perjantai 28. elokuuta 2015

Töitä, töitä, töitä

Elämä on taas asettunut normaaleille urille. Päivät kuluvat töiden merkeissä ja illat toipuessa. Niin, edelleenkään en ihan jaksa mitä vaan. Pakko löytää jokaisesta päivästä se hetki, jolloin henkäisen ja huokaisen ja kerään voimia. Kaikkein paras olisi, jos ehtisi ottaa pienet päiväunet iltapäivällä. Valitettavasti se ei kovinkaan usein onnistu ja nukkuminen illalla kuuden jälkeen ei ole hyvä idea, vaan sotkee yöunet täysin. Mutta en valita, en sitten yhtään, vaan nautin täysillä töistä ja ihanista oppilaistani!! Toki silmissä jo siintelee syysloma ja Mallorcan matka. Sinne asti jaksan kyllä!

Nyt on taas viikonloppu edessä, perhe-sellainen, ihanaa sekin! Sain vanhemman tyttären Turusta kotiin toipumaan viime viikon tutor-rasituksista. Näyttää olevan tosi rankkaa hommaa perehdyttää uusia opiskelijoita yliopiston tavoille :) Tänään lähdemme sitten koko porukka mökille. Tarkoitus olisi juhlia kummien ja isovanhempien  kanssa nuoremman tyttären 18-vuotissynttäreitä, jotka on parin viikon päästä. Siitä alkaakin yksi uusi vaihe hänen elämässään, täysi-ikäisyys. Isoin juttu on tietysti, että pääsee vihdoin ja viimein baariin, mutta tärkeältä tuntuu myös ajokortin saaminen. Teoriakoe on jo läpäisty ja nyt olisi inssi edessä ja se jos mikä onkin hermoja stressaava paikka.Toivotaan, että menee kerralla läpi!

Töistä vielä sen verran, että meillä oli koululla viime viikolla ranskalaisia vieraita. Oikein mukavia alakoulun opettajia, jotka halusivat viettää viimeisen kesälomaviikonsa Suomessa ja tutustua meidän kouluun. Vaikka me suomalaiset opettajat valitetaan milloin mistäkin, suurista luokista, vähäisistä ryhmä- ja erityisopetustunneista ym. meillä on kuitenkin asiat loppujen lopuksi hyvin. Ranskalaiskollegat opettavat 28 oppilaan luokkiansa ilman jakotunteja, ilman erityisopetusta ja heiltä odotetaan osaamista kaikkiin oppiaineisiin. Surullista on erityisesti se, että samaiset luokanopettajat joutuvat opettamaan myös englantia luokalleen, vaikka omaakaan osaamista ei juuri ole. Nyt ymmärrän, miksi ranskalaiset eivät mielellään puhu englantia. He eivät yksinkertaisesti osaa. Sain omalle luokalleni kirjekaveriluokan Ranskasta, saapi nähdä, miten heiltä onnistuu englanniksi kirjoittaminen. Ja jos ei onnistu, lähetellään vaikka valokuvia! Joka tapauksessa kiva tutustuttaa oppilaat vieraaseen kulttuuriin.

Mutta ei sen enempää työjuttuja, nythän on viikonloppu! Parasta lähteä mansikkakakun tekoon!


Ja tällainen siitä tuli, hyvin kelpasi vieraille! 









Eikä ollut minttu-cupcaket myöskään hassumpia!


torstai 13. elokuuta 2015

Ilon kyyneleitä!!!

Piti sitten tämäkin hetki kokea. En ole ikinä ennen kunnolla itkenyt ilosta, ehkä vähän kyynelehtinyt tyttärien juhlissa, mutta en varsinaisesti itkenyt. Surusta kyllä sitäkin useammin ja enemmän. Tänään kuitenkin itkin ilosta, eikä siitä itkusta meinannut tulla loppua, ei sitten millään. Nyt varmaan jo arvaattekin, mistä on kysymys. Kyllä vaan, lääkäri soitti tänään ja uutiset olivat niitä kaikkein parhaita. Niitä, mitä kädet ristissä olen koko kesän toivonut ja samalla pelännyt pahinta. CT-kuvaukseni oli puhdas!! Mitään merkkiä syövästä tai sen levinneisyydestä ei kuvissani ollut!! Ja tämä tunne, mikä nyt on pinnalla on niin sanoin kuvaamattoman onnellinen, etten osaa sitä edes selittää.

Lääkäri puhelimen toisessa päässä meni ihan hämilleen, kun uutiset kuultuani sopersin vain, että nyt jos seisoisit tässä, niin hyppäisin kyllä kaulaasi. Ja ihan oikeasti niin olisin varmaan tehnytkin, en epäile yhtään. Soittaja oli se minun kaikkein paras ja läheisin lääkärini syöpäsairaalalta. Hän on mukanani kulkenut koko tämän kolme vuotta. Välillä uutiset ovat olleet huonompia, välillä vähän parempia, mutta tämänpäiväiset uutiset olivat ne ihan kaikkein parhaat ikinä!! No, ehkä hänelle oli helpompaa, että oli vain siellä puhelimen päässä eikä vieressäni...

Välitön reaktio ihanille uutisille puhelun jälkeen oli hervoton itkukohtaus, joka vaan jatkui ja jatkui. Siinä samalla naputtelin viestiä läheisille, jotka varmaan jännittivät kanssani melkein yhtä paljon ja itkin ja itkin. Yritin miettiä, että mitä ihmettä minä oikein itken, kun nyt asiat ovat hyvin. Ei mitään syytä itkeä. Mutta tulipahan todistettu, että ilostakin voi itkeä ihan yhtä paljon kuin surustakin. Tunnemyllerrystä tämäkin yhtä lailla.

Seuraava kontrollikäynti sairaalalla on vasta puolen vuoden päästä ja siihen asti aion olla täysin terve. Elää terveen ihmisen tervettä elämää. Käydä töissä, mikä ihana ajatus! Voisinkohan olla tämän koko lukuvuoden töissä ilman sairauslomia? Edellisestä täydestä vuodesta onkin aikaa. Käyn salilla ja hoidan fyysisen kuntoni ennalleen ja tiputan muutamat ylimääräiset kilot. Matkustelen ja nautin elämästä täysillä! Elämä on ihanaa!!

Juhlan kunniaksi Cavaa ja Tapaksia Harmoonissa!






sunnuntai 2. elokuuta 2015

Viimeisiä viedään

Pitkäkin loma loppuu aikanaan. Ei siinä mikään auta! Enää viikko jäljellä ja sitten on taas paluu koulumaailmaan. Moni on kysynyt, että miltä nyt tuntuu, harmittaako palata töihin jaksanko varmasti. Sitä olen yrittänyt tässä miettiä ja pakko sanoa, että ei harmita ja kyllä luulisin jaksavani. Olen ihan valmis aloittamaan uuden lukuvuoden ja toivon mukaan pitkästä aikaa ihan kokonaisen lukuvuoden ilman sairauslomia.

Ensi perjantaina on ct-kuvaus ja nyt vaan kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että kuvat on puhtaat!!! Sitä ennen pyörähdän jo sairaalalla kirurgin puheilla. Haluaa tarkistaa vielä keväisen leikkaustuloksen, mikä minusta on ihan hyvä. No joo, on se leikattu rinta vähän pienempi kuin oikea, mutta liivien kanssa ei sitä kukaan huomaa. Kelpaa ainakin minulle oikein hyvin, jos vaan lääkärille käy. En kyllä välittäisi tehdä sille enää yhtään mitään!

Viimeiset lomaviikot ovat kuluneet vauhdilla. Kotona on remontti valmis ja olemme taas koko iloinen perhe saman katon alla, ainakin periaatteessa. Siis nyt olemme kyllä tyttöjen kanssa täällä mökillä ja mies seuraamassa ralleja kaupungissa. No huomisesta alkaen sitten ainakin pari päivää koko perheellä, ennen kuin vanhempi tytär lähtee taas Turkuun omiin opiskelijajuttuhinsa...

Minulla oli viime viikolla tämän kesän viimeinen reissu, Nizzaan, ihan vaan kahdestaan hyvän ystävän kanssa. Ja olipa taas ihana olla Ranskassa! Tämä oli jo kolmas kerta Nizzassa, mutta en kyllästy siihen näköjään ollenkaan! Voin käveleskellä rantabulevardilla aivan loputtomasti, kierrellä vanhassa kaupungissa, etsiä uusia kivoja ruokapaikkoja ja kahviloita tai ihan vaan seurailla ihmisiä ja kuunnella kaunista ranskan kieltä. Ei tarvitse sen kummempaa! Ei tarvitse miettiä hetkeäkään, palaanko vielä takaisin, aivan varmasti palaan ja toivon mukaan sitten taas osaan jo itsekin puhua vähän parempaa ranskaa. Nytkin yritys oli kyllä kova, mutta aika hutera on oma kielitaito vielä. Onneksi englannilla voi paikata ranskan puutteet! Seuraava Ranskan reissu taitaa suuntautua Lyoniin, mihin tytär on lähdössä vaihtoon ensi kevääksi. Aivan varmasti kiva kohde sekin!

Nyt täytyy nauttia vielä viimeisistä lomapäivistä täällä mökillä. Ensi viikolla matka suuntautuu kyllä jo koululle ja laittelemaan luokkaa kuntoon oppilaita varten. Ihan mielellään aloitan hommat taas.

Vielä kuvamuistoja Ranskasta....






Suklaamousse suklaakupissa (syötävä!!)

Vuohenjuusto bagel

Croque Madam



Ja rannalta jännä ilmiö, kaksivärinen meri...