lauantai 24. syyskuuta 2016

Valon kaupunki

Onneksi on paljon asioita, joita voi tehdä ilman ääntä. Eilinen saikkupäivä sujui kaupoilla ja kirjastossa kierrellessä, eikä siivoaminenkaan rasittanut ääntä mitenkään. Illan pimetessä lähdimme vielä miehen kanssa ihastelemaan Valon kaupungin hienoja valoteoksia. Olipa kerta kaikkiaan upeaa nähtävää! Harmitti vaan, kun en pystynyt niitä kommentoimaan miehelle, meni  hänen yksinpuheluksi.

Nyt alkaa ääni taas vähän aueta. Josko tämä tästä iloksi muuttuu ja pääsisin töihin maanantaina...










keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Where's my voice?!!!

Niin siinä vain pääsi käymään, että ääneni on tällä hetkellä kadonnut jonnekin. Viime viikolla oli vähän flunssainen olo ja kurkku parina päivänä kipeä, mutta luulin päässeeni helpolla, kun se ei siitä sen kummemmaksi äitynyt. Turha luulo! Pari terveen tuntuista päivää ja tässä ollaan. Päivällä raakuin kuin varis ja nyt ei tule sitten pihahdustakaan. Mitenköhän mahdan selvitä huomisen töissä? Täytynee kokeilla digiopetusta oikein urakalla ja antaa tykin puhua puolestani.

Ehkä kuitenkin nielen ylpeyteni ja marssin rehtorin luo. Äänetön opettaja ei taida olla työkuntoinen, vaan tarvitsee sairausloman. Miten vaikeaa se onkaan myöntää, että en pysty töihin?! Juontanee juurensa pitkistä sairauslomista syöpähoitojen aikana, että mieluiten en olisi koskaan pois töistä. Onneksi tosi harvoin sairastan perusflunssaa tai vatsatautia eli sairauspoissaoloja ei juurikaan ole ollut, jos syöpäsaikkuja ei lasketa. Silloin tällöin kuitenkin tämä opettajien perussairaus, äänen menetys iskee. Ärsyttävää, mutta minkäs teet, ei auta kuin odottaa, että äänihuulet toipuu, eikä siihen oikein ole muuta konstia kuin täysi puhumattomuus. On muuten tosi vaikeaa tällaiselle ihmiselle, jolla on sanottavaa vähän kaikkiin asioihin! :) Saavatpa tytär ja mies kerrankin olla illan ihan rauhassa!

Nyt sitten kaikki kotikonstit käyttöön: hunajateetä, höyryhengitystä, Bafucinia, väkeviä karkkeja ja mykkä ilta sohvalla telkkaria katsoen. Katsotaan, mikä on tilanne huomenna...



torstai 8. syyskuuta 2016

Pientä uudistusta

Muutama viikko sitten oli syöpäblogini nelivuotispäivä. Niin vaan on aika vierähtänyt ja tässä sitä edelleen ollaan! Ei ole saanut syöpä nujerrettua minua vieläkään! Sen kunniaksi päätin vähän fiksata blogin ulkoasua. Pientä piristystä siis tuli, mutta jutut säilyy samoina vanhoina edelleenkin. :) Voi kun voisikin yhtä helposti uudistaa tätä omaa ulkonäköä ja fiksailla rypyt ja höllyvät allit pois! Vaikka kuinka kävisi salilla treenaamassa, niin ikääntyminen valitettavasti näkyy ja pysyy. Niin se vaan on!

En ole tainnut yhtään kuvaa laitella tänne meidän uudesta asuinympäristöstä, mutta sekin asia korjaantuu nyt tässä. Vanha rivari oli kivalla paikalla järven rannalla, mutta niin on tämä kerrostaloasuntokin. Eikä ole maisemissa valittamista! Kovasti hyvin ollaan viihdytty täällä, ei ole minkäänlaista hinkua enää maaseudun rauhaan, muuta kuin mökille.