Lupauduin puhumaan Rintasyöpäyhdistyksen ja Pfizerin järjestämään tilaisuuteen Hämeenlinnaan ja siihen liittyen jouduin palaamaan muistoissani rintasyöpätaipaleeni alkuvaiheisiin ja itse asiassa koko 5 vuotta kestäneeseen matkaan. Olipa samalla kertaa aivan kamalaa ja toisaalta taas voimaannuttavaa. Nyt kun luin omia blogikirjoituksiani en voi kuin ihmetellä, että miten minä tästä kaikesta oikein olen selvinnyt? Mistä se voima oikein loppujen lopuksi on löytynyt nousta aina sieltä pohjalta ylös ja elämään?
Jos olisin viisi vuotta sitten tiennyt, mitä kaikkea syöpätaipaleeni pitää sisällään, mitä kaikkea minun pitää jaksaa, olisin varmaan luovuttanut jo alkumetreillä. Oli armeliasta saada näitä huonoja uutisia yksi kerrallaan. Toipua edes vähän edellisestä iskusta, ennen kuin seuraava syöpädiagnoosi tuli. Siitä huolimatta, on tämä ollut aivan järkyttävän kamalaa, nyt sen vasta oikein kunnolla tajusin.
Ehkä nyt voisin jo pikkuhiljaa olla edes vähän ylpeä itsestäni, olen minä vaan aikamoisen matkan tehnyt. Aivan yksin en olisi toki mitenkään tähän pystynyt ja onneksi ei ole tarvinnutkaan! Kiitos vielä kerran teille kaikille, jotka olette olleet tukipilareitani syöpätaipaleellani!
Kukaan ei voi tietää, miten tämä matka minun kohdallani jatkuu, mutta kuten Mauno Koivisto on viisaasti sanonut "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti