sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Jännitystä matkassa - taas

Huomenna on sarjassamme erityisen tärkeä ja samalla jännittävä päivä. Toivottavasti yksi ikävä terveysasia saadaan vihdoin ja viimein pakettiin, siis toivottavasti! Tässä blogissa olen keskittynyt niin täysin rintasyöpäjuttuihin, jotka ovat olleet minulle niin musertavia, että muut terveysmurheet ovat jääneet taka-alalle. Ei ole täällä tullut siis kerrottua, että minulta on viisi vuotta sitten leikattu aivokasvain, hyvänlaatuinen meningeooma eli tarkemmin aivokalvokasvain.  Siihen liittyen minulla on ollut viiden vuoden seuranta, joka on tehty magneetilla. Ja huomenna olisi sitten edessä se vihon viimeinen kuvaus.

Ihan sama tilanne on taas kuin rintasyöpäkontrolleissakin. Kuuntelen itseäni ihan ylitarkasti. Mietin pienimpiäkin oireita, väsymystä, huimausta, päänsärkyjä. Voisivatko ne olla oireita uudesta aivokasvaimesta? Tuskin, mutta mietin silti. Ei sille vaan mitään voi.

En tämän rintasyöpätaipaleen aikana ole pelännyt yhtään leikkausta, sytostaatteja enemmänkin. Syy siihen on nimenomaan tuossa aivoleikkauksessa. Rintaleikkaukset ovat olleet niin pientä siihen verrattuna. Silloin pelkäsin niin paljon, että pää meinasi seota aivan tyystin. Se tunne ennen nukutusta, kun mietit, että heräätkö enää ollenkaan vai heräätkö mahdollisesti vihanneksena, se on on jotain niin pelottavaa, että vastaavaa en ole kokenut. Tai no, korkeintaan tyttären sydänleikkausten yhteydessä, mutta siitä onkin jo aikaa vähän enemmän.

Siispä nyt taas peukut ja varpaat pystyyn, että kuvat on puhtaat, eikä aivoista löydy mitään sinne kuulumatonta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti