Vaikka paljon olen vaivojani täällä blogissa valitellut, on yksi sairaus, mikä on jäänyt käsittelemättä. Syynä on ihan vain se, että se on lääkityksellä ollut niin hyvällä mallilla, etten sitä juurikaan edes ajattele. Kyse on kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Sairastuin siihen 11 vuotta sitten ja yli vuoden Thyroxin-kokeilujen/säätämisten ja lukuisien sairaslomien ja päivystyksessä juoksemisten jälkeen sain avun vaivaani yhden mitättömän pillerin avulla. Minulle ei siis sovi Thyroxin, vaan lääkkeenäni on nyt 10 vuotta ollut eläinperäinen Thyroid. Se on sopinut minulle ihan valtavan hyvin ja voi jopa sanoa, että se on antanut minulle elämisen arvoisen elämän, jota minulla ei Thyroxinin kanssa ollut.
Thyroidin syömisessä on kuitenkin muutama mutka vuosittain edessä. Se on nimittäin erityiskorvattava lääke eli joudun joka ikinen vuosi hakemaan siihen uuden erityisluvan ja reseptin. Tähän asti se ei ole tuottanut mitään ongelmia, olen saanut sen ihan vaan puhelinsoitolla terveyskeskukseen. Eipä vaan onnistunutkaan tänä vuonna niin helposti. Oma lääkäri oli vuoden aikana vaihtunut ja uusi ilmoitti tylysti, että hän ei tunne koko lääkettä, eikä missään tapauksessa määrää sellaista lääkettä, joka ei ole hänelle tuttu. Ei auttanut, vaikka melkein itkua jo väänsin ja yritin perustella, että en voi elää ilman tuota lääkettä ja pyysin häntä vielä kerran katsomaan epikriisejäni 10 vuoden takaa. Tuomio oli tyly, lääkettä ei kirjoiteta, vaan hän hoitaa minua jatkossa Thyroxinilla, joka sopii kaikille. Oli kuin olisin kuuroille korville puhunut. Aikani aneltuani hän lupasi kuitenkin konsultoida keskussairaalaa asiasta ja informoida minua vielä myöhemmin, mitä sieltä ollaan asiasta mieltä. Niinpä jäin paniikissa odottelemaan, mitä keskussairaalan endokrinologi aiheeseen sanoo.
Paniikissa olin sen vuoksi, että käyttämäni lääke ei tosiaankaan ole yleisesti käytetty ja valitettavasti sitä on myös väärin käytetty. Siksi niitä lääkäreitä, jotka sitä määräävät, seurataan erityisen tarkasti, että käytölle on varmasti perusteet. En voinut olla ollenkaan varma, mihin koulukuntaan keskussairaalaan endokrinologi kuuluu. Niinpä kauhuissani plarasin jo valmiiksi nettiä, mistä muusta maasta lääkettä voisi ostaa. Olin jo melkein valmis vaikka muuttamaan Saksaan, jos ei muu auta. Tai no ainakin matkustamaan sinne lääkkeen perässä.
Onneksi tällekin tarinalle tuli onnellinen loppu. Torstaina soi puhelin ja lääkäri soitti. Totesi vain hyvin yksioikoisesti, että keskussairaalasta oli sanottu, että totta kai jatketaan tällä lääkkeellä, kun se on jo näin pitkään toimivaksi todettu. Resepti ja erityislupahakemus oli kirjoitettu, sain sen heti perjantaina. Että sellainen tapaus! Että kehtasivatkin vanhaa ihmistä näin säikytellä! Toisaalta nyt on tosi hyvä fiilis, lääke on ihan keskussairaalassa asti minulle hyväksi todettu eli näitä taisteluja ei varmastikaan tarvitse jatkossa käydä. Ihanaa!!!
Ihan pikkujuttu on se, että lääke on tosi kallis. 100 tabletin purkki maksaa tänä vuonna 130€, kun Thyroxinia saa saman verran muutamalla eurolla. En valita, kunhan vaan saan lääkettä, terveydelle ei voi katsoa hintaa. Siispä possua vaan poskeen ja menoksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti