perjantai 30. marraskuuta 2018

Back to basics

Pitkästä aikaa palasin tänään sinne, missä olen pelännyt ja itkenyt kaikkein eniten. Ja niitä muistoja taas väkisinkin tuli mieleen, vaikka yritin kaikkea muuta ajatella. Niin hartaasti toivon, että tämä käynti olisi vain väärä hälytys, ettei yläkerralla olisi minulle enää mitään ikäviä yllätyksiä kestettäväksi. Olen sitä mieltä, että sairauskiintiö minun kohdallani alkaisi olla nyt täysi. No, se on toki vain minun oma mielipide, joku muu voi hyvinkin olla eri mieltä. 

Olen aina ollut huonomahainen ja kaikkien sytostaattien ja viimeaikaisten hermosärkylääkkeiden  jäljiltä se on vaan korostunut. Viime keväänä maha alkoi temppuilemaan enemmän ja tk-lääkärin ja syöpälääkärin suositus oli suolen tähystys, niin saadaan ainakin poissuljettua, ettei mitään ikävää siellä ole muhimassa. Siispä eilen alkoi ihana suolen tyhjennys ja tänä aamuna olin kiltisti sairaalalla klo 7 väsyneenä ja nälkäisenä odottamassa pääsyä tähystykseen. Minun onnekseni lääkäritkin olivat sitä mieltä, ettei minua kannata yrittääkään tähystää ilman nukutusta. Niinpä toimenpide sujui mukavasti untenmailla. Toki nukutuksesta herääminen oli melkein yhtä kamalaa kuin aina ennenkin: kurkku intibaatioputkesta kipeänä ja suu rutikuivana. Tällä kertaa en kuitenkaan kärsinyt pahoinvoinnista, kuten yleensä. Liekö johtunut suht lyhyestä nukutusajasta vaiko paremmista kehittyneistä nukutusaineista. Ihanaa oli myös päästä kotiin niin pikaisesti toimenpiteen jälkeen.

Lääkärinlausunnon mukaan ei mitään hälyyttävää tähystyksessä löytynyt, mutta koepala sieltä on otettu ja tuloksia siitä nyt sitten odotellaan. Peukut pystyyn, että siitäkään ei mitään löydy ja voin unohtaa taas nämä terveyshuolet. Ei se, että maha oireilee eri tavoin, tarkoita välttämättä sitä, että syöpä siellä lymyilee. Yritän ajatella niin.