maanantai 17. kesäkuuta 2019

Tervehdys Ranskasta!

Kaksi viikkoa on kulunut Ranskan lomastani ja vielä kaksi viikkoa jäljellä. Ensimmäiset pari päivää sujuivat pienen hämmennyksen vallassa. Mitä ihmettä olin mennyt tekemään? Kokonainen kuukausi vieraassa maassa enemmän tai vähemmän yksin. Ennen tätä reissua en ollut matkustanut Helsinkiä pidemmälle yksin, saati sitten lentänyt yksin. Aina on ollut joku ystävä tai perheenjäsen mukana. Mutta nyt, olen täällä ihan oman onneni nojassa.

Ranskan kotini on suomalaisen eläkeläispariskunnan talvikoti. He ovat nyt Suomessa ja asunto minun käytössäni. Sijainti on tosi kiva, Antibesin kaupungin ja Juan les Pinsin rantakohteen välimaastossa. Molempiin on kävelymatka. Nizza on tunnin bussimatkan päässä. Asunto on hauska, vähän boheemi perusranskalainen pienillä suomalaismausteilla höystetty viidennen kerroksen kaksio. Hissiä ei talossa ole, joten päivittäinen pakaratreeni tulee hoidettua rappuja ramppaamalla. :)



Ensimmäinen viikko meni ympäristöön tutustuessa ja rauhalliseen elämänrytmiin sopeutuessa. Hämmentävää, että aamulla herätessä ei olekaan mitään pakollisia kuvioita, saatoin mennä täysin fiilispohjalta. Aamupala, aamulenkki, lounas, loikoilua rannalla, lukemista, ranskan opiskelua ja ruokailua sopivassa suhteessa. Nopeasti sopeuduin tähän rentoon rytmiin. Erityisesti olen nauttinut kauppojen ja torin ihanista vihannestiskeistä. Nyt kun minulla on aikaa, olen kaikessa rauhassa laittanut myös ruokaa ja siirtynyt pikkuhiljaa kasvispainoitteiseen ruokaan. Kovasti olen nauttinut myös ihanista leipomoista. Aika monta versiota olen jo kokeillut suosikkileivonnaisestani tarte citron marengue. Kaikki yhtä herkullisia!



Viime viikko olikin sitten vähän poikkeava. Yksi syy viettää kuukausi Ranskassa oli oppia puhumaan ranskaa paremmin. Siksi ilmoittauduin täällä viikon kielikurssille. Kurssi oli ihan ok, varsinkin yksityistunnit open kanssa. Pakko oli vaan yrittää selvitä ranskalla, kun opettajat ei puhu englantia ollenkaan. Eniten toki kieltä olen oppinut ihan vaan asioimalla kaupoissa ja ravintoloissa. Lisäksi olen tehnyt omia iltaopiskeluja, kun minulla tätä aikaa nyt on.

Vajaan kahden viikon yksin olon jälkeen tuntui tosi kivalta, kun isäni ja veljeni tulivat viikonlopuksi tänne. Vierailimme Picasso-museossa, ajelimme vuoristossa ja kävimme Nizzassa. Miehet päättivät vierailunsa naisten jalkapallon mm-kisojen Ruotsi-Thaimaa-otteluun. Huomenna tuleekin sitten mieheni tänne reiluksi viikoksi ja ympäristöön tutustuminen jatkuu.

Summa summarum, hyvin olen pärjännyt ihan yksin, vaikka pakko tunnustaa, että kokonainen kuukausi täällä yksin olisi ollut minulle liian pitkä aika. Niin ihana kuin täällä onkin olla ja nauttia ihanasta Etelä-Ranskan säästä, nyt on ihan kiva nauttia näistä maisemista yhdessä mieheni kanssa.

A bientot!












perjantai 24. toukokuuta 2019

Mammografiaaaa....

Edellisestä mammografiasta on aikaa kuusi vuotta, koska viime aikoina kontrollit on tehty magneettikuvauksessa. Tämä taas johtuu siitä, että ensimmäinen uusiminen jäi mammografiassa ja ultrassa havaitsematta. Nyt kuitenkin jostain syystä lääkäri halusi, että käyn taas perussetin eli mammografian ja ultran ennen ensi tiistain lääkärissä käyntiä. Tuli hyvä muistutus taas, miten ärsyttävä tutkimus mammografia on, jos nyt ei magneettikaan pitkän kestonsa vuoksi ole ihan lasten leikkiä. Minä kun reagoin kipuun tällä hetkellä tosi herkästi, olin kyllä rinnan liiskauksen kanssa aika kovilla. Jos olisin kehdannut, niin olisin kyllä karjaissut. En sitten kehdannut. Hauska lääkäri kyllä sanoi, että on siellä joku muukin huutanut :)

Vähän taas piti jännittää, mutta onneksi lääkäri tosi nopsaan sanoi, että ei siellä mitään hälyyttävää ole. Tilanne pitäisi olla siis oikein hyvä. Yritän kovasti uskoa, että niin on. Pieni epäilys kyllä kalvaa, koska tosiaan aina ei ole voinut mammografiaan luottaa. No, tiistaina puhellaan vielä syöpälääkärin kanssa, eiköhän ne epäilykset viimeistään silloin hälvene.

