Vainoharhaisuutta??

On tämä syöpä niin viheliäinen matkakumppani, ettei siitä pääse koskaan eroon. Ei vaikka välillä voisi mennä viikkoja, jopa kuukausiakin, ettei se muistuta itsestään millään tavalla. Sitten tulee taas jotain epäilyttävää, mikä saa ajatukset aivan sekaisin ja on aivan vakuuttunut siitä, että taas jossain päin kroppaa se lymyilee.

Niin kuin nytkin. Viime viikolla alkoi alaselkä kipuilla, eikä se ole hellittänyt vieläkään. Minä tietenkin tavoilleni uskollisena olen aivan varma, että se on merkki jostain. Ehkä luustolevinneisyyttä, ehkä jotain muuta levinneisyyttä. Olen tietenkin käyttänyt runsaasti aikaa ystäväni googlen kanssa ja etsinyt kaikenlaista tietoa aiheeseen liittyen. Tuloksena olen tullut siihen johtopäätökseen, että voipi olla syöpää tai yhtä hyvin ihan normi selkävenähdys. Murehtiako vai ei, siinäpä taas kysymys. Yritän kääntää päätäni levollisempaan suuntaan ja lopettaa tämän murehtimisen. Peukut pystyyn, ettei tuttu kumppani ole taas hakeutunut seuraani ja ensi viikolla voin jo kertoa selän parantuneen.

Näiden syöpäharhojen lisäksi yritän saada päätäni kasaan koskien ensi syksyä. Lääkäri soittaa nyt keskiviikkona vihdoin ja viimein ja silloin pitäisi olla ajatusta, haluanko palata täysipäiväiseen työhön ensi syksynä vai haetaanko sitä osakuntoutusrahaa Kevalta. Tällä hetkellä (näin vainoharhaisena) olen ehdottomasti sitä mieltä, että puolikas työviikko riittää minulle, mutta huomenna voin ollakin jo toista mieltä. Eikä toki varmaa ole, että saan myönteisen päätöksen. Silloin ei vaihtoehtoja ole, vaan palaan kokeilemaan täyttä viikkoa. Tässäkin asiassa olen vähän viisaampi jo keskiviikkona, toivottavasti!