Millaista sitten on viisikymppisen naisen elämä verrattuna kolmekymppiseen? Koen kyllä olevani PALJON viisaampi ja kokeneempi, elämää nähnyt, voisi sanoa. Kolmekymppisenä olin pienen, vakavasti sairaan lapsen äiti ja huoli lapsesta ajoi kaiken ohi. Aikaa itselle ei juurikaan jäänyt. En muista juurikaan ajatelleeni, mitä muuta edes olisin halunnut elämältä. Perheen perustaminen ja perheestä huolehtiminen oli silloin se kaiken a ja o. Nyt mietin tekemisiäni todella paljon itsekkäämmin. Mietin ihan oikeasti, mitä minä haluan, mistä minulle tulee hyvä mieli ja ennen kaikkea, mitä jaksan. Toki perhe kulkee mukanani aina ja kaikkialla ja heidänkin hyvinvointinsa on minulle tärkeää, mutta yhtä lailla olen oppinut huolehtimaan myös itsestäni.
Kolmekymppisenä minulla ei käynyt mielessäkään, että voisin itse sairastua vakavasti. En tiedä, miten olisin selvinnyt, jos tämä syöpärumba olisikin ajoittunut siihen. Onneksi niin ei käynyt!
En ajatellut viisikymppisiä enää juhlistaa sen ihmeemmin. Yhdet juhlat on jo juhlittu, kun pidimme miehen kanssa yhteiset satavuotisjuhlat syksyllä. Ensi viikonloppuna keitän kahvit mökillä ihan vaan lähipiirille, mutta se on sitten siinä, muita juhlia ei tule. Tai no, ihan pikkuisen juhlistamme pyöreitä vuosiani vielä rakkaan ystävän kanssa syyslomalla. Lennot Mallorcalle on jo varattu!
Mutta nyt paluu arkeen ja mars labraan! Huomenna ehkä on viimeinen Herceptin, saapi nähdä miten käy. Että sellainen synttäripäivä!
 |
| Ihanan orkideakimpun sain mieheltä aamulla! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti