Töitä, töitä, töitä

Elämä on taas asettunut normaaleille urille. Päivät kuluvat töiden merkeissä ja illat toipuessa. Niin, edelleenkään en ihan jaksa mitä vaan. Pakko löytää jokaisesta päivästä se hetki, jolloin henkäisen ja huokaisen ja kerään voimia. Kaikkein paras olisi, jos ehtisi ottaa pienet päiväunet iltapäivällä. Valitettavasti se ei kovinkaan usein onnistu ja nukkuminen illalla kuuden jälkeen ei ole hyvä idea, vaan sotkee yöunet täysin. Mutta en valita, en sitten yhtään, vaan nautin täysillä töistä ja ihanista oppilaistani!! Toki silmissä jo siintelee syysloma ja Mallorcan matka. Sinne asti jaksan kyllä!

Nyt on taas viikonloppu edessä, perhe-sellainen, ihanaa sekin! Sain vanhemman tyttären Turusta kotiin toipumaan viime viikon tutor-rasituksista. Näyttää olevan tosi rankkaa hommaa perehdyttää uusia opiskelijoita yliopiston tavoille :) Tänään lähdemme sitten koko porukka mökille. Tarkoitus olisi juhlia kummien ja isovanhempien  kanssa nuoremman tyttären 18-vuotissynttäreitä, jotka on parin viikon päästä. Siitä alkaakin yksi uusi vaihe hänen elämässään, täysi-ikäisyys. Isoin juttu on tietysti, että pääsee vihdoin ja viimein baariin, mutta tärkeältä tuntuu myös ajokortin saaminen. Teoriakoe on jo läpäisty ja nyt olisi inssi edessä ja se jos mikä onkin hermoja stressaava paikka.Toivotaan, että menee kerralla läpi!

Töistä vielä sen verran, että meillä oli koululla viime viikolla ranskalaisia vieraita. Oikein mukavia alakoulun opettajia, jotka halusivat viettää viimeisen kesälomaviikonsa Suomessa ja tutustua meidän kouluun. Vaikka me suomalaiset opettajat valitetaan milloin mistäkin, suurista luokista, vähäisistä ryhmä- ja erityisopetustunneista ym. meillä on kuitenkin asiat loppujen lopuksi hyvin. Ranskalaiskollegat opettavat 28 oppilaan luokkiansa ilman jakotunteja, ilman erityisopetusta ja heiltä odotetaan osaamista kaikkiin oppiaineisiin. Surullista on erityisesti se, että samaiset luokanopettajat joutuvat opettamaan myös englantia luokalleen, vaikka omaakaan osaamista ei juuri ole. Nyt ymmärrän, miksi ranskalaiset eivät mielellään puhu englantia. He eivät yksinkertaisesti osaa. Sain omalle luokalleni kirjekaveriluokan Ranskasta, saapi nähdä, miten heiltä onnistuu englanniksi kirjoittaminen. Ja jos ei onnistu, lähetellään vaikka valokuvia! Joka tapauksessa kiva tutustuttaa oppilaat vieraaseen kulttuuriin.

Mutta ei sen enempää työjuttuja, nythän on viikonloppu! Parasta lähteä mansikkakakun tekoon!

Ja tällainen siitä tuli, hyvin kelpasi vieraille! 

Eikä ollut minttu-cupcaket myöskään hassumpia!

Ilon kyyneleitä!!!

Piti sitten tämäkin hetki kokea. En ole ikinä ennen kunnolla itkenyt ilosta, ehkä vähän kyynelehtinyt tyttärien juhlissa, mutta en varsinaisesti itkenyt. Surusta kyllä sitäkin useammin ja enemmän. Tänään kuitenkin itkin ilosta, eikä siitä itkusta meinannut tulla loppua, ei sitten millään. Nyt varmaan jo arvaattekin, mistä on kysymys. Kyllä vaan, lääkäri soitti tänään ja uutiset olivat niitä kaikkein parhaita. Niitä, mitä kädet ristissä olen koko kesän toivonut ja samalla pelännyt pahinta. CT-kuvaukseni oli puhdas!! Mitään merkkiä syövästä tai sen levinneisyydestä ei kuvissani ollut!! Ja tämä tunne, mikä nyt on pinnalla on niin sanoin kuvaamattoman onnellinen, etten osaa sitä edes selittää.

Lääkäri puhelimen toisessa päässä meni ihan hämilleen, kun uutiset kuultuani sopersin vain, että nyt jos seisoisit tässä, niin hyppäisin kyllä kaulaasi. Ja ihan oikeasti niin olisin varmaan tehnytkin, en epäile yhtään. Soittaja oli se minun kaikkein paras ja läheisin lääkärini syöpäsairaalalta. Hän on mukanani kulkenut koko tämän kolme vuotta. Välillä uutiset ovat olleet huonompia, välillä vähän parempia, mutta tämänpäiväiset uutiset olivat ne ihan kaikkein parhaat ikinä!! No, ehkä hänelle oli helpompaa, että oli vain siellä puhelimen päässä eikä vieressäni...

Välitön reaktio ihanille uutisille puhelun jälkeen oli hervoton itkukohtaus, joka vaan jatkui ja jatkui. Siinä samalla naputtelin viestiä läheisille, jotka varmaan jännittivät kanssani melkein yhtä paljon ja itkin ja itkin. Yritin miettiä, että mitä ihmettä minä oikein itken, kun nyt asiat ovat hyvin. Ei mitään syytä itkeä. Mutta tulipahan todistettu, että ilostakin voi itkeä ihan yhtä paljon kuin surustakin. Tunnemyllerrystä tämäkin yhtä lailla.

Seuraava kontrollikäynti sairaalalla on vasta puolen vuoden päästä ja siihen asti aion olla täysin terve. Elää terveen ihmisen tervettä elämää. Käydä töissä, mikä ihana ajatus! Voisinkohan olla tämän koko lukuvuoden töissä ilman sairauslomia? Edellisestä täydestä vuodesta onkin aikaa. Käyn salilla ja hoidan fyysisen kuntoni ennalleen ja tiputan muutamat ylimääräiset kilot. Matkustelen ja nautin elämästä täysillä! Elämä on ihanaa!!

Juhlan kunniaksi Cavaa ja Tapaksia Harmoonissa!

Viimeisiä viedään

Pitkäkin loma loppuu aikanaan. Ei siinä mikään auta! Enää viikko jäljellä ja sitten on taas paluu koulumaailmaan. Moni on kysynyt, että miltä nyt tuntuu, harmittaako palata töihin jaksanko varmasti. Sitä olen yrittänyt tässä miettiä ja pakko sanoa, että ei harmita ja kyllä luulisin jaksavani. Olen ihan valmis aloittamaan uuden lukuvuoden ja toivon mukaan pitkästä aikaa ihan kokonaisen lukuvuoden ilman sairauslomia.

Ensi perjantaina on ct-kuvaus ja nyt vaan kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että kuvat on puhtaat!!! Sitä ennen pyörähdän jo sairaalalla kirurgin puheilla. Haluaa tarkistaa vielä keväisen leikkaustuloksen, mikä minusta on ihan hyvä. No joo, on se leikattu rinta vähän pienempi kuin oikea, mutta liivien kanssa ei sitä kukaan huomaa. Kelpaa ainakin minulle oikein hyvin, jos vaan lääkärille käy. En kyllä välittäisi tehdä sille enää yhtään mitään!

Viimeiset lomaviikot ovat kuluneet vauhdilla. Kotona on remontti valmis ja olemme taas koko iloinen perhe saman katon alla, ainakin periaatteessa. Siis nyt olemme kyllä tyttöjen kanssa täällä mökillä ja mies seuraamassa ralleja kaupungissa. No huomisesta alkaen sitten ainakin pari päivää koko perheellä, ennen kuin vanhempi tytär lähtee taas Turkuun omiin opiskelijajuttuhinsa...

