sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulurauhaa

Pieni työrupeama on takana ja nyt on aika rauhoittua joulun viettoon. Kulunut viikko on ollut aika vauhdikas sekä työ että sairausrintamalla ja tällä hetkellä todellakin odotan, että pääsen mökin rauhaan joulun viettoon.

Maanantaina olin onkologin vastaanotolla, vaikka puhumisesta ei mitään oikein tullutkaan. Lähinnä kuuntelin, mitä lääkäri sanoi. Tärkein juttu oli se, että ct-kuvat oli puhtaat. Tällä hetkellä olen siis terve ja toivottavasti terveenä pysyn mahdollisimman pitkään. Vielä maanantaina ei ollut jatkohoidot tiedossa, jouduin patologin lausuntoja odottelemaan torstaihin. Sairauslomaa pyysin ja sain hiihtolomaan saakka. Olen kerta kaikkiaan niin väsynyt, että pakko nyt huilata ja hoitaa itsensä kuntoon, en vaan jaksa töissä. Tiistai meni kouluhommissa ja äänikin palautui yllättävän nopeasti. Joulujuhlassa jäi kyllä enkeli taivaan tällä kertaa veisaamatta, sen verran käheänä vielä olin.

Keskiviikkona oli taas herceptin, torstaiaamuna eka implantin täyttö. Ensimmäinen desi suolavettä on ruiskutettu venyttämään rinnan ihoa. Jatkoa seuraa kuukauden päästä. Onneksi rinnan iho on jo ihan tunnoton eikä pistos tunnu missään. Torstaina soitteli myös onkologi. Oli saanut loput patologin vastaukset ja her2-positiivinen oli tämä viimeisinkin pahkura. Hoidot jatkuu ennallaan eli ei sytoja. Kontrollit vaan 3 kuukauden välein. Oliko nämä nyt hyviä vai huonoja uutisia, en oikein osaa sanoa. Hyviä sikäli, ettei tarvitse aloittaa sytoja, mutta huonoja sikäli, että nyt täytyy vaan odotella, vieläkö tauti iskee. Yritän ajatella positiivisesti ja ottaa tämän hyvänä uutisena. Nyt saan pari kuukautta tehdä ihan mitä haluan. Muuta en mieti juuri nyt.

Mutta nyt yritän todellakin henkäistä ja huokaista ja rauhoittua joulun viettoon ja unohtaa kaikki sairausjutut, samoin työjutut. Niihin ehtii palata sitten joulun jälkeenkin.

Oikein rauhallista ja mukavaa joulua kaikille lukijoille!





sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Mykkäkoulua

Otsikosta voisi päätellä, että meillä on menossa aviokriisi, mutta ei sentään! Kurkku kipuili jo viime viikolla, eikä töihin meneminen käheällä äänellä varmaankaan ollut kovin viisasta. Opettajan työ kun on sitä puhumista puhumisen perään. Nyt on sitten tilanne sellainen, että ääntä ei tule yhtään, ei edes sitä viskibassoa. Ei pihahdustakaan! En muista olisinko koskaan ollut ihan tällaisessa tilanteessa. Painuksissa ääni on saattanut olla ja käheä tai matala, mutta että kokonaan pois, ei ikinä! Outo tilanne, kun mihinkään ei satu, ei ole kuumetta, ei ole nuhaa, ei yskää eikö kurkkukaan kipeä. Ääntä vaan ei tule.

Äsken kävin koululla laittamassa tulevaa viikkoa kasaan. Onneksi olinkin jo sopinut erityisopen kanssa ekan tunnin, kun olen lääkärissä. Toinen tunti katsellaan joulutarinaa dvd:ltä. Vähän ongelmallisia sen sijaan ovat oppilaspalaverit, mutta onneksi paikalla on erityisope äänitorvena. Mielenkiinnolla odotan, miten pitkään tätä hiljaiseloa jatkuu. Toivottavasti viimeistään tiistaina puhe luistaa, että saan joulujuhlan kunnialla hoidettua.

Mutta nyt tämä tonttu keittää vettä, hengittää höyryä ja juo hunaja-sitruunavettä ison mukillisen. Jo on kumma, ettei ala ääni kirkastua!!




perjantai 12. joulukuuta 2014

Kohti joulua mennään

Ekat työpäivät leikkauksen jälkeen on nyt ohi. Hyvin jaksoin, joskin käheä kurkku hieman häiritsi kommunikointia lasten kanssa. Tällä hetkellä kähisen seksikkäänä viskibassona... Kovasti yritin töissä pohtia, josko kuitenkin jaksaisin keväälläkin jatkaa töissä. Pakko oli myöntää, että eipä taida onnistua. Nyt olen kuitenkin levännyt kolme viikkoa ja se auttaa jaksamaan. Todennäköisesti kuitenkin jo ensi viikon lopulla olen taas jo ihan sippi. Hoitopäivä on keskiviikko ja sekin perinteisesti vie voimia. Lapset koulussa alkavat olla toinen jalka lomalla ja sen vuoksi kovaäänisiä ja levottomia, niin ihania kuin ovatkin.Tässä kunnossa sekin alkaa pikkuhiljaa väsyttää...