Enää reilu viikko ja sitten on edessä ihana kuukausi Ranskassa. Odotan sitä niin paljon! Olin jo etukäteen miettinyt, mitä tekisin, jos s-ystävä olisikin taas ilmestynyt seuraani. Olin vakaasti päättänyt, että lähtisin joka tapauksessa ja hoidot saisi odottaa heinäkuulle. En kyllä tiedä, millainen lomafiilis olisi, jos tietäisi joutuvansa leikkauspöydälle reissun jälkeen. Iso osa reissusta siinä kyllä olisi pilalla. Onneksi niin ei käynyt!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Päivitystä

No jopas menikin pitkä pätkä, etten kirjoittanut tänne yhtään mitään! Mistähän se oikein johtuu, en oikein osaa sanoa. Tasaisin väliajoin elämässä ja terveys/sairaustilanteessa on tapahtunut jotain, mistä olen halunnut tänne kirjoittaa. Nyt on elämä ollut ilmeisesti niin tylsän tasaista, ettei ole juolahtanut mieleen blogin kirjoittaminen. Toinen syy on myös siinä, että olen ollut ajoittain taas toooooosi väsynyt ja illat on menneet ihan vaan makoillessa ja telkkaria katsellessa.

Nyt nämä terveysasiat on olleet taas enemmän mielessä, kun on ollut lääkärikontakteja useammallekin taholle. Pari viikkoa sitten olin työterveyslääkärillä juttelemassa ensi lukuvuoden tilanteesta. Jännitin kovasti lääkärin tapaamista, koska tuttu työterveyslääkäri oli vaihtanut työpaikkaa. Siispä perusmurehtijana ehdin miettiä kaikki kauhuskenaariot jo valmiiksi. Entäs jos lääkäri ei uskokaan vaivojani vaan epäilee minua huijariksi? Entäs jos joudun taas niihin kauheisiin tutkimiksiin neurolle? Entäs jos lääkäri muuten vaan on ihan kamala? Tosiaankin kannatti murehtia!! Vastassa oli ihan valtavan herttainen ja kokenut lääkäri, jonka suurin murhe oli, että joudun liikaa stressaamaan näistä vuotuisista työkuvioiden suunnitteluista. Laittoi siis Kevalle hakemuksen kahden vuoden määräaikaiselle osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeelle. Jos edellinenkin  työterveyslääkäri oli perusteellinen ja teki tosi hyvän b-lausunnon, niin tämä uusi pisti ehkä vielä paremmaksi. Hän kyllä oikein kaivamalla kaivoi minusta ulos esimerkkitilanteita jaksamisen haasteista. Mikä siinä onkin, että jotenkin häpeän niitä ihan suoraan sanoa. Aina on sellainen olo, että ei niitä kukaan usko, sen verran outoja ja epämääräisiä ovat minun oireilut. Mutta nyt olikin vastassa ihminen, joka sanoi, että tosi hyvin kuvattu, kun  kerroin, että välillä tuntuu, että joku kaivaa lusikan kärjellä sääriäni luun vierestä.... Tai oli sitä mieltä, että ei ole oikein, jos satunnaisten pitkien työpäivien jälkeen joudun makaamaan  eläkepäivän ja toipumaan työpäivästä. Eläkepäivä pitää kuulemma olla se päivä, jolloin voin ja jaksan tehdä jotain muuta kuin työtä. Siispä ensi lukuvuodelle taas osa-aikaeläke on haussa ja asiat siltä osin kunnossa ja vielä kun rehtorin puolestakin voin jatkaa näin, niin kaikki on hyvin.

Toinen lääkärikontakti oli perjantainen puhelu neurokirurgilta. Minulta on leikattu 2011 aivoista meningeoomaa eli aivokalvokasvain. Leikatun kasvaimen lisäksi siellä on toinenkin kasvain, jota on seurailtu magneetissa parin vuoden välein ja kuvat lähtee aina Kuopioon minut leikanneelle ihanalle neurokirurgi Fraunbergille. Aina sitäkin onnistun jännittämään. Minähän kärsin ajoittain kovista migreenikohtauksista ja niitä on sitten tosi helppo selitellä myös aivakasvaimesta johtuviksi. Ja murehtia taas vähän lisää. Siispä kauhusta kankeana odotin lääkärin soittoa perjantaina aina iltaviiteen asti, kunnes puhelin pirahti. On se merkillinen tunne, kun yrittää olla reipas ja ajatella, että kaikki on hyvin ja samalla ihan oikeasti pelkää niin kovin että tärisee, että entäs jos ei olekaan. Mitä jos joudun uuteen leikkaukseen? No eihän sieltä sellaista viestiä tullut vaan toteamus, että ei ole mitään tapahtunut, pieni kasvain on, mutta ei häiritse millään muotoa. Viimeinen kontrolli 10 vuoden kohdalla eli 2021 Sitten loppuu nekin kontrollit.

Että sellaista murehtimista tällä kertaa, olenkohan ihan vainoharhainen.... Nyt on pari kuukautta väliä ja sitten onkin syöpäkontrolli, mutta sitä en kyllä vielä ala murehtia...