Minulla oli viime viikolla tämän kesän viimeinen reissu, Nizzaan, ihan vaan kahdestaan hyvän ystävän kanssa. Ja olipa taas ihana olla Ranskassa! Tämä oli jo kolmas kerta Nizzassa, mutta en kyllästy siihen näköjään ollenkaan! Voin käveleskellä rantabulevardilla aivan loputtomasti, kierrellä vanhassa kaupungissa, etsiä uusia kivoja ruokapaikkoja ja kahviloita tai ihan vaan seurailla ihmisiä ja kuunnella kaunista ranskan kieltä. Ei tarvitse sen kummempaa! Ei tarvitse miettiä hetkeäkään, palaanko vielä takaisin, aivan varmasti palaan ja toivon mukaan sitten taas osaan jo itsekin puhua vähän parempaa ranskaa. Nytkin yritys oli kyllä kova, mutta aika hutera on oma kielitaito vielä. Onneksi englannilla voi paikata ranskan puutteet! Seuraava Ranskan reissu taitaa suuntautua Lyoniin, mihin tytär on lähdössä vaihtoon ensi kevääksi. Aivan varmasti kiva kohde sekin!

Nyt täytyy nauttia vielä viimeisistä lomapäivistä täällä mökillä. Ensi viikolla matka suuntautuu kyllä jo koululle ja laittelemaan luokkaa kuntoon oppilaita varten. Ihan mielellään aloitan hommat taas.

Vielä kuvamuistoja Ranskasta....

Suklaamousse suklaakupissa (syötävä!!)

Vuohenjuusto bagel

Croque Madam

Ja rannalta jännä ilmiö, kaksivärinen meri...

Espanjan tuliaisia

Ihana viikko Espanjassa on takana ja nyt taas muutama päivä mökkielämää. Lähdin reissuun jo valmiiksi flunssaisena, mikä oli vähän huono juttu. Poskiontelot kipuili jo menomatkalla melkoisesti. Ihmeesti vaan lämpö ja kosteus teki tehtävänsä ja olo helpottui perillä tosi nopeasti, onneksi. Pari päivää meni Barcelonaa ihmetellessä. Gaudin rakennuksia ihasteltiin, Ramblalla tallusteltiin ja vietettiinpä isännän iloksi vielä yksi kolmetuntinen Camp Noulla, jalkapallostadionilla. Olisi kuulemma kulunut siellä koko päiväkin. Minulla meinasi vaan tulla vähän aika pitkäksi, kun en mikään jalkapalloihminen ole ollenkaan.

Barcelonasta matkasimme junalla rannikkoa ylöspäin pieneen Pineda de Marin rantakaupunkiin ja siellä vietettiin loppuviikko auringosta ja rantaelämästä nauttien. Yksi tärkeä juttu matkoilla auringon lisäksi on minulle aina hyvin syöminen ja niin oli nytkin. Espanjalainen ruoka ei pettänyt vaan tapakset maistuivat, samoin paella ja churrot. Cavaa juotiin monta lasillista, samoin sangriaa. Uusi kiva kesäjuoma oli clara eli limpparin ja oluen sekoitus. Toimi hellepäivien juomana tosi hyvin samoin kuin Frappe-kahvi.