Eilen pyörähdin CT-kuvissa ja kovasti yritin putkessa maatessani ajatella ja vakuuttaa itseäni, että kaikki on hyvin, että syöpätihulainen ei ole edelleenkään päässyt luikertelemaan muualle kuin rintaan. Tiedä sitten, auttoiko yhtään, maanantainahan se selviää, kun menen kuulemaan tuomiota. Pakko tunnustaa, että kyllä taas jännittää. Ei tähän totu ikinä, vaikka jo niin monta kertaa olen käynyt huonoja uutisia kuulemassa. Aina sitä vaan naivisti salaa toivoo, että josko tällä kertaa olisikin hyviä uutisia. Jospa vaikka tällä kertaa lääkäri sanoisikin, että nyt on kaikki hyvin, jatka elämääsi ja unohda, että mitään syöpää on koskaan ollutkaan. Turha toivoa mitään sellaista, tiedän sen. Jotain lääkäriporukka on taas keksinyt minun "ilokseni" ja se selviää maanantaina. Ajattelin esittää kuitenkin kainon toiveen, että mitään uusia hoitoja ei aloitettaisi ennen joulua. Tuntuu, että tarvitsen vielä vähän toipumisaikaa, ennen kuin olen valmis seuraavaan taistoon. Toivottavasti lääkäri antaa sen mahdollisuuden minulle. Olettaisin, että pari viikkoa ei kaada näitä kuvioita mihinkään suuntaan.

Tänään olen viettänyt rauhallista koti-iltaa. Mies on pikkujouluissa ja tytär omissa pippaloissaan. Minulla oli seurana oma ihana tukihenkilöni, joka valoi minuun taas uskoa, että kyllä tästäkin selvitään. Kiitos <3. Taas kerran totesin, että ei kukaan muu voi ymmärtää ajatuksiani yhtä hyvin kuin toinen samassa tilanteessa oleva. Ehkä nyt jopa harkitsen syöpäyhdistyksen keskustelupiirejä...

Nyt laatuaikaa hyvän kirjan ja suklaan parissa joulutunnelmissa, ihan yksin!




keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Aika rauhoittua

Onpa ollut taas vauhdikas viikonloppu ja alkuviikko. Nyt on aika pysähtyä tänne kotiin ja alkaa miettiä joulujuttuja täälläkin. Lauantaina lähdin liikkeelle miehen kanssa, suuntana Ähtäri. Siellä juhlistimme isän ja äidin syntymäpäiviä hienon jouluruokailun merkeissä Mesikämmenessä. Matka jatkui siitä suoraan Ähtärin kirkkoon. Rakas sisko oli hommannut meille liput Jesse Kaikurannan ja Lenni-Kalle Taipaleen kirkkokonserttiin ja olipa hieno kokemus sekin! Kiitos!!!! Yöksi menimme siskon luo, mistä sunnuntaina siirryin isän ja äidin hoiviin, kun mies lähti kotia ja töitä kohti. Minä viivyin vielä kaksi yötä isän ja äidin ilona tai riesana, kumpaakohan enemmän? :)

Kävin Keskisen kyläkaupassa parikin kertaa jouluostoksilla, laittelin äidin kanssa joulua heille, leivoin pullia, käytin äitiä jalkahoidossa, kuskasin isää sairaalaan tutkimuksiin ja pois ja tietysti käytiin myös vasta poisnukkuneen tätini haudalla joka ilta. Hautausmaalla on niin kaunista pimeällä! Eilen sitten puksuttelin ikivanhalla junanröttelöllä takaisin kotiin. Matkalla mieleen juolahti, että minähän olen sairauslomalla, tosiaankin. Enpä sitä muistanutkaan, kun oli niin paljon muuta touhua ja vointi on ihan normaali, hyvä niin! Täällä kotona ehtii kyllä ihan tarpeeksi miettiä niitäkin asioita. Opettelin muuten nyt vihdoin ja viimein itse piikittämään Klexane-piikit pakon sanelemana. Turhaan  murehdin, ei se sattunut yhtään sen enempää kuin miehen pistämänä. Enkä edes meinannut pyörtyä! Vähän siistiä, tuumasi siskon tyttö, kun katsoi piikitystäni vierestä. Olisikohan tulevaa lääkäriainesta?

Nyt on ensimmäiset joululahjat paketissa ja loputkin jo melkein kaikki ainakin mietittynä. Voipi olla, että ensi viikolla, kun työt kutsuu, en enää jaksa niin kovin panostaa lahjatouhuihin, parempi hoitaa nyt kuntoon. Pipareitten leipomisen jätän suosiolle esikoistyttärelle, jonka joululomaa täällä kovasti jo odotellaan. Ihana saada taas koko perhe kasaan. Siitä se tulee se paras joulumieli!