Viikonloppu sujui toipuessa ja toipuminen jatkuu edelleenkin. Jalat on ihan makaronia ja olo melkoisen heikko. En tiedä uskallanko jo sanoa ääneen, mutta nyt taisin kuitenkin selvitä mahan kanssa vähän helpommalla, toivottavasti ei pahene tästä. Jotain aina oppii matkan varrella omasta elimistöstään, jota sitten vähän pystyy hyödyntämään. Nyt vaan aloitetaan taas alusta, kun alkaa CEFit. Yhtään enempää tätä lajia en olisi kyllä huolinutkaan, kuten on tullut jo moneen kertaan todettua.
Heräsin viikonloppuna huomaamaan, että jouluhan on jo aivan lähellä. Kuukauden päästä itse asiassa jo ohi. Siispä astelimme eilen lelukauppaan ostamaan joululahjaa ihanalle 8kk kummipojalle. Eipä ole tullut lelukaupassa vierailtuakaan moneen vuoteen. Niin paljon kaikkea kivaa olisi löytynyt! Mukaan tarttui hyötylahja Taaperokärryt ja vähän muutakin mukavaa. Toivottavasti kelpaa herralle, meillä ainakin oli hauskaa ostoksilla! Lelujen seassa unohtui oma surkea olokin vallan mainiosti.
Tänä vuonna tuo joulun odotus jää minun kohdallani aivan toisarvoiseksi. En odota oikeastaan joulua, vaan odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, jolloin sytohoidot on ohi. Jos kaikki menee suunnitellusti, se olisi aika lailla kahden kuukauden päästä. Kaksi niin pitkää kuukautta joihin mahtuu varmasti ikäviäkin päiviä mukaan. Toivottavasti kuitenkin enemmän suht normaaleja. Aikaisemmin sitä on välillä harmitellut, kun aika kuluu niin nopeasti. Nyt toivoisin vain, että saisin aikakoneen, joka heittäisi minut vauhdilla kahden kuukauden päähän. Siinä olisi minulle joululahjaa ihan tarpeeksi. Se taitaa olla mahdoton toive, niinpä keräilen taas voimien rippeitä ja sinnittelen ihan itse päivästä toiseen. Huominen päivä on kuitenkin taas yksi päivä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti