tiistai 11. lokakuuta 2016

Ei leikkauksia

Eilen tein pikakäynnin taas sairaalalle. Aiheena oli mahdollinen tuleva leikkaus. Kesällä, kun sain tulokset rasvapahkuroistani, nuori lääkäri vähän mietti, että pitäisikö ne poistaa ja laittoi lähetteen kirurgille. Olin itse jo valmiiksi miettinyt, että jos leikataan, niin leikataan sitten kaikki vaivat kerralla, ettei enää tarvitsisi nukuttaa. Se kun ei sovi sitten yhtään minulle. Nukkuminen kyllä, mutta herääminen siitä nukutuksesta on aina yhtä kamalaa. Suuta kuivaa ja oksettaa, näen painajaisunia ja olen kaikin puolin ihan zombi. Mutta siis kerran vielä, ajattelin...

Kirurgilla olikin sitten asioihin ihan erilainen käsitys kuin nuorella syöpälääkärillä. Ensinnäkin rasvapahkuroita ei koskaan leikata, jos ne eivät ole tuskaisen kipeitä. Toinen leikkausta mahdollisesti vaativa juttu oli silikonin vaihtaminen. Se kun silloin edellisessä leikkauksessa jäi vähän pieneksi, tilausvirheiden vuoksi. Sekin tuli tyrmättyä kirurgin toimesta. Hänen mielestä leikattu rinta on päin vastoin oikein hyvä, ei kannata pilata hyvää leikkaustulosta. Ainoa, mitä voisi tehdä, olisi terveen rinnan pienentäminen ja sitä en edes harkitse. Vielä kolmas neuvoteltava asia oli kirurgin kanssa, nimittäin tämä laskimoportti. Se vähän kinnaa ja kipuilee välillä. Haluaisin sen pois, jos vain mahdollista. Mutta ei tullut siitäkään leikkauspäätöstä, sen tekee syöpälääkäri, jolle sain soittoajan ensi viikolle. Kysehän on siitä, että ajattelevatko, että syöpäilkimys iskisi minuun vielä ja joutuisin taas sytostaatteja ottamaan. Sitä vartenhan se silloin pari vuotta sitten laitettiin. Minun oikean käden suonet kun on ihan sököt, ei niihin voi enää mitään myrkkyjä laittaa ja leikattu käsi on pois pelistä. Siispä odotellaan ensi viikkoon ja katsotaan, miten käy.

Niin, olenko nyt iloinen vai pettynyt? Ehdottomasti iloinen! En todellakaan valita, vaikka toinen rinta on pienempi tai että siinä on muutama rasvapatti. Ei todellakaan haittaa! Olen ihan hyvä näin, ainakin omasta mielestäni. Eli näillä mennään! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti