torstai 22. toukokuuta 2014

Aurinko paistaa välillä risukasaankin

Tämän ihanan helteen keskelle sain soiton syöpälääkäriltäni. Hän kyseli vointiani. Soittelin eilen omalle hoitajalle ja kyselin apuja näihin mahavaivoihin. Hän ei oikein osannut minua auttaa, vaan oli välittänyt viestiä eteenpäin lääkärille, joka sitten tänään soitti. Mahavaivoja olen kuulemma hoitanut aivan kuten pitääkin. Ehdotti kyllä, että voidaan se vatsa tähystääkin, jos haluan. En halunnut! Yllätys yllätys!!! Sovittiin, että hoidetaan seuraava sytosatsi ihan normaalisti, mutta sitten jätetäänkin Navelbinen tehoste välistä. Ei kuulemma haittaa, se pysyy kuitenkin veressäni, vaikka en jokaista tehostetta saakaan.

Itku minulta pääsi, kun lääkäri oli myöskin sitä mieltä, että tarvitsen sen 10 päivää Kreetalla lomaa kaikesta tästä surkeudesta ja mielellään vielä hyvässä kunnossa. Siksi saan jättää tehosteen välistä ja toipua vaan normisytoista. Jeeeeeeeee!!!!!! Saapahan samalla mahakin pidemmän toipumisjakson. 

Lääkäri lohdutteli myös näistä hermokivuista. Ei pitäisi missään tapauksessa olla pysyvää, mutta pari kuukautta tässä voi tuon hermosärkylääkkeen kanssa mennä. Onneksi näyttää siltä, että pärjään pienemmällä annoksella kuin mitä alunperin määrättiin. 

Eli tänään on ollut kaikin puolin hyvä päivä. Jaksan jo touhuilla täällä kotona ja nauttia auringosta. Yllättävän hyvältä maistui jo äsken tyttären tekemät lihapullatkin. :)

Lisäpiristystä tuo rakkaan ystävän tuoma ruusukimppu <3

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kohti parempia päiviä

Eilinen oli varmasti pohjanoteeraus syöpäurani päivistä. Niin huonossa kunnossa en ole ollut varmaan koskaan. Ongelmia oli toki odotettavissa, kun niitä oli jo valmiiksi ja silti piti saada sytosuunnitelma hoidettua ajallaan. Viikonlopun jäljiltä tiputuskäsi lapaa myöten oli edelleen kipeä ja söin siihen vahvaa kipulääkettä ja vahvaa hermosärkylääkettä, jotka vähän veivät kipua pois. Siihen lisättiin sytot tabletteina ja pahoinvointilääkkeet tabletteina. Ei olisi tarvittu kovin kummoista ennustajaa sanomaan, että ei sovi huonomahaiselle. Ei sopinut! Ei todellakaan sopinut! Eilisen päivän ruokasaldo oli kyllä melko lailla nolla ja vointi sen mukainen. Oksetti, heikotti, mahaa poltti, kättä särki... Taas kerran olin siinä tilanteessa, että lasken minuutteja ja odotan, että josko nyt olo lähtisi paremmaksi. Onneksi iltaa kohden vointi parani ja tänään olen jo syönyt ihan vähän oikeaa ruokaakin ja käynyt vähän lenkillä. Heti tuntuu vointi vahvemmalta ja mieli valoisammalta.

Tilanne on nyt sellainen, että tämä oikea käsi on pois tiputuskäytöstä kokonaan. Minulle laitetaan ennen seuraavaa sytosatsia laskimoportti rintaan ja siihen sytot sitten tiputellaan jatkossa. Navelbinea saan jatkossakin tabletteina, sitä ei enää kokeilla suoneen antaa. Sen verran huono oli tuo eka kokeilu. Hartaasti toivon, että hermosäryt häipyvät pikkuhiljaa, kuten niiden pitäisi. En kyllä millään muotoa haluaisi tätä riesaa ja näitä lääkkeitä loppuelämäksi.

Mutta täältä tullaan taas ja nyt aion viettää pari viikkoa ihan tavallista elämää, nauttia helteestä, ulkoilla, syödä hyvin (paino tippui kahdessa päivässä  3 kiloa), touhuilla kotihommia ja käydä pari päivää töissä ensi viikolla. Sitten kesäkuussa palailen taas syöpäjuttuihin, kun on pakko, en yhtään aiemmin! Toivottavasti!!!!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Lääkearsenaalia

Käsi on edelleen melkoisen kipeä, erityisesti lavan seutu. Lääkkeet ei siihen pure ainakaan toistaiseksi kunnolla, enkä saanut yöllä nukuttua.  Siksi hermostutti melkoisesti mennä hakemaan uutta sytkyä sairaalalta. Onneksi minulla oli ensin juttelutunti psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, missä tämä taitava ihminen kursi minut taas epätoivosta kasaan. Hän sai minut ymmärtämään, että kyllä kaikki kuitenkin tässä prosessissa toimivat minun hyväksi, vaikka välillä tuntuukin, että kidutusta vaan järjestävät minun kiusaksi. Lääkkeet on tarkoitettu helpottamaan oloa. Ei niitä kannata eikä saa säästellä.  Sain tehtäväkseni miettiä konsteja helpottamaan tätä vihaa, joka ei auta yhtään, vie vaan loputkin yöunet.

Suht rauhallisin mielin siirryin sitten tien toiselle puolelle päiväsairaalaan. Tuttu hoitaja oli siellä vastassa. Tieto viikonlopun seikkailuista oli kiirinyt sinnekin ja päädyttiin siihen, että kipeään käteeni ei tiputeta tänään mitään. Sain tabletteina saman satsin, mitä olisi suoneen mennyt. Kuvittelin, että olisin joutunut jotenkin taistelemaan käteni puolesta, mutta eipä tarvinnut. Minun parasta siellä ihan oikeasti ajatellaan, pakko kai se on uskoa. 

Nyt on tablettisytot otettu ja odottelen, miten mahtavat vaikuttaa. Vielä ei tunnu missään :) Minun lääkearsenaali on nyt sen verran hurja, että ahdistuin hakemaan apteekista lääkedoserin. Muuten en mitenkään voi muistaa, mitä olen ottanut ja mitä vielä pitäisi ottaa. Varsinkin, kun sytosumu tässä kohtapuoliin laskeutuu päälleni. Siis aloitan päivän vatsansuojalääkkeellä, sitten kilpparilääke. Aamupalan yhteydessä pahoinvointilääke, ummetuslääke, hermossärkylääke ja vahva kipulääke, joita kumpaakin otan vielä toiset satsit päivän mittaan. Tarpeen mukaan lisää pahoinvointilääkettä, Cuplatonia ilmavaivoihin ja Laxoberonia, jos maha ei toimi. Siinäpä sitä jo onkin, monenlaista myrkkyä. Ei ihme, jos päässä vähän heittää. Toivotaan, että maha kestää! Mutta lääkkeistä on apua, yritän vakuutella itselleni. Kipu kädessä on vähän hellittänyt, eikä ällöttävä olo ole iskenyt. Siispä jatkan urheasti tällä tiellä, josko ensi viikolla pärjäisin jo vähän vähemmälllä.








sunnuntai 18. toukokuuta 2014

What a day!

Yhden päivän aikana voi tapahtua paljon kaikenlaista, kuten minulle eilen. Tiputuskäsi alkoi kipuilla oikein kunnolla jo perjantai-iltana, eikä hellittänyt millään särkylääkkeillä. Niinpä pyysin puolen yön jälkeen vielä hereillä ollutta tytärtä heittämään minut päivystykseen kipupiikkiä saamaan. Päivystyksessä oli yllättävän hiljaista ja pääsin nopeasti lääkärin puheille. Sattui mukavasti, että päivystyksessä olikin tuttu lääkäri, yksi syöpäpolin lääkäreistä. Sain kipupiikin, jolla pää meni sekaisin ja jalat alta. Mitä lie huumetta olikaan. Kävin myös röntgenissä tarkistuttamassa, että keuhkot oli puhtaat. Reilussa tunnissa olin jo taas kotona kipulääkkeiden kera. Mutta kipu ei hellittänyt kipupiikillä eikä vahvoillakaan särkylääkkeillä, vaan jouduin palaamaan päivystykseen takaisin aikaisin aamulla. Kävin CT-kuvauksissa, jotka nekin oli onneksi puhtaat ja sitten vaan odottelin, mitä nuori erikoistuva lääkäri minulle keksisi. Yhdessä syöpälääkärin kanssa päätyivät siihen, että minulla on sytostaattien aiheuttamaa hermosärkyä, johon ei normaalit kipulääkkeet auta. Tarvitaan ihan oma lääke siihen ja vielä pitempiaikaisena kuurina. Reilun neljän tunnin makoilun ja sairaala-aamupalan jälkeen pääsin sitten kotiin lääkearsenaalin kanssa.

Lääkepökkyrässä mietin, mitä tekisin. Minulla oli liput teatteriin illaksi katsomaan Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa-esitystä. Soitin teatterikaveriystävälle ja kysyin suoraan, uskaltaako hän minun kanssani lähteä teatteriin ja vastaus oli totta kai! Niinpä ilta kului mukavasti teatterissa, vaikkakin silmät vähän käväisivät välillä kiinni. En kuitenkaan nukahtanut penkkiin! Esitys oli hauska ja ehdottomasti kannatti lähteä.

Että sellainen päivä! Jännityksellä odotan huomista, pitäisi saada tehoste siihen toiseen sytoon. Niinköhän onnistuu, se jää nähtäväksi.

ps. Kesäkukkien istutus sujuu oikein hyvin lääkehuuruissakin :)



torstai 15. toukokuuta 2014

Kolotuksia ja vaivoja

Eipä tämäkään sytokuuri ollut sittenkään piece of cake, vaikka vähän ensin niin luulinkin. Pikkuhiljaa tulee kaikenlaista pientä ja ärsyttävää oiretta. Suuhun tulee rakkoja ja kurkku kipuilee, syöminen on hankalaa. Pahoinvointi kurkkii tuolla kurkussa koko ajan, en selviä ilman lääkkeitä, vaikka niin päätinkin pontevasti. Yksi tabletti otettu ja yksi zombiyö vietetty. Toivottavasti enempää ei tarvitse tällä viikolla. Maha kenkkuilee ja kipuilee, olo on kuin viimeisillään raskaana. Nämä kaikki ovat tuttuja vaivoja jo edelliseltä kierrokselta ja niihin löytyy apuja. Onneksi olin säästänyt kaikki vanhat lääkkeet....

Uutena vaivana mukaan on tullut suonikipu sytokädessä ja sitä en oikein osaa helpottaa. Kauhistuttaa tarjota kättä verikokeeseen huomenna. Sattuu varmasti ja paljon. Toivon niin kovin, että laskimoportti tuo tähän apua ja saan sen pian. Jos ekan kerran jälkeen kivut on tällaiset, en mitenkään kestä kahdeksaa kertaa. Jännittää maanantain tehostesyto melkoisesti. Löytyykö sille suonta, joka kestäisi myrkyn...

Ettei aivan menisi valitusvirreksi, niin jotain positiivistakin. Olen nimittäin kohtuullisen hyvissä voimissa, jalat ei ole menneet makaroniksi ollenkaan, vaan jaksan pidempiäkin lenkkejä kuin postilaatikolle ja takaisin. Ulkoilma tekee niin hyvää!! Täällä sisällä virittelen vaan näitä valitusvirsiä! No mutta jopa helpotti, kun sain valittaa tänne blogiin. Heti on parempi olo, josko tästä lähtisi taas nousukiito! :)

maanantai 12. toukokuuta 2014

Putkessa taas...

Eilen juhlittiin äitienpäivää kukkien, lahjojen ja kakun kera. Sainpa vielä extralahjaksi nuoremman tyttärenkin kotiin Espanjan reissulta. Kiva oli kuulla nyt enemmänkin kuulumisia reissulta. Viime viikon viestit kun oli tyyliä "en ole kuollut".  Hyvin oli kaikki mennyt ja kivaa oli ollut ja vuoden päästä pitää ehdottomasti päästä takaisin. Minä kyllä huokaisin helpotuksesta, että koko perhe on taas tässä lähistöllä eikä tarvitse nyt murehtia kuin itsestä.

Juhlasta tulinkin sitten ryminällä alas arkeen ja vielä oikeastaan siitäkin alemmas eli sytohoitojen alkuun. Ihmettelen, miten tyynen rauhallisesti asian otin. Nukuin rauhalliset, hyvät yöunet, en hermoillut yhtään. Meinasin jopa unohtaa ottaa esilääkkeet kotona, ennen kuin lähdin sairaalaan. Pitäisiköhän ihan oikeasti olla huolissaan? Menen vaan taas asiasta toiseen, enkä kauheasti mieti mitään, menen vaan. Ehkä tämä on alitajuisesti joku suojamekanismi, jolla säästän itseäni. No, lääkkeet tuli otettua ja bussilla ajelin sairaalalle. Siellä minua vastassa olikin edellisestä putkesta tuttu hoitaja, joka jaksoi selittää kaikki minulle juurta jaksain. Nyt on varattuna myös ct-kuvaus, sydämen ultraääni, lääkäri, ensi viikon Navelbine sekä tietysti seuraava varsinainen kolmoiscocktail.  Edelleenkin kaikki tähtää siihen, että olen reissussa 15.-25.6.

Tiputukset sujuivat muuten ihan ok (otin pikkupäiväunetkin), mutta viimeinen syto eli Navelbine oli yhtä tuskaa. Onneksi se tiputetaan 6 minuutissa ja sen kestää juuri ja juuri, vaikka kipu on melkoinen.  Minulla tietysti ongelmaa lisää se, että suonet eivät ole toipuneet vielä edellisistäkään sytoista. Siksi lääkäri oli laittanut minulle lähetteen laskimoportinlaittoon. Siinä laitetaan ihon alle, solisluun paikkeille pysyvä portti, johon sytot tiputellaan. Se olisi ihan hyvä juttu, koska minun pitäisi kestää tuota kivuliasta Navelbineä 8 kertaa, enkä usko, että käteni suonet kestävät sitä. Toivottavasti saan sen ennen seuraavaa isompaa satsia.

Nyt odottelen, mitä kropassani tapahtuu. Toivoisin niin kovin, ettei tarvitsisi ottaa niitä vahvoja pahoinvointilääkkeitä, joilla pääni menee täysin sekaisin. Kokeilen ainakin pelkillä kortisoneilla. Tipan kautta laitettiin niin paljon apuja, että pitäisi huomisaamuun mennä ilman mitään muuta. Ainakaan vielä ei okseta, enemmänkin on nälkä! :)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Hoitoja pukkaa....

No nyt on sitten suunnitelmat valmiina, että saadaan tämä tihulainen pois minun kropasta lopullisesti.  Ensi maanantaina se alkaa ja ihan uusilla myrkyillä ja kuvioilla mennään. Systeemi on sellainen, että saan isomman coctailin hoitosyklin ekana päivänä ja sitten siitä viikon päästä vielä tehosteen. Sitten kaksi viikkoa taukoa ja uudestaan. Näitä syklejä olisi tarjolla 4 kertaa ja siihen päälle tulee vuosi täsmähoitoa piikkeinä juuri tähän minun syöpään. Jos veriarvot pysyy kunnossa, eikä mitään ylläreitä tule, pitäisi sytojen olla ohi 9 viikossa. Tai oikeastaan 10 viikossa. Sain nimittäin tahtoni läpi ja luvan lähteä sinne Kreetan matkalle. Ei tarvinnut edes polvillaan rukoilla, vaan sekä lääkäri, että hoitaja olivat sitä mieltä, että totta kai lähden. Se siirtää 3. sykliä viikolla, mutta ei kuulemma haittaa mitään. Jess!!!! Samoin tämä eka sairausloma kirjoitettiin niin, että pääsen jakamaan itse todistukset piiperoille eli olen kaksi viimeistä päivää töissä ennen lomaa.... Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja suunnitelmani onnistuvat!

Taas kerran minua palveltiin niin hyvin lääkärin ja hoitajan taholta, etten parempaa olisi voinut toivoa. Miettivät molemmat kovasti, miten tästä selviäisin mahdollisimman vähillä oireilla. Kaikki mahdollinen pahoinvoinnin lievitys on kirjattu toiveisiini päiväsairaalan puolelle. Jännittää kyllä melkoisesti, mutta toisaalta on helpottunut olo. Nyt tiedän, miten tästä edetään. Olen aivan vakuuttunut, että hyvin kaikki sujuu. Siitä lähdetään!!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Perhe koossa

Tämä vuosi on meidän perheessä ollut poikkeuksellinen, koska vanhin tyttäreni muutti syksyllä Turkuun opiskelemaan. Syksyllä varsinkin oli tosi haikea olo, tuntui ihan kuin itsestäkin olisi ollut pala pois. Enkä tähän vaajaaseen perheeseen tottunut koko vuoden aikana. Siksi tuntuikin niin kovin ihanalta, kun sain hakea hänet eilen Turusta muuttokuormineen takaisin kotiin, joskin vain kesäksi, mutta kumminkin. Seuraavat neljä kuukautta on siis taas perhe koossa. Tai no ei aivan. Nuorempi tytär nääs lähtee huomenaamuna Espanjaan koulun vaihtoon ja on siellä ensi viikon. Taas on täällä äiti sydän syrjällään, kun mietin, mitä kaikkea isossa espanjalaiskaupungissa voikaan tapahtua. Lopeta, sanoo tytär ja minä yritän ja toivotan tietysti hauskaa reissua!

Perhejuttuja on tässä muutenkin mietitty. Miehelle kun tulee kesällä pyöreitä vuosia täyteen ja pitäisi suunnitella juhlia. Mutta miten ihmeessä minä voin suunnitella yhtään mitään, kun ei ole mitään tietoa hoitokuvioista? Tiistaina toki ne selviää, mutta edelleenkään en voi olla varma, mikä vointini tulee olemaan kesällä. Eli kutsuja juhliin ei todellakaan voi lähettää kuin ihan  viime tipassa. Taas tulen siihen tilanteeseen, että sairauteni vaikuttaa muihinkin kuin minuun ja se harmittaa tosi paljon, mutta enpä sille voi mitään.

Vielä tähän loppuun viimeiset synttärikuvat, tyttärien lahjat minulle herkkusuulle. Nuorempi leipoi itse minulle mutakakun marenkikuorrutteella ja vanhempi vei minut Turussa syömään hienosti ja vielä kakkukahveille jälkkäriksi. Että taas on herkuteltu!!