Viikko hurahti vauhdilla ja kotimatkalle lähdettiin vähän haikeina. Ehkä vielä joku päivä palaamme! Lentomatka olikin sitten taas oma juttunsa. Luulin, että flunssa oli jo ohi, kun olo tuntui ihan terveeltä, mutta ei kai sitten ollutkaan. Laskeutumisessa iski aivan älytön korvasärky, minkä seurauksena en ole kuullut vasemmalla korvalla kunnolla lennon jälkeen. Eilen kipitin sitten lääkäriin näyttämään korvaa. Diagnoosi oli vähän masentava. Vasemmassa korvassa repeämä tärykalvossa ja oikeassa korvassa korvatulehdus. Nyt on päällä antibioottikuuri, kortisoninenäsuihkeet ja maitohappobakteerit vatsan suojaksi, toivottavasti dropit tehoaa!! Että sellaiset tuliaiset Espanjasta! . Ei vaan, kyllä reissu oli sen arvoinen, että ei pienet korvavaivat haittaa.

Tässä vielä ruokafiilistelyä muutaman kuvan avulla.

Kesäflunssan kourissa

Niinhän siinä kävi, että kun aloin olla hengenahdistuksen ja migreenien jäljiltä suht kunnossa, niin kesäflunssa iski päälle. Toki en ole suinkaan ainoa, joka tätä tautia sairastaa. Myös sisko sekä vanhemmat, joita en ole pariin viikkoon nähnyt edes, ovat saman taudin kourissa. Täällä mökillä köhimme tyttären kanssa vuorotellen, mies ainakin toistaiseksi näyttää selviävän pikkuyskällä. Minun tautini alkoi kurkkukivulla ja sitten alkoi nuha ja kuvittelin jo, että nyt se tauti helpottaa, mutta vielä mitä. Tällä hetkellä yskä vaan yltyy ja nukkuminen on yskimisen kanssa yhtä tuskaa. Päälle vielä silmät oireilee ja poskiontelot kipuilee. Mietin tässä, että mitähän oiretta sitä oikein hoitaisi ja miten? Siispä lääkearsenaali olisi: Buranaa kurkkukipuun, yskänlääkettä yskään, silmätippoja silmiin, Otrivinin nenäsuihketta nenään, Bafucinia nielun desinfiointiin ja tietysti PALJON lämmintä hunajateetä kaikkiin vaivoihin. Eikö näillä nyt yksi typerä flunssa taltu!!! Poskionteloihin auttaisi parhaiten Duact, mutta sitä ei täältä mökiltä löydy. Täytyy käydä ryöstöretkellä siskon luona, jos oireet niiltä osin pahenee.

Miksi sitten hermoilen yhtä onnetonta  kesäflunssaa näin kovin? Syy siihen on ihan selvä. Meidän pitäisi miehen kanssa lentää Barcelonaan perjantaina ja tässä kunnossa siitä tulee erittäin epämiellyttävä lento. Minulla ei ole kuumetta eli matkaan lähtö ei ole mikään ongelma, mutta se lento! Olen joskus lentänyt ihan vähän nuhaisena ja laskeutuminen oli silloinkin yhtä tuskaa. Tuntui, että joku repii puukolla poskionteloita ja vedet valui silmistä. Ei kivaa, ei sitten ollenkaan, ei todellakaan houkuttele!  Siispä jatkan itsehoitoa tiukasti ja täsmällisesti tavoitteena suht terve perjantaiaamu. Pannullinen teetä juotu, tipat silmissä, olisikohan nyt nenäsuihkeen vuoro?

Kerrankin en yhtään valita Suomen kesästä. Tällainen sadepäivä on ihan omiaan sairastamiseen. Voin hyvällä omatunnolla katsella telkkaria vaikka koko päivän! Nyt vaan peukut pystyyn, että lääkkeet hoitaa hommansa ja perjantain lento ja viikon loma Barcelonassa sujuu ongelmitta!

