ja Riika on käyty. Minun kohdallani mikään ei ole tarpeeksi, vaan aina kun yksi reissu on tehty, alkaa matkakuume nousta ja pitää miettiä, mihin sitä sitten lähtisi. Nyt aivan ahdistaa, kun ei ole mitään lentoja varattuna. Josko kuitenkin viimeistään syyslomalla pääsisin taas jonnekin.

Niin ihanaa, kun täällä mökillä onkin olla, niin pakko myöntää, että välillä täällä kaatuu seinät päälle ja on pakko päästä kaupunkiin. Johtunee osittain siitä, että kerta kaikkiaan rakastan meidän kaupunkiasuntoa niin kovin. Nyt olen ollut jo yli viikon yhteen menoon mökillä ja se on niin pitkä aika, että kaupungissa pitäisi päästä pyörähtämään lähipäivinä.

Kaikenlaisten muiden terveyshuolien lisäksi vanha ystäväni migreeni on taas nostanut päätään. Mikä lie syynä, mutta ikäviä aurallisia ja aurattomia kohtauksia on nyt lomalla ollut useampia. Yksi ihan pelottavakin, joka vei puhekyvyn. Outo tunne, kun yrittää puhua, niin oikeat sanat ei vaan tule ulos suusta. Meinasi iskeä jo ihan paniikkikohtausta päälle, mutta onneksi mies oli vieressä ja rauhoitteli, että kyseessä on VAIN migreenikohtaus. Perusjärkevään tapaansa komensi minut olemaan hiljaa. Jos ei kerran pysty puhua, parempi kuin ei edes yritä. Niinpä niin, tosi yksinkertaista! Kohtaus meni ohi lääkkeillä, mutta parin päivän väsymys siitä aina seuraa. En edelleenkään tiedä, onko parempi lääkitä migreeniä Buranalla ja Panadolilla vai migreenin täsmälääkkeellä. Buranan vaikutusta saa odotella pidempään eikä se vie särkyä kokonaan pois, mutta ei myöskään aiheuta epämääräisiä oireita. Täsmälääkkeellä aurat ja säryt häipyy suht nopeasti, mutta tilalle tulee epämääräinen kooma.Täytyy jatkaa testailua, tai oikeastaan toivoa, ettei kohtauksia enää tule.

Nyt pienet puunhalkomistalkoot ja sitten onkin suuntana kaupunkikoti!

Lääkekokeilua

Ajattelin perjantaina, että tästä tulisi tuiki tavallinen ja kiva viikonloppu. Mökkihommia miehen kanssa ja vähän sukulaisten kanssa tarinointia. Ei sen kummempaa. Perjantaina olin täysin kunnossa, mutta sitten tuli lauantai....

Työterveyslääkäri on jo pitkän aikaa patistanut minua kokeilemaan toista hermosärkylääkettä. Käytössä on syksystä asti ollut Gabrion, joka vie särmän kivuilta, mutta ei poista kokonaan. Väsymystä lukuunottamatta se on sopinut minulle oikein hyvin. Se tuli testattua jo viimeisten sytojen aikana, kun yksi vähän tykimpi syto poltti suonen kädestäni aiheuttaen jäätävät hermosäryt. Gabrion oli silloinkin tosi hyvä lääke minulle. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että voisi kokeilla toistakin lääkettä, joka veisi kivut paremmin, eikä väsytä niin paljoa. En oikein innoissani ollut kokeiluajatuksesta. Minä kun tahdon reagoida lääkkeisiin, pieniinkiin määriin suht rajusti ja välillä vähän oudostikin.

Lauantaiaamuna sitten kuitenkin aloitin kokeilun ja nappasin yhden pillerin Duloxetinia. Alkuun ei tuntunut mitään ja ajattelin, että tämähän sujuu hyvin. Leikkasin mökillä nurmikon ja tein vähän puuhommia. Mutta sitten alkoi tuskat. En vaan enää pystynyt virtsaamaan ollenkaan. Siis en yhtään ja tuska vaan yltyi. Lisäksi ilmestyi toiseen käsivarteen nyrkinkokoinen kipeä mustelma ihan omia aikojaan. Jos ei oltaisi oltu mökillä, olisin lähtenyt päivystykseen jo silloin. Yö meni kippuroidessa ja eihän siinä auttanut kuin tulla aamulla kotiin ja päivystykseen, josko täällä viisaammat keksisivät, miten tämä vaiva saadaan hoidettua. Sitä odotellessa... onneksi on vesipullo ja karjalanpiirakat eväänä 😊

Ps. Kolmen tunnin odotuksen jälkeen pääsin lääkärin puheille. Diagnoosi oli lääkkeen aiheuttama virtsaumpi, menee ohi, kun lääke häviää elimistöstä. Lääkkeeksi paljon vettä ja ehdoton kielto jättää loput Duloxetiinit syömättä. Että näin, yhden onnettoman pillerin takia! Toivotaan, että ensi yö on parempi, eikä tarvitse palata sairaalaan.