Ja elämä jatkuu

Kuluneet pari viikkoa ovat olleet taas terveysrintamalla sarjassamme ei niin kivat. Viime viikolla kipuilin tykytysten ja hengenahdistusten kanssa ja juoksin tutkimuksissa sairaalassa. Mitään sen kummempaa ei onneksi löytynyt. Tämä viikko taas alkoi jo sunnuntai-iltana aivan hervottoman migreenin voimin. Oikein kunnon migreenistä sahalaitoineen onkin tosi pitkä aika, siksi vähän ihan säikähdinkin, kun sahalaidat ilmestyi näkökenttään ja ei onnistunut lukeminen sen paremmin kuin telkkarin katselukaan. No hetken päästä jysähti sitten hervoton toispuoleinen päänsärky ja öklötys ja oli selvää, että ystäväni migreeni oli tullut pitkästä aikaa kylään. Sama toistui vielä maanantaina ja keskiviikkona ja olo oli sen mukainen eli jyrän alle jäänyt. Miksi juuri nyt, who knows, mutta toivottavasti vierailut eivät toistu ihan lähiaikoina!

Nyt juuri tällä hetkellä olo on suht normaali ja toivottavasti sellaisena pysyy!  Vietän iltaa meidän väliaikaisessa kaupunkiasunnossa. Nuorin tytär on Espanjassa ystävänsä luona, mies lähti 50-v.juhliin. Toinen tytär tekee lähtöä omien ystäviensä luo ja minä jään tänne yksin. Ei vaan, viini on jo jäähtymässä ja kertakäyttöiset viinilasit valmiina ja minullekin tulee ystävä kylään! Siispä unohdan taas kaikki kolotukset ja vietän kivan illan aivan muiden kuin sairausasioiden parissa!

Summa summarum

Nyt on pakko istua alas ja myöntää se, mikä on ihan itsestään selvää, kun sitä ajattelee järkevästi. En ole missään tapauksessa vielä terve. En jaksa tehdä arkisia asioita, kuten terveet ihmiset tekevät, en jaksa ottaa vastuuta läheisistäni, kuten terveet ihmiset tekevät, en jaksa olla se hyvä äiti, vaimo, tytär, sisko ja ystävä, joka haluaisin olla. En vaan jaksa ja se minun on nyt uskottava ja sen mukaan elettävä, että en ole vielä kunnossa. Olen toipilas, jonka voimat menevät tällä hetkellä toipumiseen sekä fyysisistä että psyykkisistä rasituksista. Enkä voi tätä oloani muuttaa yhtään, vaikka kuinka haluaisin. En voi toipua yhtään nopeammin, vaikka kuinka haluaisin.

Alkuviikon sairaalareissusta oli se hyöty, että nyt minun on pakko uskoa, että kun reiluun vuoteen ahdetaan neljä leikkausta, sytostaatit, vuoden kestänyt Herceptin-hoito ja valtava määrä kaikenlaisia tutkimuksia ja lääkärissä käyntejä, niin se syö naista. Siitä ei voi vaan jatkaa matkaa eteenpäin ilman seuraamuksia. Ja sitä nämä minun oireeni nyt sitten ilmeisesti ovat, hoitoväsymystä. Kehoni huutaa ja karjuu lepoa kaikesta ja ehkä nyt on sitten korkea aika kuunnella sitä. Siispä, että voisin taas olla kaikkea sitä, mitä haluaisin muille, minun täytyy ensin vaikka sitten itsekkäästikin, hoitaa itseni kuntoon. Vasta sitten minusta voi ihan oikeasti olla jotain iloa ja hyötyä muille. Toivottavasti myös lähipiiri ymmärtää tämän ja sen tosiasian, ettei nyt ole enää vaihtoehtoja. Enää en voi esittää reipasta, nyt olen vaan se, mikä oikeasti olen eli tosi väsynyt syöpäpotilas.

Täällä mökillä tämä itsestä huolehtiminen on hyvä aloittaa, kun ollaan täällä ihan vaan kahdestaan miehen kanssa. Juhannusta lähdetään viettämään siskon mökille ja siellä siskon hyvässä hoidossa voin olla juuri niin väsynyt ja toipilas kuin mitä oikeasti olen! Anteeksi ja kiitos jo etukäteen! <3